Krum, Krum!

18 kuukautta myöhemmin

2011-09-26T23:48:00.000+03:00

"Tyttö ja kaksi poikaa." Suurin piirtein tällaisen tekstiviestin saimme rapiat 18 kuukautta sitten. Se oli onnellinen päivä, meille. Hyvin onnellinen.

Muistan, kun näin Iisan agilityradalla ensimmäisen kerran. Paikka oli Kuopion Sorsasalo, syyskuussa vuonna 2009. Kyseessä oli Päivikki Partisen koulutus, johon Jaana ja Iisa osallistuivat. Siinä koirassa oli sitä jotain. Hulluutta, röyhkeyttä, tekemisen halua, mitä tahansa. Jotain siinä oli.

Välihuomio: meille ei koskaan pitänyt tulla A) selttiä, B) urosselttiä, C) soopelinväristä urosselttiä. Minkäs teet. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Parhaat hetket tulevat yllättäen, sattumalta.

Kaduttanut ei ole kertaakaan. Krum on kaikkea sitä, mitä toivoimme. Tai siis – se ei ole lainkaan sitä, mitä pelkäsimme. Se ei ole arka, säpsy, räksyttävä. Ne olivat suurimmat kauhukuvamme, kun selttiä harkitsimme.

Turhamaista, kai.

Olen yhä ihmeissäni siitä, että Jaana päätti myydä Krumin juuri meille. Emmehän me edes tunteneet toisiamme. Iisa on sellainen superyksilö, että otaksuimme pennunostajia olevan roppakaupalla. Puhumattakaan siitä, että uroksena oli niinkin upea seltti kuin Särö. Emme olleet uskoa, että toinen Iisan pojista oli varattu meille.

Krum oli hellyttävä pentu. Se ei tahtonut pahaa kenellekään. Se osasi olla yksin, opettamatta. Krum oli kaikkien kaveri. Se oli ihana.

Sellainen se on tänäkin päivänä. Hienointa on, että se on meidän.

Agilitya Krum rakastaa. Tämä tuli jälleen todettua viime perjantaina, kun ajoimme Tampereelta Kuopioon ja kävimme koko koiraperheen kesken treenaamassa Hukka-Putken hallilla.

Krum sekosi, täysin. Parasta.

Viikonloppu Pohjois-Savossa Jaanan ja Janin luona oli kerrassaan mukava. Erityisen mukavaa oli se, ettei Into nähnyt enää aiheelliseksi löylyttää veljeään. Pihalla Krum jopa haastoi Intoa leikkimään, kuin nuorina pentuina konsanaan. Hauskaa.

Oma kamerani oli laukussa koko visiitin ajan. Onneksi Jaana oli viisaampi:

Lauantaina lenkkeilimme vanhoilla huudeillamme Neulamäessä. Kuopio on sellainen kaupunki, jossa voisimme molemmat kuvitella asuvamme sitten isoina. Sitten, kun on tutkinto, työpaikka ja asunto. Kaikkea sitä.

Sunnuntaina kello soi aamuvarhain ja huristelimme Acen kisoihin Kurkimäkeen. Ensimmäinen hyppyrata meni löysäillen. Ei Krumin kanssa voi olla ponneton. Paha, pahempi, minä:

Toiselle hyppyradalle keräsin asennetta. Päätin, etten anna langan katketa vielä kakkosesteellä. Ei se katkennutkaan. Se katkesi vasta kolmannen jälkeen, mutta who cares, koska rata jatkui valssien jälkeen melko sujuvasti:

Tulos oli viisi virhepistettä ja sijoitus ykkönen. Viitonen tuli riman putoamisesta. Luulin, että kiellosta olisi tullut samanmoinen, mutta nähtävästi ei.

Pari viikkoa sitten oletin, että ykkösluokissa radat ovat helppoja ja suoria. Näistä kahdesta ainakaan jälkimmäinen ei ollut sellainen. On ikävää, että ykkösissäkin pitää vääntää ja kääntää. Mieluummin kasvattaisin siellä koiran este- ja itsevarmuutta. Tekniikkaa voinee hioa vaikka läpi kolmosluokkien, jos niikseen tulee.

Pahoitteluni, jos teksti vaikuttaa epäloogiselta ja poukkoilevalta. Vähän niin kuin Krum, kun ohjaan huonosti.

Puolitoista vuotta sitten päätimme, että Krum, Krum! kertoo Krumin "arjesta, kasvusta ja kouluttautumisesta". Blogilla oli päätepisteensä, ja, koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, sen päätepisteen aika on nyt.

Surullista, hölmöä, itsekästä; ei oikeastaan. Elämä jatkuu. Ensi kevät pitää siitä huolen.

(Uskokaa pois.)

Krumin pentublogin voi lopettaa vain yhteen valokuvaan. Siihen kuvaan, joka kielii Krumin elämänasenteesta kaiken oleellisen.

Sumo-Krum:

Kiitos Krumilusta seuranneille,
Esa (ja Sanna)

Tänään pelkäsin radalla

2011-09-18T21:10:00.000+03:00

Nyt se on virallista. Krum on medi. Tuomari Anne Viitasta mukaillen: mineihin se ei pääse, ja makseihin se ei joudu. Tulos oli 39–40–jotain senttiä. Sinne päin.

Jokin muukin on virallista. Krumin kisakorkkaus nimittäin. Sen tulos oli viisi ja sijoitus kolmas.

Paljon voisin kirjoittaa, mutta jätän sanomatta. Tyydyn vain toteamaan, että kyllä, Krum on ihana, upea, hieno, mahtava. Kiitos, Jaana ja Jani. Kiitos, Miira ja Tony. Kiitos, Iisa ja Särö. Kiitos, Krum.

Vielä yksi teksti, ja tämän blogin tarina on pistettä vaille valmis.

Kiire!
Esa

Parasta maailmassa

2011-09-07T22:45:00.000+03:00

Me mitään Koirakuvia tarvita. Meillä on oma Hanna Karjalaisemme, jonka käsissä Canonin kalusto on silkkaa kultaa.

Hanna, eli Sannan pikkusisko, kävi Tampereella ja pääsi seuraamaan agilitytreenejämme. Luonnollisesti:

Räkää!

Rakastan noita korvia

2011-09-06T15:34:00.001+03:00

Arki on alkanut. Ennen sitä vierailimme Maksniemessä Meri-Lapissa. Viikonloppuna sain jälleen kerran muistutuksen siitä, miksi arvostan Krumin menohaluja niin paljon.

Rumpe on nyt ilmoitettu hyppyradoille Tampereelle (18.9. TAKUT) ja Kuopioon (25.9. ACE). Ainakin se osaa kepit. Ohjaus tulee sitten joskus perässä. (Oletan, että Krum käy kisoissa kuumana, eikä aina ota mielipiteitäni radan jatkumisesta todesta. Mutta hällä väliä.)

Opiskellen,
Esa

Krumin alter egot

2011-08-23T09:18:00.001+03:00

Sanna: Yhteisen taipaleemme aikana olemme oppineet huomaamaan, ettei Krum ole yksioikoinen tapaus. Krumista on moneksi. Koostin Krumin monista mielistä yleisimmät:

Sohva-Tupsu

pitää löhöilloista takkatulen loimussa. Perunamies hautautuu Esan kainaloon, heittää päänsä takakenoon ja suuntaa hörökorvansa eri suuntiin. Se lipoo isäntänsä kaulaa hartain nuolaisuin ja tuijottaa tätä itseriittoisesti palvoen: ”Enkö olekin mussukka?”

On se. Esa on liian helppo. Molemmat ovat sulaa vahaa keskenään. Ällöä.

Vaikka-kuun-taivaalta-Rumpe

Bong, bong, bong.

Se on sirkuspallo tippuessaan lattialle. Yhä uudestaan. Jos kukaan ei vieläkään tajunnut, pallo lentää päin otollisinta kädellistä. Yhä uudestaan. Aina voi kääntää selkänsä. Heitto osuu takaraivoon. Kuolainen pallo vierii kasvoilleni. Äh!

Tämä Krumin alatyyppi on paimenen koulutuksen kulmakivi ja riemuvoitto. Krum ei lusmua tai kyseenalaista, eikä se kertaa virheitä. Krumille on maailman hienoin asia toteuttaa kaikki ohjeet tarkasti ja täydellisesti.

Mitäpä Krumi ei Esan vuoksi tekisi. Vain taivas on rajana.

Raivo-Rumi

on edellisen Krumin ylikiehunut versio, joka haukkuu ja paukkuu. Kun ohjeita ei tule, tai ne tulevat liian hitaasti, Krum on kuin minä keittiössä: aina jotain sihisee liedelle.

Agility itsessään on herättänyt Krumissa kuumia tunteita natiaisesta saakka. Mouhiksella emme saaneet käyttää lelua. Krum oli kaikkialla paitsi oikeilla esteillä. Se ei käy laatuun.

Raivo-Rumi ei ota uusia asioita vastaan. Ei, Raivo-Rumi kuvittelee jo osaavansa kaiken. Krumin todellinen osaaminen on sangen ohutta, joten lopputulos ei ole järin hääppöinen.

Mutta on se vaan niin hieno työskennellessään raivomoodissaan. Ihan paras.

Uimaan-vaan-Tume

Muut ovat jo ilakoineet, kun Krumilla vasta välähtää. Krum osuu ja uppoaa aina vaan. Ehkä ajatus veteen syöksyvästä suihkukoneesta on metka. Mutta miksi suun pitää olla auki? Luulisi, ettei ole innoittavaa röhiä uppovedessä, kun puoli järveä on väärässä röörissä. Voin toki olla väärässä.

Krumilla jää kela päälle. Se pyörii ympäri ja ympäri.

Kalifiksi-kalifin-paikalle-Krumi

Ketun viekas pilke vilkahtaa silmäkulmassa. Krum tietää olevansa kultapoikamme. Se fuulaa ja pelaa niin paljon kuin ehtii. Näen, miten Krum pyörittää Esaa pikkusormensa ympärille. Mutta en puutu. Hyvä agilitykoira ei orjaile liikaa.

Krum on johtaja-ainesta. Eihän se mikään ihme ole, kun on sellaisen emän kuin Iisan kasvatti. Merkit ovat alusta saakka olleet selkeät. Krum koetteli kooikerhermoja jo ennen kuin lirautti ensimmäistäkään lätäkköään laminaatillemme. Turpaansakin on ottanut, monesti.

