maanantai 26. syyskuuta 2011

18 kuukautta myöhemmin

"Tyttö ja kaksi poikaa." Suurin piirtein tällaisen tekstiviestin saimme rapiat 18 kuukautta sitten. Se oli onnellinen päivä, meille. Hyvin onnellinen.

Muistan, kun näin Iisan agilityradalla ensimmäisen kerran. Paikka oli Kuopion Sorsasalo, syyskuussa vuonna 2009. Kyseessä oli Päivikki Partisen koulutus, johon Jaana ja Iisa osallistuivat. Siinä koirassa oli sitä jotain. Hulluutta, röyhkeyttä, tekemisen halua, mitä tahansa. Jotain siinä oli.

Välihuomio: meille ei koskaan pitänyt tulla A) selttiä, B) urosselttiä, C) soopelinväristä urosselttiä. Minkäs teet. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Parhaat hetket tulevat yllättäen, sattumalta.

Kaduttanut ei ole kertaakaan. Krum on kaikkea sitä, mitä toivoimme. Tai siis – se ei ole lainkaan sitä, mitä pelkäsimme. Se ei ole arka, säpsy, räksyttävä. Ne olivat suurimmat kauhukuvamme, kun selttiä harkitsimme.

Turhamaista, kai.

Olen yhä ihmeissäni siitä, että Jaana päätti myydä Krumin juuri meille. Emmehän me edes tunteneet toisiamme. Iisa on sellainen superyksilö, että otaksuimme pennunostajia olevan roppakaupalla. Puhumattakaan siitä, että uroksena oli niinkin upea seltti kuin Särö. Emme olleet uskoa, että toinen Iisan pojista oli varattu meille.

Krum oli hellyttävä pentu. Se ei tahtonut pahaa kenellekään. Se osasi olla yksin, opettamatta. Krum oli kaikkien kaveri. Se oli ihana.

Sellainen se on tänäkin päivänä. Hienointa on, että se on meidän.

Agilitya Krum rakastaa. Tämä tuli jälleen todettua viime perjantaina, kun ajoimme Tampereelta Kuopioon ja kävimme koko koiraperheen kesken treenaamassa Hukka-Putken hallilla.

Krum sekosi, täysin. Parasta.

Viikonloppu Pohjois-Savossa Jaanan ja Janin luona oli kerrassaan mukava. Erityisen mukavaa oli se, ettei Into nähnyt enää aiheelliseksi löylyttää veljeään. Pihalla Krum jopa haastoi Intoa leikkimään, kuin nuorina pentuina konsanaan. Hauskaa.

Oma kamerani oli laukussa koko visiitin ajan. Onneksi Jaana oli viisaampi:


Lauantaina lenkkeilimme vanhoilla huudeillamme Neulamäessä. Kuopio on sellainen kaupunki, jossa voisimme molemmat kuvitella asuvamme sitten isoina. Sitten, kun on tutkinto, työpaikka ja asunto. Kaikkea sitä.

Sunnuntaina kello soi aamuvarhain ja huristelimme Acen kisoihin Kurkimäkeen. Ensimmäinen hyppyrata meni löysäillen. Ei Krumin kanssa voi olla ponneton. Paha, pahempi, minä:


Toiselle hyppyradalle keräsin asennetta. Päätin, etten anna langan katketa vielä kakkosesteellä. Ei se katkennutkaan. Se katkesi vasta kolmannen jälkeen, mutta who cares, koska rata jatkui valssien jälkeen melko sujuvasti:


Tulos oli viisi virhepistettä ja sijoitus ykkönen. Viitonen tuli riman putoamisesta. Luulin, että kiellosta olisi tullut samanmoinen, mutta nähtävästi ei.

Pari viikkoa sitten oletin, että ykkösluokissa radat ovat helppoja ja suoria. Näistä kahdesta ainakaan jälkimmäinen ei ollut sellainen. On ikävää, että ykkösissäkin pitää vääntää ja kääntää. Mieluummin kasvattaisin siellä koiran este- ja itsevarmuutta. Tekniikkaa voinee hioa vaikka läpi kolmosluokkien, jos niikseen tulee.

Pahoitteluni, jos teksti vaikuttaa epäloogiselta ja poukkoilevalta. Vähän niin kuin Krum, kun ohjaan huonosti.

Puolitoista vuotta sitten päätimme, että Krum, Krum! kertoo Krumin "arjesta, kasvusta ja kouluttautumisesta". Blogilla oli päätepisteensä, ja, koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, sen päätepisteen aika on nyt.

Surullista, hölmöä, itsekästä; ei oikeastaan. Elämä jatkuu. Ensi kevät pitää siitä huolen.

(Uskokaa pois.)

Krumin pentublogin voi lopettaa vain yhteen valokuvaan. Siihen kuvaan, joka kielii Krumin elämänasenteesta kaiken oleellisen.

Sumo-Krum:


Kiitos Krumilusta seuranneille,
Esa (ja Sanna)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tänään pelkäsin radalla

Nyt se on virallista. Krum on medi. Tuomari Anne Viitasta mukaillen: mineihin se ei pääse, ja makseihin se ei joudu. Tulos oli 39–40–jotain senttiä. Sinne päin.

Jokin muukin on virallista. Krumin kisakorkkaus nimittäin. Sen tulos oli viisi ja sijoitus kolmas.

Paljon voisin kirjoittaa, mutta jätän sanomatta. Tyydyn vain toteamaan, että kyllä, Krum on ihana, upea, hieno, mahtava. Kiitos, Jaana ja Jani. Kiitos, Miira ja Tony. Kiitos, Iisa ja Särö. Kiitos, Krum.

Vielä yksi teksti, ja tämän blogin tarina on pistettä vaille valmis.



Kiire!
Esa

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Parasta maailmassa

Me mitään Koirakuvia tarvita. Meillä on oma Hanna Karjalaisemme, jonka käsissä Canonin kalusto on silkkaa kultaa.

Hanna, eli Sannan pikkusisko, kävi Tampereella ja pääsi seuraamaan agilitytreenejämme. Luonnollisesti:

Räkää!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Rakastan noita korvia

Arki on alkanut. Ennen sitä vierailimme Maksniemessä Meri-Lapissa. Viikonloppuna sain jälleen kerran muistutuksen siitä, miksi arvostan Krumin menohaluja niin paljon.

Rumpe on nyt ilmoitettu hyppyradoille Tampereelle (18.9. TAKUT) ja Kuopioon (25.9. ACE). Ainakin se osaa kepit. Ohjaus tulee sitten joskus perässä. (Oletan, että Krum käy kisoissa kuumana, eikä aina ota mielipiteitäni radan jatkumisesta todesta. Mutta hällä väliä.)

Opiskellen,
Esa