Jotain uutta ja hienoa

Kohta on lokakuu. Se tarkoittaa Krumin aksaharjoittelun alkamista kunnon puitteissa. Hirveyksiin ei ole aikomusta ryhtyä. Kunhan varmistamme, että itsevarmuus ja asenne ovat kohdillaan. Siitä on hyvä rakentaa koiraa hiljalleen. Kaiken muun ehtii kyllä aikanaan. Krum on niin fiksu.

Myönnetään, ettemme ole malttaneet mieltämme: Krumi on jo vieraillut TamSKin Tallilla. Alku on ollut lupaava. Rum ei häiriinny millään tavalla muista treenaavista koirista, hallin ohi metelöivästä junaliikenteestä tai sateen aiheuttamasta pauhasta. Krum tahtoo vain touhuta.

Seltti on kummallinen, koska se tarvitsee aina käskyn toimia. Muutoin koira vain kyttää ohjaajaa menemisen paloa tulvillaan. Spanielit painattavat junan lailla tasan sinne, mihin haluavat. Seltti näyttäisi myös peruvan iisisti lukitsemansa esteen. Spanielit puolestaan rynnivät suoraan kohti iäisyyttä. Ihmettelen, miten helppoa tuollaisen koiran kääntäminen voikaan olla. (Esa: Krhm.)

Krum tuntuu vetävän riemurallia Jenteä nopeammin. Niin sen kuuluu mennäkin. Krum kilpailee aivan toisessa sarjassa kuin Jente. Kahden sekopäisen harjoituskerran jälkeen voin ennustaa Krumista kehkeytyvän jotain lapasesta lipeävää. Sille ei ole muutenkaan opetettu kuria ja nuhdetta. Kotona se kuvittelee kirjaimellisesti olevansa vitaaliosa ihan kaikkea. Minusta tuntuu, että joudun jakamaan kaiken Krumin kanssa. Mihin ikinä menenkin, tapaan Krumin toiveikkaat lapsensilmät. Kuparimies kierii, kantaa lelua tai hilluu muuten vain. Edes cavalierit eivät rohkene kiipeillä päälläni, kuten Krum. Se siitä seltin pidättyväisyydestä.

Agility näyttäisi olevan Krumilla verissä. Kaikki muu katoaa. Siinä, missä Jente tarraa kiinni kaniiniin kuin hullu puuroon, Krum suorastaan masentuu palkastaan, koska harjoitus päättyy. Krum voisi vain jatkaa, jatkaa ja jatkaa.

Me olemme kovin tyytyväisiä.

Tallilta eli hallilta,
Sanna

Numero nimeltä kuusi

Esa: Krumsi on nyt puoli vuotta. Se näyttää aikuisemmalta kuin koskaan aiemmin.

(Daa.)

Krum on yyber-makea pentu. Minä en ole huomannut, että sille olisi kehkeytynyt minkäänmoista mörköikää. Se tulee edelleen luoksemme, eikä väistä meitä missään tilanteessa. Krum ei hauku kotona. Tai siis, ainakaan emme ole narauttaneet sitä itse teosta.

Seltti on jännä koira. Krum tuntuu tottelevan meitä pelkästä tottelemisen ilosta. Cavalier odottaa aina palkkiota. Opri ei hievahdakaan, jos en vilauta sille postilaatikon kokoista nakkipakettia. Krum sen sijaan tekee temppujaan ilmatteeksi. Outoa. Niin outoa.


Ne, joita Krumpen kasvutaulukko kiinnostaa, saavat tietonsa tässä:

Kolme kuukautta, 29 senttimetriä.
Neljä kuukautta, 33 senttimetriä.
Viisi kuukautta, 36,5 senttimetriä.
Kuusi kuukautta 38,3 senttimetriä. Kompromissi 38:n ja 38,5 senttimetrin välillä.

Alan hiljalleen kallistua siihen suuntaan, että Krumin säkäkorkeus jää nelikolmosen paremmalle puolelle. Hope sou. Koska, kuinka todennäköistä on, että koira kasvaa kuuden kuukauden etapin jälkeen viisi senttimetriä? Not.

Krumin turkki on ihana. Se näyttää siltä, kuin se hulmuaisi tuulessa.


... Mutta Krumin korvat. Tarvitsemme kipeästi trimmiapua. Minna Karjalaisen kotikampaamo – kai palvelette meitä joululomallamme?

Puolivuotisjuttuja

Krum ei osaa istua, tai mennä maate. Se ei osaa odottaa omaa vuoroaan, eikä käyttäytyä hihnassa. Sillä ei ole seiso-käskyä. Krum ei osaa antaa tassua.

Jotain se osaa. Temppuja, joita ei kaiketi opeteta ensimmäisenä koiranpennulle. Paitsi Sloveniassa.



Emme murehdi tai märehdi Krumin temppurepertuaaria. Koiran koulutus ei ole kilpailua. Onneksi meitä on kaksi. Useimmat niksit olemme opettaneet Krumille yhdessä.