Taannoin Krum ylitti kaikki valtuutensa haastamalla laumamme vanhan ja viisaan alfanaaraan. En mennyt väliin. Tiedän, kuinka cavalieri taistelee elämästä ja kuolemasta. Tässä oli kyse valtapunteista. Rähinän voitti Neleh. Niin kuin kuuluukin. Rauha on jälleen maassa.

---

Siihen, miksi Krumi ei missään nimessä saanut olla narttu, on syynsä. Ainoalla uroksella (Eoa ei lasketa) on lukuisia etuoikeuksia laumahierakiassa. Meidän laumamme on siitä aivan huippu, että Krum saa kukkia juuri sellaisena kuin on. Se ottaa Jenteä päähän, mutta Jenten mustaa mieltä kismittää moni muukin asia, jolle se ei mahda yhtään mitään.

Kaksi kaaosta

2011-08-18T18:11:00.000+03:00

Esa: Lähdimme hetken mielijohteesta Raumalle epävirallisiin agilitykisoihin. Reissu alkoi hyvin. Kisat starttasivat kello 18:lta, ja viittä minuuttia myöhemmin etsimme vielä kilpailupaikkaa. Lopulta sellainen löytyi teollisuusalueelta montun pohjalta. Ehdittiin.

Ilmoitin Krumin sekä mölli- että ykkösluokan radalle. Ohitimme kontaktit. Ohitimme monia muitakin esteitä.

Krum käyttäytyi kisa-alueella huonommin kuin Opri. Siis räyhäsi häntä pystyssä kaikille ja kaikelle. Vähät välitti minusta. Kun kävelimme starttilinjalle, epäröin hetken, ryntääkö Rumi suoraan radalle riehumaan. Ei rynnännyt, vaan seisoa tapitti paimenmaisen matalana paikoillaan ja odotti lähtölupaa.

Hieman jännitti. Ei pahasti, mutta jonkin verran. Rataan tutustuminen kesti suurin piirtein neljä ja puoli minuuttia, mikä on itseltäni paljon, sillä yleensä olen tutustunut rataan jo kolmessa minuutissa. Lopun ajan haahuilen silmät kiinni radan reunalla ja harjoittelen linjoja mielikuvissani. Nyt oli vaikeaa, koska en vain osannut arvioida sitä, miten Krum liikkuu.

Rataprofiilit olivat meidän taidoillemme haastavia. Kakkoshyppy oli ykköseen nähden 90 asteen kulmassa. Juu, spurttasi suoraan sen ohi. Räkä lensi matkalla.

Oikeastaan ihan hyvä, ettei suorituksiamme saatu videolle. Möllien jälkeen sanoin puhelimessa Sannalle, että tämä oli hirvein henkilökohtainen ratani ikinä. Koomailin, ja niin edelleen.

Olin väärässä. Ykkösten rata oli vieläkin hirveämpi.

Emme tainneet juosta edes kahta estettä putkeen. Tai, Krum juoksi kyllä putkeen, mutta silloin, kun ei olisi pitänyt. Se myös loikkasi jokaisen hypyn väärältä puolelta ja räyhäsi vähän lisää. Kävi erittäin kuumana. Jos olette katsoneet tämän videon, saatte kenties lievän käsityksen siitä, kuinka Raumalla meni.

Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että Krum hyppäsi renkaan oikein ja kepitti loppuun asti. Ne ovat oikein hyviä onnistumisia.

Ja en minä totta puhuen osannut ratojen jälkeen olla edes harmissani. Jos Krum olisi jonkun muun, olisin siitä kateellinen. Mutta me nyt vain olemme tällä hetkellä yksi hyörivä pyörivä katastrofi. Kyllä se tästä. Monin verroin kurjempaa olisi koira, joka ei yrityksistä huolimatta liikkuisi minnekään, vaikka rahkeita riittäisi. Siitäkin on kokemusta. Käyttäytyykin kisa-alueella kauniisti.

Heinäsirkka

2011-08-15T18:59:00.000+03:00

On–off

2011-08-14T13:40:00.001+03:00

Koska kirjoittaminen on aikaavievää puuhaa, jatkakaamme kinolinjalla.

Sanna löysi Krumista hiljattain off-nappulan. Niin, Krumilla on sittenkin sellainen. Sen nimi on Vuh. Kun sen sanoo Rumpelle, tämä lopettaa kaiken toimintansa ja kävelee korvat luimussa huoneennurkkaan.

Se on oikeastaan aika hauskaa. Vaikka koiralleen ei saisikaan nauraa:

Viime päivät Tupe on harjoitellut keppejä. Täsmällisemmin kerrottuna, keppikulmia. Minä luulin, että kooikeri on fiksu. No, seltti se vasta fiksu onkin. Spanielin, etenkin cavalierin, kanssa saa tehdä monin verroin enemmän töitä kuin paimenen. Niin se vain on:

Krum on ollut luonani Porissa. Kuulemma siitä on tullut varjoni. Kulkee perässäni joka paikkaan. Nukkuu sänkyni alla. Puree aamulla korviani.

Kivaa.

Kohta on syyskuu ja Krum täyttää 18 kuukautta. Kohta.

Satuili ja valokuvasi Esa. Videokuvasi Sanna.

NARVIK (NOR)

2011-08-02T01:52:00.000+03:00

Käski huutaa, vaikka flunssa on

2011-07-29T21:00:00.002+03:00

Jos joku luulee, että me uskomme aktiiviseen treenaamiseen, niin ehei, me emme usko sellaiseen. Nelehkin, siis cavalier, oli SM-kolmonen, vaikka ei ollut vuoteen harjoitellut yhtikäs mitään. Eli ei. Meidän harkkaamisemme ei ole systemaattista.

Joo. Että niin.

Tänään kumminkin katkaisimme kolmen viikon löhöputkemme ja kävimme Niihamassa. Krum on ollut tauolla, koska se sai taannoin uimarannalla haavan jalkaansa, lasinsirun vuoksi. Jalka oli siteissä pari päivää, mutta nyt kaikki näyttää jo ookoolta.

Todettua tuli se, että nelivitoset on pikkuhiljaa kohdattava silmästä silmään. Tähän saakka olemme pitäneet rimoja 35:ssä tai korkeintaan 40:ssä. No, tästä eteenpäin harkoissa on aina vähintään yksi rima, joka killuu medimaksimissaan. Pakko.

Krum tuntuu oppineen renkaan kuin itsestään. Se ei tehnyt nimittäin ainoatakaan virhettä. Ei, vaikka kulma oli haastava, eli ei-suora. Toki tilanne on toisenlainen vierailla esteillä. Rumpehan on mennyt rengasta vapaana vain Niihaman kentällä.

Kepitkin sujuivat. Ei fuskannut lainkaan, mikä oli outoa. Suoritusnopeus paranee varmasti syksyllä, jos ja kun pääsemme harrastamaan agilitya ihan viikoittain.

Pahoittelen videolla esiintyvää äänenkäyttöä. Sanna käski mennä aggresti. Laittakaa vaikka volyymit pienelle, tai olkaa laittamatta. Miten päin vain.

Eikä bytheway kannata välittää noista "taka"- ja "vasta"-käskyistä. En muista itsekään sitä, kummalla puolella niitä piti käyttää.

Kurkku kuin kaktus,
Esa

Niin joo – uusi kamera!

Joskus elämä on yhtä huutomerkkiä

2011-07-10T19:04:00.000+03:00

Niin siinä sitten kävi, että kaikki oli vähän hyrskyn myrskyn. Mutta semmoinenhan ei meitä lannista! Möllijoukkueessa oli mukavaa, Lappeenrannassa oli mukavaa, ja Poriinkin on mukava palata, kun vesihanasta saa halutessaan juoda ruskeaa vettä! Elämä hymyilee ja niin myös minä. Naama hiukan palaneena, tosin.

Selttijoukkue Shekavat sijoittui lopulta 11:nneksi. Se on tavallaan ykkössija, jos luvusta miinustaa ensin kymmenen. Heh, heh!

Ja nyt, näillä sanoilla, kohti Tampereen linja-autoasemaa,
Esa

P.S.1. Kiitokset tiimikavereille! Ensi vuonna uudestaan!

P.S.2. Senni, hei: Merri on Caprin poika. :-)

Vielä viikko

2011-07-03T15:58:00.002+03:00

Jos hyvä kenraali povaa huonoa ensi-iltaa, meillä menee viikon kuluttua Agirodussa tosi, tosi huonosti. Eilisillan treenimme olivat nimittäin sen verran hyvät. Että niin.

Harkkainkulku:

Pujottelu. Otimme keppejä ensimmäistä kertaa osana rataa. Sujui hyvin. Suoristi itsensä oikeaan aloitukseen.
Rengas. Ei yhtään virhettä! Kerran tömähti kunnolla renkaan sivuun, kun oli rynnimässä välistä, mutta päättikin viime tingassa hypätä oikeasta kohtaa. Ei jäänyt kammoa tai lommoa.
Suora. Sujuu... Ihmeellistä kyllä, edistystä on tapahtunut kuukauden aikana valtavasti.
Hyppy tuntemattomaan ja täyskäännös. Ei voisi tiukemmin kurvata. Yksi rima tippui.
Vauhti. Putkissa askellus on vipeltävä. Jään jälkeen, jos en jo juokse.
Ekstraa: vinkui radalla. Ennen ei ole päästänyt inahdustakaan. Krum kun on sellainen hiljainen soturi. Mutta nyt äännähteli kiihtymyksestä, mikä oli uutta ja omituista ja hauskaa.

On se aika epeli. Meikä on iloinen.

Esa

Meri! Merivettä!

2011-06-29T20:16:00.000+03:00


Krumin korvat = "Kaverit, hei! Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä!"

Tänään eivät rimat lennelleet

2011-06-22T23:05:00.000+03:00

Katsoin sitten mediagilitya Royal Caninin verkkosivustolla. Virhe. Iski paniikki. Siellä mennään niin kamalaa kyytiä, että saa olla tyytyväinen, jos edes kolmenkymmenen sakkiin pääsee.

Voisin kirjoittaa tähän rivitolkulla ajatuksia siitä, kuinka agilityssa on kyse itsensä voittamisesta ja omien vahvuuksiensa kehittämisestä, mutta en jaksa. Pahoittelen.

Linkitän vain videon. Tästä blogista ei ollut koskaan tarkoitus tehdä mielenkiintoista tai viihdyttävää. Tavoite oli seurata yhden pörröisen koirapojan kasvua, ja sitä saamanne pitää:

Ei tiputtanut rimoja. Hyppäsi renkaan lävitse, ilman ainoatakaan virhettä. Kepit ovat edelleen kesken, mutta niin niiden kuuluukin olla.

Jos jostain on napistava, niin siitä, että kääntyi peräti kuuden metrin kaarroksilla. Mutta, tänään harjoiteltiin suoraa.

Oli hauskaa. Ei tullut haavoja käsiin, eikä ikeniin. (Viimeksi taisi tulla, mikä sattui.)

Juhannus on juhla, joka kuluu töissä. Kippis!

Keskikesän aurinko,
Esa

Helle on asennekysymys

2011-06-13T17:05:00.001+03:00

Molskin, polskin

2011-06-11T14:54:00.001+03:00

Krum kastautui ensi kerran tälle kesälle Norjan Bogenissa. Tuolloin meno näytti tältä:

Huomautan, että kyseisessä vedessä oli jääkimpaleita. Mutta ei kukaan Krumia uimaan pakottanut. Kuten ei tänäänkään:

On se hassu koira. Polski monta minuuttia itsekseen ja meidän kanssamme. Hervantajärven väriä ei voi muuten kehua. Tai voi, jos tykkää ruskeasta.

Vaan olihan mukava tulla kotiin Tampereelle. Enää kaksi ja puoli kuukautta Björneborgia. Se menee nopsaan. Töissä ajankulua ei edes huomaa.

Niin, ja pahoittelen jälkimmäisen filmin äänimaailmaa. Opri nyt vain on tuollainen.

Kirjoitteli Esa

Melkein kansikuvapoika

2011-06-01T19:21:00.003+03:00

Niin lensivät vaaleanpunaiset pikkarit ja keltainen suppilo kaapin pohjalle. Toivottavasti niitä ei enää tarvita. Krum oppi jo elämään kartionsa kanssa turhankin hyvin. Arki helpottui, sillä kypärä ei todellakaan pysynyt Krumin takaraivottomassa kiilapäässä, jos se ei sitä tahtonut. Tietysti poika halusi nyhertää tikkausta, kun se oli mahdollista.

Ahdistuessani viime viikolla koulutöiden parissa Esa päästi sisäisen nikkarinsa valloilleen. Koska kerran viikossa kentällä ei riitä, Esa helpotti kolmivuorotyöläisen tulevaisuutta nakuttelemalla siivekkeitä. Ovat muuten kätevät. Opiskelijasiivekkeiden kuuluu olla kevyet, pienet ja helposti rappusissa edestakaisin kannettavat. Minisiivekkeemme täyttävät oivasti kaikki nämä kriteerit. Kolo keskellä osoittautui tarpeelliseksi, sillä sain Jenten jo sulloutumaan siitä läpi. Rimanpidikeratkaisu aiheutti eniten pähkäilyä. Lopputulos on vähintään kyseenalainen, mutta taatusti turvallinen.

Olen jälleen täynnä kunnianhimoisia ajatuksia. Tiedä, mitä tästä taas tulee. Onhan meillä koko kesä aikaa. Kahden päivän harjoittelun jälkeen Krum ei enää mahdu sisälle treenaamaan. Viretaso on vaikea pitää niin alhaalla, ettei koira hypi pitkin pöytiä ja häiriköi naapureita.

Kennelliiton posti ei tuonut tullessaan mitään ylläreitä: lonkista lausuntona A/B ja kyynäristä 0/0. Näillä me pärjäämme. Tupsu on niin hieno otus, että sen loistavuuden tiellä seisoo vain kaksi kaiffaria, minä ja Esa.

By the way, yksi tuttu hörökorva ja pari talttakuonoa pääsivät siskoni uusimpaan filkkaan. Menossa on mukana myös tulevaisuuden haaverotuni. Tsek!

Melkein julkkis siis,
Sanna

Matkalla: Vain haava jäi

2011-05-28T22:00:00.000+03:00

Kemissä saimme luvan seurata Krumin kivesten poistoa aitiopaikalta. Sannan mukaan Krum kastroitiin sissimeiningillä. Tiedä sitten, mitä kommentillaan tarkoitti. Lopputulos oli vakio: Krum on nyt vapaa mies.

Kamalinta koko operaatiossa oli tötterö, ainakin, jos Krumilta kysytään. Ensimmäisenä iltana Tupsukka veti sellaiset hepulit tötsästään, että katsoimme parhaaksi pukea pojalle vauvakalsarit jalkoihin. Seuraavana aamuna kartio oli saatava päähän. Ei Krum tainnut tarvita kuin yhden ärähdyksen, ja heti se taipui tahtoomme. Mieltä piti tosin osoittaa siten, ettei liikkua voinut kahteen päivään mihinkään. Seisoi, kunnes voimat ehtyivät ja oli käytävä maate. Kolmantena tötsäpäivänä Rumi tohti kävellä kypärä mukanaan. Se oli suuri myönnytys. Tötterö vain oli niin nolo juttu:

Eläinlääkäri totesi Krumilla olevan nollan polvet. Lonkat ja kyynärät lähetettiin Kennelliittoon. Kuulemma nekin näyttivät siisteiltä.

Piilokives oli ilmeisesti niin syvällä, ettei sitä olisi millään hilavitkuttelulla saanut pulautettua takaisin pussiin. Surkastunutkin oli. Jos tämä jää Krumin ainoaksi moitteeksi, meillä on hyvä ja _täysin_ tarpeitamme vastannut koira.

Minä lähden huomenna Poriin. Sannalla on iso vastuu Krumin koulutuksen kanssa. Eivätköhän pärjää.

Semmoinen loma,
Esa

Matkalla: Ensiaskeleet

2011-05-24T17:16:00.000+03:00

Kaikki sai alkunsa siitä, kun helmikuun lopussa aloimme suunnitella sekä kilpa- että lomamatkaa Pohjois-Norjaan. Koirillamme kun sattuu olemaan vasta-ainetestit tehtynnä, ja Ruotsin Lappi on jo kertaalleen nähty. Kisakalenterin lukkoonlyömisen jälkeen Nappulavaaran blogissa oli juttua siitä, kuinka Norjassa saa kilpailla 12-kuisella koiralla.

No, ei siihen muuta sitten tarvittu.

Oman agilityfilosofiani mukaan kisoihin mennään vasta silloin, kun osaaminen on kohdillaan. Krum oli maaliskuussa ja on edelleen alkutekijöissään. Rimat olemme nostaneet 35:een ja 40:een huhti–toukokuun vaihteessa. Pituutta ei ole harjoiteltu lainkaan. Mutta eihän tällaista tilaisuutta olisi voinut jättää käyttämättä.

Etukäteen jännitti hieman se, millainen ykkösluokkien hyppyrata on profiililtaan, ja se, löytyykö radalta keppejä. Kävi ilmi, että rata oli suora ja kaartava, eikä pujottelua ollut. Meidän onnemme. Ei Krum olisi vielä kepittää osannut.

Ikää Krumilla on 14 kuukautta. Se on aivan liian vähän minun makuuni, mutta kamoon – kisaavathan ihmiset alle vuosikkaillaankin möllikilpailuissa. Vaikka Narvikissa järjestettiin viralliset agilitykilvat virallisilla säännöillä, itse yritin suhtautua kisaan epävirallisena koitoksena ja harjoittelumahdollisuutena.

(Oli muuten kallein juoksemani rata. Nimittäin liki 20 euroa. Sillä hinnalla tohtikin pari rimaa tiputtaa.)

Seuraava parsi on klisee, mutta sanotaan se silti: tästä on hyvä jatkaa. Krumin kisa-asenne oli hyvä, vaikka jouduimme radalle ensimmäisenä, eikä Krum siten ehtinyt hoksata, että edessä on ihan totta agilityesteitä. Radan loppusuora heijasteli kokemattomuuttamme. Krum ei hakenut viimeisiä hyppyjä, koska se ei ole tavallisesti mennyt radalla viittä estettä enempää ilman palkkaa. Lisäksi tyhjyyteen on paha edetä. Ei se mitään. Krumi juoksee yhtä lujaa, tai yhtä hitaasti, kuin minäkin.

Videolta on sensuroitu riman alitus, tovi räyhäämistä ja ainakin kymmenen epäonnistunutta rengassuoritusta. Silti. Tässä se on. Tuomari Oddgeir Nergaard ei liiemmin putkista piitannut, mikä rauhoitti asteen pari Krumin menoa:

Hinnasta huolimatta kyseessä olivat komeimmat puitteet, joissa olen kuunaan kisannut. Vuoria oli kentän molemmin puolin.

Ja joo-o. Tuntuu vähintään yhtä mukavalta kuin Oprin kanssa aikoinaan. Enempää ei voisi toivoa.

Esa

Matkalla: Niin kovin kaunista

2011-05-23T15:45:00.005+03:00

Kuvat ovat Hanna Karjalaisen käsialaa.

Matkalla: Synnyinkoti

2011-05-20T18:22:00.001+03:00

Kuten muutkin kertomukset, myös meidän kertomuksemme alkaa alusta.

Viikko sitten perjantaina pakkasimme kimpsut autoomme ja kaasutimme kohti Kuopiota. Pohjois-Savossa tapasimme Jaanan ja Janin sekä Iisan ja Inton. Koirat tulivat toimeen loistavasti. Jopa Quita-kooikerimme oli lempeää pataa uusien selttituttavuuksiensa kanssa. Sanotaanko vaikka niin, että Quita heitteli verkkoja veteen tulevan juoksunsa merkeissä. Se on semmoinen romantikko. Into oli mielin kielin.

Kuuro ei kuullut vapautuskäskyä. Iisa ei totellut vierasta.

Perjantai-iltana harjuuttelimme selttiperheen kesken Hukka-Putken hallilla. Ei mennyt niin kuin kotikonnuilla. Krum kävi kuumana, ja meno oli kuin Mouhiksella aikoinaan. Suihki eteen ja taakse. Vaan kunhan saamme suihkinnan kulkemaan oikeaan suuntaan, on Krumi aika kiva agilitykoira.

Lauantaina ja sunnuntaina Sanna kisaili Jenten ja Nelehin kanssa. Varkaudessa Neleh taisteli itselleen ja Sannalle tuplanollan kesän arvokisoja varten. Jente sai toisen agilitysertinsä kakkossijoituksella. Sunnuntaina Kuopiossa rallateltiin putkesta putkeen.

Matka jatkui illansuussa Oulun kautta Maksniemeen ja aamulla kultajuhlien jälkeen Maksniemestä Narvikiin. Se onkin jo toinen tarina.