Mutta – laatikkojiposta minä omin pisteet itselleni. Sanna saakoon paikka-tempun!

Heko heko,
Esa

Krum ja karmea keskiviikko

Tavanomainen aamukierros oravametsässä sujui tavanomaisesti. Krum oli iloa täynnä. Se kantoi suussaan kaikkea mahdollista ja iloitsi elämää. Kääntäessäni avainta kotiovessa poikapentu sinkosi päistikkaa hihnan mitan verran satunnaiseen suuntaan. Jopa cavalierit tajusivat pälyillä kauempaa. Laatoituksella hoiperteli ampiainen.

Miehekkyys karisi sen sileän tien: Krum vain seisoi paikoillaan ja toljotti lasittunein silmin lattiaa. En tiennyt, että seltin korvat voivat laskea päälaen alapuolelle. Voivat ne. Alkutsekkaus varmisti kosketusherkkyyden suun alueella ja vasen huuli irvisteli. Pistos oli osunut suuhun.

Kyytabu maistui hyvin. Jäin tarkkailemaan tilannetta. Amppariepisodin ainekset olivat otolliset suurta draamaa varten, mutta sitä ei syntynyt. Turpa ei turvonnut, korvat nousivat pystyyn, minä myöhästyin bussista, ja tunnin päästä surkea nallekarhu oli leluja kantava, iloinen veijari. End of story.

Emme me oikeasti elä kurjuudessa. Ihan totta. Pumsilla on Tampereella oikein hauskaa. Esa on kantanut koulutusvastuuta aktiivisesti. Olemme jopa löytäneet kolkan koirien vapauttamiseksi. Krum ei ole vielä aivan yhtä ketterä tai nopea kuin Eo ja Jente, mutta se revittää kaksikon kintereillä sellaisella tarmolla, että katoaa jo metsään pidemmäksi aikaa - ja palaa takaisin samassa porukassa.

Krum on takakorkea, mutta komistuu viikko viikolta. Minusta se on edelleen kaunokainen. Siitäkin huolimatta, että sen taulapää näyttää pienten söpöstelyselttien rinnalla oven alle työnnettävältä kiilalta. Jostain syystä kohtaamme vain siroista siroimpia miniatyyrinarttuja. Krum ei ole mikään linnunluinen hyttynen vaan skrode jätkä, joka on tottunut spanielimaiseen, reiluun käsittelyyn. Niin meidän tyyliämme. Sitä paitsi Krumilla on edelleen kauniit suuret silmät, noin niin kuin seltiksi, ja ne ovat aina viattoman innostuneet. Se on herttaista kuin mikä.

Jentellä on juoksu. Krum ei tajua. Jente tajuaa. Krumista on hauskaa, kun Jente leikkii sen kanssa niin paljon.

Kaikessa karmeudessaan,
Sanna

Ihan hulluna

Krumilla on intohimo. Minun alushousuni, sukkani, jalkineeni. Minun hikeni. Intohimossa on jotain ällöttävää. Krum nimittäin nuuhkii, nuolee ja sibeltää, eli pirstaloi. Sanna ei ole Krumin mieleen. Sanna ei tuoksu (haise) yhtä hullaannuttavalta kuin minä.

Ei siinä mitään. Mutta se napostelee myös omaa kakkaansa. Mitä intohimosta pitäisi ajatella? En tiedä.

Enkä välitä. Niin kauan kuin Krumin voi palkita temppuilun yhteydessä minun vanhoilla, pesemättömillä boksereillani, olen tyytyväinen.

Snif,
Esa

Onnistuu, tai ei onnistu

Aloitimme eilen Operaatio Toivottoman, also known as Krum opettelee juoksemaan eteenpäin puomin alastulokontaktilla -projektin. Ensimmäiset askeleet olivat tietokoneen ruudulta katseltuna varsin onnistuneita. Krumin takajalat olivat erillään, mikä lienee Silvia Trkmanin mielestä juoksareiden tärkein seikka. Jeah!

Jaa. Miksi juoksukontaktit? Koska tahdomme kokeilla ja oppia uutta. Krum on paimenkoira, ja uskomme sen taipuvan moneen temppuun. Emme ota paineita Krumin koulutuksesta. Jos epäonnistumme, opetamme Krumille toimivat, luotettavat 2on2offit. Kuten Jente ja Quita todistavat, pysäytyskontaktit ovat loppujen lopuksi melko iisiä kauraa. Olennaista on oikea-aikainen vapautuskäsky.

Palkitsimme Krumin aluksi nappulalla. Muutaman toiston jälkeen vaihdoimme makupalan narupalloon, joka nosti Krumin virettä selvästi.

Juoksukontakteissa on se huono puoli, että naksuttaminen on halvatun hankalaa. Onneksi meitä on kaksi.

Tuomareiden kauhuksi,
Esa