Isäntäväkeä kiittäen ja heinäkuista jälleennäkemistä odottaen,
Esa ja Sanna ja Sanna ja Esa

P.S. Jos meiltä kysyttäisiin sitä, missä tahtoisimme asua kymmenen vuoden kuluttua, olisi vastauksemme Kuopio. Ah niitä lenkkimaastoja.

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä (tai sitten voi)

2011-05-09T14:42:00.006+03:00

Tokkopa tätä blogia tuntemattomat tai puolituntemattomat lukevat, mutta yrittänyttä ei laiteta, vai mites se meni:

Meidän Agirotu-joukkueestamme puuttuu yksi koirakko. Meidän, eli minun ja Krumin tai Sannan ja Krumin sekä Jaanan, Iisan ja Inton. Koska Iisa kilpailee agilityssa 2-luokassa, on hakusessa möllitason pari. Ja koska kyseessä on rotukisa, on hakusessa seltti. Krum, Iisa ja Into ovat medikokoisia, joten neljäs liitäjä saa olla joko mini-, medi- tai maksikorkuinen.

Emme lupaa mitalia, mutta rentoa kisamieltä senkin edestä.

Agirotu järjestetään Lappeenrannassa 8.–10. heinäkuuta, ja itse joukkuekilpailut käydään sunnuntaina 10. heinäkuuta. Alo-joukkueviesti on yhtä kuin hyppyrata, joten kontaktiesteitä ei ole. Kepit siellä todennäköisesti on, joskin ne ainakin viimekesäisillä säännöillä sai ohittaa hylkäystä, eli kymmenen lisäsekunnin sakkoa, vastaan. Krumi todennäköisesti ohittelee muitakin esteitä aivan tarkoituksetta, joten ei pujottelun väliinjättäminen niin vakavaa ole.

Että miten olisi? Jos joukkuepaikka kiinnostaa, nakkaa sähköpostia osoitteeseen ejko(at)netti.fi, karjasanna(at)gmail.com tai rautio.jaana1973(at)gmail.com.

Ranttuja emme ole, joten ensimmäinen halukas pääsee taatusti messiin!
Esa

On aika

2011-05-04T09:39:00.000+03:00

Sanna teki eläintenhoitajana sen, mitä minä en tohtinut tehdä. Soitti ajan eläinlääkärille, ja myös sai sellaisen tältä. Krum kuohitaan Kemissä perjantaina 20. toukokuuta. Samalla tarkastetaan lonkat, kyynärät ja polvet. Turha kai sanoa, mitä minä edellisistä murehdin.

Kastraatio hoidetaan kesälomaturneemme yhteydessä. Krum saa käydä miehenpuolikkaana treffaamassa vielä Jaana-kasvattajaansa. Kuopiosta jatkamme Norjaan Narvikiin, josta kurvailemme päiväseltään Lofooteille. Luvassa on hauska reissu. Reissun päättymisen kivuudesta en ole kuitenkaan varma.

Ei piilokives ole meille mikään iso juttu. Cavalierien kanssa on oppinut sen, että koiralla voi olla asiat paljon huonomminkin. Koira voi olla oikeasti sairas. Mutta niin vain on, että Dare Dudesta tulee kuin tuleekin Dare Missy. Ei olisi kannattanut vitsailla viime kesänä Krumin kuullen.

Voi, Krum. Elämä narttulaumassa on helpompaa, kun vietit eivät vie.

Kertovat ainakin,
Esa

Backyard Dog

2011-05-04T09:37:00.000+03:00

Sitten iloisempiin tunnelmiin, eli nimittäin piha-aksaan. Olemme jo hyvän tovin saaneet osaksemme pahaa silmää naapureiltamme. Syy on seuraava: keksimme pokkana pystyttää Ruotsin-tuliaiset takapihallemme ja reenata Rumpea kotioloissa. Edistyminen on ollut hurjaa. Paljon työtä on vielä jäljellä, mutta siitä viis, kun kepityksen idea on alkanut hahmottua.

Kulmia täytyy hinkata jonkin aikaa hihnassa. Eikä Krum kestä kierroksiakaan, saati sitten keppejä edeltävää estettä. Vaan pikkuhiljaa ja hiljalleen.

Editoiva paparatsi bongas meitin,
Esa

Team work

2011-05-01T17:42:00.002+03:00

Hienoimmillaan yhteispeli on sitä, että Krum puree virtapiirissä olevan puhelimen laturin johdon poikki ja silppuaa sen pieniksi palasiksi. Sitten Opri syö johdon palaset ja oksentaa ne myöhemmin makuuhuoneen matolle. Joskus tuntuu siltä, että koirat ovat jopa liian tyhmiä kuollakseen.

Krumin kevät on on pyörähtänyt käyntiin aktiivisissa merkeissä. Tekevälle sattuu – Krumin poskessa on punkin tekemä lommo ja leuasta metsä riipi irti melkoisen siivun. Maa on jälleen avoin pienille cavaliereille. Kuntokuuri koettelee Krumin kantokykyä. Nopeutensa puolesta poika periaatteessa pysyy Jenten vauhdissa, mutta kääntyminen, korkeuserojen hallinta ja yleisesti askelien sovittaminen maastoon on vielä lapsenkengissä, kömpelöäkin.

Kaiken kevätkiireen keskellä olemme joutuneet tinkimään useista asioista, mutta koirien vähintään tunnin päivittäisestä vapaanaolosta olemme pitäneet tiukasti kiinni. Parannusta lumiajasta on jo selkeästi nähtävissä: Krumi heittää laajaakin keikkaa Jenten peesissä. Eiköhän meillä syksyllä asu kesän koulima ketterä shetlantilainen.

Viime kesänä Krumi oppi arvostamaan vesielementtiä. Se ei tajunnut, että veteen menemiseen on oltava syy. Luppakorvat jäävät rannalle ihmettelemään, kun Krum painelee järveen, ojaan, lätäkköön, kuravelliin. Krumissa ei piile hienohelmaa. Ei pätkääkään.

Olemme saaneet esimakua tulevien kuukausien ohjelmistosta. Krumin ensimmäinen jahtihaukku ei ollut yhtä veretseisauttava kokemus kuin Jenten aikanaan. Nyt tiedän, että sinappimies on vain jäniksen perässä, eikä sillä ole mitään hätää, vaikka kiljahteleekin tavalla, jota emme ole koskaan ennen kuulleet. Lisäksi saamme tietoa siitä, millä suunnalla ja kovinko kaukana kaksikko rynnistää.

Krumin metsästysominaisuuksista en mene vakuuteen, mutta ainakin jänön nähdessään se sekoaa hihnassa kuten Nelehiä lukuunottamatta kaikki muutkin koiramme tekevät. Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa meillä on kauden jälkeen yksi paimen, joka reagoi pienimpäänkin visuaaliseen ärsykkeeseen, ja neljä spanielia valmiina rynnistämään osoitettuun suuntaan.

Onneksi lelukoiramme eivät hallitse metsästyksen hienoimpia saloja. Ne eivät ole koskaan saaneet mitään kiinni. En ihmettele sitä yhtään sen jälkeen, kun olen nähnyt Jenten juoksevan vimmoissaan pientä ympyrää saaliin vilistäessä horisontin taa.

Quitakin saatiin kotiin. Olemme epäilleet mittausmenetelmäämme. Mutta niin se vain on, ettei Krumi ole enää samankorkuinen kuin 41,5-senttinen isosiskonsa. Miten koirasta voi hävitä sentti, ja mihin se on mennyt? Toinen jännä kysymys on se, kuinka yksi ainoa seltti voi tuoda sisälle enemmän neulasia kuin viisi spanielia yhteensä. Kaiken lisäksi roskat pitää sibeltää mahdollisimman laajalle alueelle. Lattialle, matolle, sohvalle.

Onneksi on Miele,
Sanna

Ja rapa roiskuu

2011-04-26T00:38:00.003+03:00

Krum on jo niin iso koira, että siitä voi ottaa oikeita valokuvia agilityesteillä. Merkkipaalu sekin:

Kovasti meillä tykätään siitä, että rapa roiskuu.

Kevät!
Esa

Postia Saksasta

2011-04-12T20:35:00.001+03:00

Via Hervannan eläinlääkärit, jossa Krumin rabiestilanne lirautettiin koeputkeen pari viikkoa sitten.

En edes tiedä, onko kyse seerumista vai kokoverestä, mutta planketti kertoo, että Krumin millilitrassa on 0,56 kansainvälistä yksikköä rabiesvasta-aineita. Koska alaraja on kuusi sadasosaa pienempi, hyppelehdimme riemuiten.

Ja ei kun maailmaa valloittamaan.

Yhdellä rokotteella jackpot,
Sanna

Tuksu kepittää

2011-04-11T11:45:00.003+03:00

Pääroolissa Krum. Sivuroolissa Opri:

Taidamme jatkaa hihnassa vielä hetken.

Ei kantsi treenata yksin,
Esa

Rangat suoriksi

2011-04-08T18:57:00.001+03:00

Krumi on tormeltanut elämänsä aikana jo niin paljon, että päätimme kiikuttaa sen Jente-siskon peesissä eläinfysioterapeutin vastaanotolle. Tahdoimme tsekata Krumin tilanteen.

Krum nappasi käynnistä positiivisen kokemuksen. Paikka oli viihtyisä, sillä Elina-fyssari jakoi herkkuja auliisti. Krumi yritti tehdä kaikki temppunsa namipalan toivossa. Koska tarpeellista rekvisiittaa ei ollut tarjolla, selttilapsi kampesi vimmoissaan takajalkansa vadin sijasta Esan syliin. Vieraan ihmisen kopelointi oli Krumille uusi juttu. Krum ei paineistunut tai ahdistunut. Elina sai nostaa vaikka jalkansa sinappimiehen päälle.

Koska Krum on nuori kaveri, sen kroppa on hyvässä kunnossa. Aika on siis täydellinen henkilökohtaisten jumppaohjeiden hankkimiseen. Jenteä käänneltiin, murjottiin ja laseroitiin, mutta Krumissa ei jumitusta juuri ollut. Niskasta löytyi vasemmalta puolelta kireyttä. Jente sai kehuja liitävästä laukastaan ja voimakkaista syvistä lihaksistaan. Krum-vaavilla tilanne ei ole vielä yhtä hyvä. Molemmat, erityisesti Krum, pääsevät kasvattamaan papua, mikä olikin tärkein ohje nuorelle koiralle. Lopuksi Elina paikansi vielä vinksottavan, työstämistä kaipaavan kohdan SI-nivelen seudulta.

Nyt olemme entistä viisaampia. Paneudumme kasvattamaan Krumille kuntoa agilitytulevaisuutta varten. Kenties ennaltaehkäisemme vaanivia ongelmia. Elinan mukaan kummallakaan koirista ei ole tiukkaa syyniä vaativaa ongelmakohtaa. Näillä ohjeilla pötkimme pitkälle. Perjantain kunniaksi olemme koko porukka yhtä raukeaa ja tyytyväistä sakkia – nuoriso fysioterapioituina, ihmiset uitettuina ja senioriliiga silkkaa mukavuudenhaluaan.

Jumpaten,
Sanna

P.S. Tänään Krumin korkeus on 40,5 senttimetriä. Mene ja tiedä, minkä kokoinen seltti on.

Välistäkin voi mennä

2011-04-06T11:26:00.000+03:00

Ei tullut jaloille, mutta meni niiden läpi. Eipähän ole tällaistakaan ennen sattunut. Uutta ja ihmeellistä, siis.

Oli hauska nähdä, että Krum edelleen hakee esteitä, tai ainakin putkia, sillä viime aikoina Krum on tuntunut kovin kuuliaiselta koiralta. Se on seurannut käsiä ja hartioita. Putkistakin se on kieltäytynyt, jos liike on loppunut kesken.

Mouhis-treenit jäivät näillä näkymin tämän kevään viimeisiksi. Ensi viikolla paikallamme jatkavat Sanna ja Jente, koska järkeilimme Jenten tarvitsevan rataharjoitusta enemmän kuin Krum. Jenten kanssa kun ei voi harkata TamSKin Tallilla. Se ei vain pysy siellä pystyssä. Kruminkaan kanssa emme tee rataa Tallilla, mutta yksittäisiä esteitä kuitenkin. Ja niitähän riittää.

Tässäpä enihau harkkavideomme viimeistä kertaa, olkaa hyvä:

Ihmettelen suuresti sitä, että koira kykenee oppimaan pujottelun vinokepeillä. Niissä ei ole mitään logiikkaa.

Esa

Tamperelainen putkimies

2011-04-01T11:33:00.001+03:00

Joskus muinoin kerroimme Krumin ällöhimosta. Siis siitä, että Krum tykkää nuolla hikilenkkareitani, alusvaatteitani, sukkiani, t-paitojeni hihoja ja niin edelleen. Kuvasimme jopa videon, jonka julkaisin aikoinaan Brinskissä.

Nyt lista saa jatkoa. Krum on nimittäin keksinyt sen, kuinka suihkun likaviemärin ritilä aukaistaan. Homma on oikeastaan aika yksinkertainen. Kynsi väliin ja puikkonokka kehiin. Ritilää onkin sitten kiva puhdistella kaikesta kivasta. Plus sitä, mitä ritilän alta paljastuu.

Yleisen viihtyvyyden vuoksi likakaivon suojaritilä päätettiin kuvaustilanteessa jättää paikalleen.

Eihän tämä iso asia ole, mutta en vain ole ennen omistanut koiraa, jonka makutottumukset ovat näin vulgaarit. Hmph. No, edelleenkään en loukkaannu siitä, että Krum nuolee mieluummin minua kuin Sannaa.

Kuulkaahan: meikällä alkoi loma. Tavallaan. Onhan noita esseitä ja oppimispäiväkirjoja ja tenttejä yhä jäljellä, mutta tältä keväältä loppuivat lähiopetustunnit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ei enää viittä koulupäivää viikossa. Mikä autuus.

Pitää pitkistä aamuista,
Esa

P.S. Alkuviikolla meni kahdet kengänpohjalliset. Ne unohtuivat eteiseen, ja Krum päätti järjestää Krum-bileet. Yleensä pidän kenkäni kaapissa. Sannan ei tarvitse tehdä niin. Lisäksi Krum piehtaroi märissä kylpypyyhkeissämme, mikä sekin on hieman etovaa. Pyyhkeemme eivät tietenkään koskaan jää sohvalle tai sängynreunalle.

Kiipee, jes, tule

2011-03-28T17:27:00.000+03:00

Tästä kai se lähtee. Krumin kö-kö-kö-köntäktit:

Opetamme kontaktit samalla tavalla kuin Jentelle ja Quitalle. Edelliskerrasta oppineena painotamme ohjaajan jäämistä taakse. Vedätyskontaktit ovat aina vedätyskontaktit.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Krumin puomi ja keinu ovat joskus about tämän näköiset:

Hiemanhan tuo harmittaa edelleen,
Esa

Rankka päätös

2011-03-24T18:35:00.000+02:00

Pariaatteista ja itselle tärkeistä ideologioista on vaikea luopua. Siksi periksiantaminen on raskasta. Joskus on kuitenkin nostettava kädet ylös ja todettava, että olosuhteet ovat täysin väärät. Elämäntilanne ei yksinkertaisesti ole sopiva. Tuntuu kuin olisimme epäonnistuneet – vieneet koiralta oikeuden iloita ja olla täydellinen koira.

Varsinaisia syitä päätöksen tukena on kolme. Ensiksi Suomessa on neljä vuodenaikaa. Lumi on maassa puolen vuoden ajan. Toiseksi asumme kerrostalossa. Meillä ei ole omaa perunamaata, takapihaa tai autokatosta. Kolmas fakta liittyy kahteen edelliseen. Kun kohtaamme ensimmäisen ongelmamme, tiedämme syyn, emmekä mahda sille enää mitään. Ongelmia ilmaantuu aina, kun yrittää edetä asioissa puuttellisin resurssein.

Tässä vaiheessa emme voi kyseenalaistaa Krumin edellytyksiä kehittyä hyväksi agilitykoiraksi. Meidän on pakko hyväksyä tosielämän realiteetit. Emme kykene tarjoamaan Krumille parempaa tulevaisuutta.

Krumille ei tule juoksukontakteja.

Kai koira voi nauttia 2on2offeista,
Sanna

Esa-edit: A-esteen jätämme herran haltuun. Ei enää yhdellekään mini- tai medikoirallemme pysäytys-A:ta. Ei.

Cavalieri on kaveri

2011-03-20T19:32:00.005+02:00

Krum sai mieluisia vieraita, kun Senni ja Fasu tulivat käymään. Krum ei ole roturasisti. Se suhtautuu jokaiseen cavalieriin yksilöllisesti. Fasu on rento tyyppi eikä yhtään niin kiivas ja jääräpäinen kuin tyttärensä Jente. Jutut kävivät yksiin leikiten. Paitsi koiravieraista Krum pitää myös kenneltytöistä. Yöksi pääsee viereen, ja aamulla saa kehotuksesta piehtaroida Sennin päällä ja kaivaa tämän esiin. Riemun määrä on huikea.

Jente–Krum-kuvio on sujunut tahdikkaasti. Krum on unohtanut alun hämmennyksen ja saanut selvän yliotteen narttuhuuruista. Ulkoilun hoidamme koko porukan voimin. Jente on toki hihnassa, jottei nuori pari kirmaa yhdessä auringonlaskuun. Pahin on takana päin.

Selvisimme vielä helpolla,
Sanna

12 kuukautta myöhemmin

2011-03-17T06:48:00.005+02:00

Krum täyttää tänään yhden vuoden. Merkkipäivän kunniaksi teimme tiukkoihin faktoihin perustuvan blogitekstin synttärisankarista. Sepustus on täysin objektiivinen, eikä sitä ole kirjoitettu ruusunpunaiset silmälasit päässä.

Joten, var så god:

Hyvää. Krum on kiltti koira, joka leikkii missä, milloin ja millä vain. Se ei tahdo kenellekään pahaa. Krum tulee vieläkin toimeen jokaisen kohtaamansa koiran kanssa.

Pahaa. Joskus Krum tykkää kakasta. Onneksi taipumus tuntuu menneen talven lumilta.

Noloa. Krum tonki roskakoriamme parikuisena jässikkänä. Se löysi sieltä jotain, jonka se söi ja joka luojan onneksi tuli kokonaisena ulos ulosteen mukana. Emme ole kertoneet asiasta Jaana-kasvattajalle, joka luultavasti olisi takavarikoinut Krumpen välittömästi luotamme. Etenkin, kun tapaus sattui toistamiseen vain muutamaa päivää myöhemmin. "Mitä?"-kysymys jääköön vastaamatta.

Aluksi. Krum ei viihtynyt sylissä. Viiden viikon iässä se irvisti rumasti Sannalle, kun tämä nosti Krumsun silmiensä tasalle.

Mutta kuitenkin. Esan sylistä baby-Krum ei yrittänyt kammeta itseään pois. Johtui ehkä siitä, että Krum oli babynä varsin iso. Vaan ei se vieläkään kampea itseään pois Esan kainalosta.

Vierestä. Krum, Krumpe, Krumppa, Krupsu, Tupsu, Tupsukka, Tumpe, Tume, Vumsi, Rumi, Krumilus.

Ihanaa. Krumia ei välttämättä tarvitsisi palkata agilityradalla, koska se pitää lajista muuten vain. Krumiin ei ole tarvinnut pettyä kertaakaan.

Mälsää. Krum on niin sanotusti pallipuoli, emmekä siten voi saada sen jälkeläistä itsellemme. Mikä on harmi, sillä Krumin luonne on tasaisen täydellinen. No, sitä paitsi, Krum saattaa jäädä ainoaksi seltiksemme, sillä nykyteknologian aikakaudella emme voi saada itsellemme toista Krumia.

Matsi. Krumin korvat voittivat meidät 6–0. Me vain hävisimme.

Ihan okei. Krumia ei tarvitse käyttää näyttelyssä. Krumista ei koskaan tule agilityvaliota. Jos tahdomme sen saavan tittelin nimensä eteen KoiraNetissä, tavoitteiden on oltava jotain muuta.

Sitä sun tätä. Krumilla on kaikki 42 hammasta. Ne ovat terävät.

Hups. Krum vissiin puraisi palan, tai ainakin valkoiset koristekarvat, Into-veljensä hännästä. Siis silloin nuorena lapsena. Krum on aina ollut oman tiensä kulkija.

Eilisestä. Krum erottui edukseen pentulaatikossa miltei heti. Se painoi maitopurkin verran kolmiviikkoisena. Arvatkaa, kuka noista toukista on Krum?

Odotukset. Sanna halusi poikkeuksellisen rohkean seltin, joka pärjäisi kaoottisessa spanielilaumassa. Esa tahtoi koiran hyväpäiseltä emältä. Done.

Huomisesta. Krumin säkäkorkeus on 39,3–41,8 senttimetriä. Emme päässeet yksimielisyyteen sen koosta. Todennäköisesti neliykkönen on lähimpänä totuutta. Edelleen Krum erottuu edukseen.

Ensi vuodesta. Krum korkannee agilityuransa, jos suinkin saamme opetettua sille kontaktiesteet. Uskokaa tai älkää, mutta Krum ei ole edes käynyt puomin tai A:n harjanteella. Onhan tässä aikaa. Aloitamme ehkä hyppyradoista. Opettelemme etenemään myös kisatilanteessa.

Opettavaista. Krum on opettanut paljon koiran kouluttamisesta. Lähinnä siitä, että se ketjuttaa asioita ältsynopeasti.

Hurmoksesta. Kaikkihan kehuvat pentuaan. Yleensä arki kuitenkin tasoittaa tunteet. Krumin kohdalla hurmos on jatkunut. Ja jatkunut, ja jatkunut. Olemme kumpikin melko nöyriä ja maanläheisiä ihmisiä, emmekä ylistä tai ihkuta koiriamme, ellei siihen oikeasti ole tarvetta. Krumista ei vain ihan totta ole huonoa sanottavaa. Se on semmoinen kerran elämässä -koira. Olemme yhä kiitollisia siitä, että Krum muutti luoksemme.

Täysin objektiivisesti,
Esa ja Sanna

Kuvat: Esa K, Jaana Rautio

Ei tullut jaloille

2011-03-16T19:42:00.000+02:00

Krum ja agility. Jotakin on tapahtunut. Ehkä Krum on todella rauhoittunut ajattelemaan radalla nakkipalkan voimalla. Ehkä Esalle alkaa valjeta uusi ohjaustyyli. Ehkä vuosikas koira on kypsä koira. Syystä viis, Krum on ottanut ison askeleen eteenpäin. Tornion keikasta lähtien agility on ollut Tupsun kanssa enemmän kuin kolme estettä. Eiliset Mouhis-harkat olivat selkeästi parhaat tähänastisista. Hymyilyttää.

Useat seltit menevät jo puolivuotiaana kuten Krum nyt. Lisäksi ne ovat teknisesti paljon taitavampia. Näytän kieltä kaikille, jotka ajattelevat yhtä happamasti. Kuusikuinen Krumi oli kuin keinuhevonen. Siitä oli tekniikka kaukana.

Nyt Krum osaa pakittaa kahdeksikkoa jalkojen välistä. Ei siis ole mikään ihme, että Krumin homma on alkanut pelittää. Krum on vihdoin alkeiskurssitasoa. Krum taitaa sekä kropan hallinnan että pääkoppansa.

Tarkkana,
Sanna

Elämme vaikeita aikoja

2011-03-13T15:09:00.000+02:00

Joskus elämä on rankkaa. Esimerkiksi silloin, kun samassa huoneistossa keikistelee lyyli, joka on kahdeksatta päivää juoksuisena.

Vielä viime syksynä Krum ei ymmärtänyt tyttökoiria laisinkaan. Nyt tilanne näyttää muuttuneen. Sanna ihmetteli äskettäin, että minkä vuoksi Krum vain istuu nurkassa ja tärisee. Jaa-a.

Krumille eivät edes palloleikit kelvanneet. Vakava paikka.

:-(,
Esa

Avoin tilitys

2011-03-10T22:05:00.004+02:00

Krumin mahakarvat tässä terve! Me aateltiin kertoa teille semmonen asia, että me ollaan ihan suorastaan villiinnytty kuluneen talven aikana. Meidän pituus on hienot neljätoista senttimetriä, ja me kimalletaan läpimärkinä aina, kun Esa ja Sanna on sipsutelleet meidän isännän kanssa ulkona. Esaa vähän harmittaa pestä meitä jok'ikisen lenkin jälkeen, ja se manailee sitä, kuinka turhia me Krumin ropassa ollaan. Merkkinesteet lentää meihin kuulemma heti ensimmäisen pihapuskan luona. Sanna ei vissiin siedä sisätiloissa kullankeltaista koiraa, silleen kirjaimellisesti. Uhkasi, että kohta kuuluu surrur. Esa toppuutteli sanomalla, että tottahan maha nyt suojaturkin ympärilleen tarttee. Sannan mielestä kaikki liika on turhaa. Hitusen meitä kyllä pelottaa.

Triplasti tupsuja

2011-03-06T12:08:00.007+02:00

Ja niin Iisa ja Jaana kävivät valloittamassa Tampereen jotakuinkin 15 sekunnin turvin. Onpahan päheetä omistaa Iisan poika. Puolikaskin. Mitä äidin ja pojan yhteneväisyyksiin tulee, ei tarvitse olla ruudinkeksijä huomatakseen Krumin olevan täydellinen poikakopio Iisasta. Ilmeet ja se kuuluisa tuijotus – aivan sama. Säkäkorkeuttakin suurempia eroja voidaan havaita turkin värissä. Vaikka ennusmerkit olivat melkoiset, Jytkyn tunnistaa collien sijaan ehdaksi seltiksi.

Perinteisille iltaleikeille ei ollut sijaa Kuopion vieraiden aikana, mutta Krumilla oli syytä iloon. Kohokohtia olivat torstainen jälleennäkeminen ja perjantain treenit, joissa yhdistyi Krumin kaksi mieliasiaa, Jaana ja agility.

Ehkä jopa kaikista yhtenevistä ominaisuuksista eniten koiraperhettä yhdistää mahdoton palo agilityyn. Kolmikolle on aivan sama, missä mennään, kuka vie ja kenen vuoro on kyseessä. Ne ovat itsekkäitä esteiden valtijoita. Kolme heinäkasaa ryntäili sovussa pitkin metsiä, mutta hallissa näimme parhaaksi pitää veljekset hihnan mitan päässä toisistaan. Harrastus on totinen asia, jos on syntynyt agilitykoiraksi.

Krum on tylppäkuonoisessa spanielilaumassa yksi ja ainoa omintakeinen Tuksukkamme. Sen sijaan aikuis-Krumin näkeminen kaltaistensa joukossa tarjosi meille uusia näkökulmia. Krum oli kerrankin samanlainen muiden kanssa ja siksi niin täydellinen. Toisaalta on hienoa, että Krum on arjessamme ainutlaatuinen, jolloin osaamme arvostaa sen erityisominaisuuksia joka päivä.

Jaana on aina osa Krumin perhettä. Niin se vain menee.

Kiitos visiitistä,
Sanna

Kiihdytysajot

2011-03-04T20:46:00.000+02:00

Onpas ollut mukavaa! Jaana, Iisa ja Into saapuivat vieraiksemme eilen torstaina. Nähtävyyksiä olemme nähneet Pyynikin näkötornikahvilan verran. Lopun ajan olemme lenkkeilleet, levänneet ja aksanneet. (Aivan, inhoan 'aksata'-sanaa, kyllä.)

TamSKin Tallilla järjestimme koirillemme kiihdytysajot. Saimme Sannan kanssa luvan kokeilla radanpätkää Iisa-mamalla... Se oli hienoa. Enpä ole ennen ohjannut iisankaltaista agilitykoiraa. Upea kokemus.

Krum on suhtautunut Intoon hyvin. Into on suhtautunut Krumiin siten, kuten isoon veljeen kuuluukin suhtautua.

Visiitti jatkuu,
Esa

Samasta puusta

2011-03-04T20:32:00.000+02:00

Suksien

2011-03-02T16:05:00.004+02:00

Kävimme toki myös harjoittelemassa agilitya Tornion Kennelkerhon hallilla. Kiitos mutsini. Slalomin tapainen kuvio sujui hyvin. Yksi kirosanakin pääsi, vaikka muutoin olen aika lunki ja siivo kaveri. Se nyt vain sattui olemaan ensimmäinen asia, joka suusta irtosi, kun Krum hyppäsi käteeni kiinni.

Hiihtolomalla oli kivaa.

Terveisin,
Esa, jonka pitäisi varmaan perustaa blogi nimeltänsä Huonon koiranomistajan kootut ajatukset

Meillä ei nukuta päivällä

2011-02-25T20:54:00.008+02:00

Kuin pikku sika

2011-02-22T20:44:00.006+02:00

Sanna on aina täynnä loistavia ideoita. Eikös juu?

Viivi ja ~~Wagner~~ Krum:

Kantsii klikata kuva suuremmaksi, jotta se näkyy kunnolla. Alkuperäisversio kyseisestä stripistä löytyypi täältä.

Kävimme viikonloppuna TamSKin Tallilla. Edelliseen postaukseeni viitaten täytyy todeta, että kyllä, Krumissa on myös huonoja agilitypiirteitä. Se kerpele juoksee jaloille, aina ja joka kerta. Olen kuvitellut, että seltit ovat herranterttuja. No, Krum ei ole. Se jyrää minut, jos en väistä. Ja vaikka väistänkin.

Esipuheen siivittämänä: Krum, Krum! goes public. Seuraavan puolen vuoden ajan Rumpen blogi on avoinna ihan kaikille. Kyllästyimme Bloggerin ontuviin yksityisyysominaisuuksiin.

Fotosoppasi,
Esa

Ärjykarju

2011-02-17T07:00:00.002+02:00

Pari tuntia liimojen poistamisen jälkeen. Voidaan kaiketi todeta, että ottelu on hävitty, sillä korvia on pidetty keinotekoisesti kurissa jo yhdeksän kuukautta.

Meidän Krum, eli Tupsukkamme (älkää kysykö – en muista sitä, mistä nimi sai alkunsa), täyttää tänään 11 kuukautta. Jaana-kasvattaja totesi vastikään, että Krumissa taitaa olla juuri niitä ominaisuuksia, joita haimme. Kyllä. Krum on rohkea, kiihkeä ja yhteistyöhaluinen. Se on enemmän kuin tohdimme odottaa.

Krumin säkäkorkeus on nyt 40,5 senttimetriä. Mitta on maksimi, eli näyttelymittauksessa tulos olisi todennäköisesti pienempi. Krum on melko pitkärunkoinen, mikä edesauttaa askellusta. Toistaiseksi sillä on vähän turkkia. Ihanata.

Näyttelyyn Krumia ei voi viedä, sillä sen toinen kives on hukkunut tässä yhteisen taipaleemme varrella. Sanna arveli, että jos Krum ei olisi tullut meille, sillä ei olisi piilokivestä eikä pystykorvia. Meillä on kuulemma rumentava vaikutus koiriimme. Mikään hurtistamme kun ei ole rotumääritelmänsä mukainen. Opri on "aivan liian pieni", Quita on "maskuliininen, valkoinen narttu", Jente on "turhan kapea", Eo on "luiseva" ja Neleh... No, Nelehistä en tiedä. Ainakaan sen karvanlaatu ei ole näyttelykelpoinen. Että Krumin kohdalla emme syytä perimää, vaan omaa karmaamme. Minua Krumin kiilapää ei tosin haittaa.

Arjessa Krum on helppo. Se ei hötkyile turhia. Joskus se saattaa nakella itselleen tennispalloa ja vaatia meitä leikkimään kanssaan, mutta noin muuten se on aika rauhallinen koira.

Kokeilin päivänä eräänä temputtaa Quitaa palkatta. Siinä ajassa, kun Quita oli pyörähtänyt akselinsa ympäri kahdesti, Krum oli tehnyt kieppejä about kymmenen. Kertoo jotain palvelualttiudesta.

Agilityssa Krumia ei voi kuin ylistää. Toivoin vuosi sitten, että Krum menisi agilityssa kohtuukivasti. Siten, ettei aina tarvitsisi miettiä sitä, mistä se nyt paineistuu. Joo-o, meneehän se. Krum tuntuu syntyneen agilitykoiraksi, ja jos se joku päivä näyttää vauhdikkaalta agilityradalla, ansio ei ole meidän. Me vain yritämme koulia Krumia oikeaan suuntaan.

Sellaista. Tuntuu siltä, että Krumilus on pelkkää videotulvaa, mutta minkäs teet. Harvasta koirasta löytyy uusia piirteitä enää pentuajan jälkeen.

Parasta Krumissa on totta kai se, että se on toistaiseksi medi. Tarvinneeko edes perustella.

Puuh,
Esa

Jarruta, poika, jarruta

2011-02-16T11:50:00.004+02:00

Krum. Krum, Krum, Krum... Se kuulemma tarttee jarruja. Putken jälkeisistä käännöksistä ei mahda tulla mitään, kun poika vain suihkii jaloille. Marko kysyi, törmäileekö Krum meihin lenkilläkin. No, ei törmäile. Agilityssa sillä katoavat aivot. Joku toinen voisi pitää piirrettä huonona.

Enivei. Kävimme eilen viikkotreeneissämme ProCaniksella. Teemana olivat tällä kertaa pussi radalla, vinokepit ja pakkovalssi. Jep. Pussi ei onnistunut heti ensimmäisellä kerralla, sillä emmehän ole harjoitelleet sitä kuin kolmeen otteeseen.

Vinokepeillä on tapahtunut selvää edistystä. Krum jopa haki kulmia. Suoristimme keppejä sen verran, että pujottelu näytti jo pujottelulta. Meikäläisen sisin suli Krumin melonnan vuoksi... Periaatteessa olemme aikataulustamme kuukauden edellä; olemme sitä mieltä, ettei keppejä harkata ennen vuoden ikää. Mutta haitanneeko tuo, jos Krum kipittää loivien vinokeppien lävitse silloin tällöin, eli kuusi toistoa per viikko. Tuskin. Voisi sitä koiralle pahempaakin hallaa tehdä.

Pakkovalssi on äärimmäisen kätevä ohjauskuvio. Siis silloin, kun se toimii. Meillä ei toiminut. Putkesta tullessaan Krum syöksyy päättömänä suuntaan X. En arvannut, että meillä olisi joskus koira, joka on opetettava jarruttamaan. Ajatelkaa: jarruttamaan. Aiemmin jarruttaminen ei ole kuulunut agilitysanastooni.

Mouhijärven-harkkoihin tulee nyt kolmen viikon tauko. Tauon aikana tekemistä riittää kuitenkin yllin kyllin. Lähdemme hiihtolomalle Lappiin, ja sen jälkeen Krum näkee sukulaisiaan täällä Tampereella. Siitä tulee hauskaa.

Ai juu. Sanna epäili, etten saa Krumia hanskaan ennen Agirotua. Mahdollisuus sekin.

Koska agility on kiva harrastus,
Esa

Kaikkea kivaa

2011-02-02T19:33:00.001+02:00

Esa ja Heinis hurvittelivat jälleen tiistai-illan ratoksi Mouhijärvellä. Pariton viikko tarkoittaa ratatreeniä, ja sitä saamamme piti. Krumin radat koostuvat pilkotuiden osien edelleen siivutetuista paloista. Kun koiralla on enemmän halua kuin taitoa, edistyminen ei ole päätähuimaavaa noin radansuoritusmielessä. Nopealla sykkeellä käyvä hurtta on yksinkertaisesti haastavampi saada kulkemaan sujuvasti kuin laiskanpulskea yliaikanollainen murre. Tiedän, kokemuksesta.

Esa kärsii lievästi nuoren koiran syndroomasta. Kyllähän radansuoritustapoja on monia. Krum vain ei osaa niistä ainuttakaan. ProCaniksen treenit tekevät hyvää. Pitää harjoitella kaikkia vaikeita juttuja. Lisäksi oma ohjaaminen saa uutta puhtia.

Olemme huomanneet Mouhiksella toistuvan trendin toteutuvan myös omissa harkoissamme: Krum tekee hyvin ensimmäiset toistot, jonka jälkeen on piru irti. Krum tahtoo tehdä esteitä hullun lailla, mutta eihän se vielä osaa. Mikään muu kuin revittely ei tunnu enää luonnistuvan. Tämän vuoksi teemme vain pari esteharjoitussarjaa ja lopuksi pelkästään perusteita kuten yksittäisiä esteitä. Treenimme ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Spanielien kanssa noudatamme jotakuinkin samaa kaavaa, mutta eri syystä.

Pohdin, mihin agilitykoiran oikeastaan tarvitsee keskittyä. Agilitykilpailuhan on suoritus, johon puretaan kaikkein maksimaalisin lataus 30–40 sekunnin ajan. Sen jälkeen peli on ohi. Tottahan toki keskittymiskyky paranee aina vain koiran edistyessä enkä ole oikeasti huolissani asiasta. Osaamme arvostaa höyryävää koiraamme emmekä tee siitä mitään ongelmaa. Kiirettä ei ole. Tiedämme, ettei Krum ole toimiessaan vain hyvä tai hieno. Krum on upea.

Koska Krum ei oikein osaa mitään, meidän pitäisi nyt harjoitella kaikkea: rengasta, pussia, hyppyä, muuria, pituutta, valssia, siivekkeenkiertoa, twistiä, päällejuoksua, keppejä, kontakteja, suoraa, persjättöä, niistoa ja kaiken maailman muita ohjauskuvioita. Kaikkea ei ikävä kyllä kuulu agilityn sanavarastoomme. Ihan niin kuin hinkkaaminen ja viilaaminen eivät ole meidän juttujamme. Yleensä keskitymme yhteen asiaan kerrallaan vieden sen loppuun saakka. Aikaa kuluu niin kauan kuin on kuluakseen, eli meidän tapauksessamme paljon.

Tällä hetkellä Krum harjoittelee valssia, kontakteja ja suoraa. Piste.

Ketyn kirjaamana,
Sanna

Kety pääsi töihin

2011-01-28T11:29:00.004+02:00

On melkein ironista, että Mouhis-treenien käynnistyttyä tiistai-iltaisin on alkanut sattua ja tapahtua. Esa on ollut kaksi viikkoa kiinni kouluhommissa, ja viime viikolla harkat oli pakko unohtaa, koska en illan harvennetuilla bussivuoroilla päässyt Kalevasta kotiin ajoissa. Kyllä sapetti. Me emme ole ihmisiä, jotka jättävät treenejä väliin. Koskaan.

Mutta tällä viikolla olin täydessä valmiudessa, kun Esa ilmoitti loppupäivänsä kuluvan naputellessa. Vallan riemastuneena suuntasimme Krumin kanssa Mouhijärvelle. Vain minä ja Krum. Krumillehan on yksi ja sama, kuka sen kanssa menee. Viime viikolla missasimme ratatreenin, joten tällä kertaa oli vuorossa tekniikkasessio, aiheena saksalainen. On jännää, miten Krumin saa paineistamallakin kääntymään nätisti. Jente olisi jo viilettänyt ties minne.

Herra Krum oli miellyttävä treenikumppani. Se ei haukkunut eikä paukkunut muiden menolle. Saatoimme köllötellä hallin lämmössä kaiken aikaa. Krum on ärsyttävän hyvä agilitykoira, koska se kestää toistoja ja tunarointia. Joka kerta sillä on sata lasissa, kun aloitamme saman harjoituksen alusta. Uudestaan ja uudestaan. Krum ei myöskään kyllästy valkoiseen tupsukkaan. Ei, vaikka teimme väliajalla keppejä namipalkalla. Ilohan tuommoisen kanssa on tehdä. Itsekin voi keskittyä oppimaan, kun ei tarvitse koiran vireestä huolehtia.

Kuvakulmat ovat mielenkiintoisia, mutta tulipahan tallennettua:

Tschüss,
Sanna

Namu setä

2011-01-18T07:27:00.004+02:00

Krum saa kerrankin olla juuri sitä, mitä eniten toivoo – huomion keskipisteenä. Tume on loistava lapsenvahti ja -väsyttäjä. Krum jaksaa kaitsea niin kauan kuin on tarvis. Leikki loppuu heti, kun mikrokooikereista loppuu virta. Yllätyin, miten hellästi Tume käsittelee pienempiään. Kertaakaan ei ole mopo karannut käsistä. Krum painautuu pentutasolle. Se ei rynni, jyrää tai läimi. Leijonanharjaan on useammankin maitohammasleukaparin helppo tarttua. Tumen paras kaveri on Jyrä. Parivaljakolla on paljon yhteistä. Kumpikin on ollut pesueensa jättiläinen.

Tumen alla piilevä Krume on ihmiskielellä ilmaistuna mustasukkainen, huomiosta. Ei tarvitse kauaa pennulle leperrellä, kun saa pallon jalkoihinsa. Tai sitten villiintynyt heinäkasa juoksee luu suussaan ympäri huushollia.

Seuraa liian pitkä pätkä pentukyllästettyä kuvamateriaalia:

Krumin harmiksi ja meidän onneksemme whitiöt lastataan perjantaina kohti Kemiä. Seitsemän kertaa kooikerkiljuminen ei ole hyvä yhtälö kerrostaloasunnon kanssa. Jotain hyvää on tiedossa Krumillekin. Paimenpoika pääsee taas pitkästä aikaa reissuun.

Pänttää kokeisiin, kyllä,
Sanna

"Käskytys on turhaa", sanovat

2011-01-12T14:30:00.003+02:00

Viikkotreenimme ProCaniksella alkoivat. Kouluttajanamme on edelleen Marko. Ryhmässämme on meidän lisäksemme kolme koirakkoa, joista vain yksi oli eilisiltana paikalla.

Opettelimme päällejuoksua ja välistävetoja. Ei, en tiennyt sitä, mikä on päällejuoksu. Nyt tiedän – se on se vastainen käsi, jolla koira poimitaan hypyn takaa. Daa. Markon koulutustyyli on täsmällinen, eikä hän anna lupaa lusmuilla. Jouduin ohjaamaan Krumia ääneti. Kuulemma miehet eivät osaa keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaisesti. Oh well.

Mukavaa, että pääsimme omaan valmennusryhmään. Ei meillä muuten tulisi opeteltua käsienkäyttöä. Eläisimme vain omassa, pienessä, eteenpäin paahtavassa agilitymaailmassamme.

Aiheesta toiseen. Lukeeko tätä blogia kukaan? Kukaan muu kuin Jaana-kasvattaja, siis. ;-) Kiinnostaa tietää.

Naputteli Esa

P.S. Videon koosti tuttuun tapaan Sanna.

Miksi meidän ei olisi kannattanut lähteä lenkille?

2011-01-07T23:05:00.000+02:00

Vaikka voisi luulla, että järvi keskellä taajamaa olisi kierrettävissä, se ei vain ole.
Siitä huolimatta, että karttaan on merkitty tie, tavallinen lenkkeilijä ei ehkä saa käyttää sitä.
Kiertoteitä, oikoteitä, tai edes kinttupolkuja, jotka johtaisivat muualle kuin ei-minnekään, ei ole.
Karttaan ei tietenkään ole eritelty latuja pyöräteistä.
Kartasta olisi myös ollut keskeistä voida tulkita, ettei Kangasalalla ylipäätään ole pyöräteitä.
Ulkona satoi lunta. Paljon lunta.

Kaikesta huolimatta selvisimme. Joku-kahdeksan-kilsan-makoisa-ja-tervehdyttävä-hölkkä perjantai-illan ratoksi kesti kaikkine käänteineen puolitoista tuntia. Mitä pienistä. Ainakin meillä oli hauskaa. Tai no, ainakin minulla oli.

Onneksi menemme ensi viikolla kouluun. Jää vähemmän aikaa tyhmille päähänpistoille. Yksi Tampereen kevyen liikenteen väylät osoittava kartta kelpaisi tähän osoitteeseen, kiitos.

Kuntoillessa,
Sanna

P.S. Seuraavat kuusi viikkoa vietetään Krume-timea tiistaisin kello 20.30–21.30, jeah!

Harjoituksen jälkeen

2011-01-07T12:16:00.003+02:00

Krum on Esan sydänkäpynen.

Opettelee Esan kameraa,
Sanna

Meillä on keinoimettäjä!

2011-01-06T21:04:00.002+02:00

Juhlahumua

2011-01-04T21:48:00.002+02:00

Mitäpä Krum jouluna?

Meillä laukkaa porukkaa. Ensimmäisinä yövieraina olivat vuorossa Ritva ja nelivuotias Mico. Joulun vietimme kuitenkin rauhallisesti omalla porukalla. Pakkanen oli kova. Ei silloin liioin lenkkeillä eikä liidellä. Krumille ei tee tiukkaa leikkiä ja telmiä sisällä. Onneksi Krumilla on Jente, ja Jentellä on Krum. Yhdessä on näin hauskaa:

Entäpä vuodenvaihde?

Krum juhli tyngän vuotensa vaihtumista toiseen. Raketit Krum otti vastaan ihmetellen. Pysyimme sisätiloissa, kaiken varalta. Esa vähän temputtikin. Saimme Sennin ja Hannan kylään, joten Krumilla oli useampi lämmin kylki, jota vasten painautua. Krumista on ihanaa, kun tulee vieraita, joiden kanssa voi nukkua vuodesohvalla. Ja joita voi aamulla kaivaa peiton alta. Hanna sanoi, että Krumin kuonosta on vaikea saada otetta. Siksi, että se on niin paksu, ja koska krokotiilinleuat ovat koko ajan auki.

Kotioloissa selttimies esiintyy mukavuuden- ja rapsutustenhaluisena sohvapumpuli-Tumena. Itse Krume esiintyy lähinnä lelujen yhteydessä. Krume-osan voimakkuus on suoraan verrannollinen ärsyenergian määrään. Aksahallilla hellyydenkaipuu karisee lopullisesti ja Tume muuttuu kokonaan Krumeksi.

Vuoden viimeisiksi päiviksi sää lauhtui. Hyödynsimme leudot päivät varaamalla TamSKin Tallin käyttöömme. Sormet alkavat syyhytä pienen aksailijan kanssa – ihan kuin ainesosat olisi nyt sekoitettu ja agilitytaikinan muovaaminen voisi alkaa. Hyödynnämme vatia ja opettelemme uusia kujeita namin avulla. Lelupalkalla kierrokset nousevat kovasti ja oppiminen tahtoo jäädä toisarvoiseksi. Tällä kertaa hihnan perästä löytyi tällainen tapaus:

Olenko oikeassa, jos sanon, että Krumin meno ja meininki alkaa jo muistuttaa agilitya?

S

Vierailla mailla

2010-12-21T22:13:00.003+02:00

Kävimme Mouhijärvellä Marko Mäkelän agilityopissa. Pääsimme Krumin kanssa Pro Caniksen ensikeväiseen valmennusryhmään. Joo-o... Huomaa, että olemme painottaneet suoraa. Vaan eiköhän se tästä.

Tammikuun kakkosviikolla agiloimme uudemman kerran. Cool!

E

Batman

2010-12-09T10:51:00.000+02:00

Krumin korvat 2-kuisena:

Krumin korvat puoli vuotta myöhemmin:

Hmph,
Sanna

Suihkii

2010-12-03T18:24:00.000+02:00

Ei näytä Jytkyltä. Eihän?

Kävimme tänään talleilemassa. Krum harjoitteli paikallapysymistä toista kertaa elämässään. Agilityhallilla, siis. Ihme koira. Ei rynnistävän lähdön opettamisen pitäisi olla näin helppoa.

Välillä Krumin kanssa rallaillessa tulee Jente-olo. Sellainen, että "nyt se tulee, nyt se menee, ja nyt se liihottaa". Hassua. Pidän Krumin liikkeistä todella paljon silloin, kun Krum tietää, mihin suuntaan olemme menossa. Jos se ei tiedä, vauhti ja säpäkkyys kärsivät, mutta eivät hälyttävästi.

Ja, ihan oikeasti. Krum on vasta 8,5 kuukautta. Minun mielestäni se on aika kiva.

Perjantaitunnelmissa,
Esa

Agilityperkele

2010-11-30T20:38:00.001+02:00

Krum on kotioloissa oikea kultapoika. Elämä koiran kanssa ei ole koskaan ollut helpompi. Krum purkaa energiaansa Jenteen. Jente suostuu nykyisin telmimään Krumin kanssa päivittäin. Jos Jenteä ei leikitytä, Krum roikkuu siskon korvassa, kunnes tämä muuttaa mielensä. Krum ei ole enää pentu, ja Jente tietää sen. Aikaisemmin Quita omi leikkioikeuden Krumiin yksin itselleen. Nyt neiti Q on niin tiineenä, etteivät pojanklopit mieltä hetkauta. Ilo on Jenten ja meidän puolellamme. Säilymme vahingoittumattomina ärsyenergian voimalta.

Koti-Krum on harhaanjohtava peiterooli. Krum istuu, odottaa ja järkeilee. Krumia täytyy rapsuttaa. "Ai, ihanaa! Ota vielä mahasta", huokaa Krum. Iltaisin tapaamme saunoa yhdessä leppoisasti ainakin siihen asti, kun karvakasa on komennettava pesuhuoneen puolelle.

Vieraileva juoksutar ei ole kietonut Krumia pikkusormensa ympärille. Ehei. Naikkosen lopullinenkin kiinnostus karahtaa kivikkoon viimeistään siinä vaiheessa, kun Krum kellahtaa selälleen yhteisen leikkituokion merkiksi. Kovin lapsi se vielä on.

Kun kurvaamme TamSKin Tallille, kullankeltaisesta Krumista tulee agilityperkele. Agilityperkele nielee esteitä silmittömän raivon vallassa. Agilityperkele pyörii, haukkuu ja pomppii. Onneksi agilityperkele on ehdollistunut pyörimiseen. Muutoin se vain haukkuisi.

Krum on pelottavan nokkela. Vapaan kasvatuksen tuloksena Krum ei ole tossun alla. Vapaana kasvamisen koukku on se, että Krumilla on mielipide. Monista asioista. Krum osaa päättää itse, mitä haluaa. Kotona koira saattaa osoittaa vastalauseen kehoitukseeni. Silloin Krum vain möllöttää kuin ei olisi koskaan moisesta kuullutkaan. Agilityhallissa motivaatiotaso on niin korkealla, että Krum toimii kehoittamattakin – nopeasti ja monta kertaa perätysten. Pelottavinta on, että Krum tottelee jo ennen käskyä, kuin ajatukseni lukien.

Krum on intohimoinen menijä, joten sitä on kunnia ohjata. Ohjauksen päävastuu on Esan heiniä. Esalla on monia tarpeellisia apuja, kuten korkea runko, joten Rumen hyppy ja haukkaus osuvat matalammalle. Pitkät kädet yltävät parhaiten pitämään lelua pennun ulottumattomissa. Rynnistysnopeuttakin Esalta löytyy. Minä en ehdi ohjata Krumia. Yritin kyllä, täysillä, mutta Krum suihki mihin sattui.

Minun rohkeuteni ei riitä. Krum vetää korvat luimuun ja painautuu eteenpäin nopeimpaan mahdolliseen laukkaansa. Suu irvistää ilkikurisesti, jonka jälkeen Krum-kuula heittäytyy täydellä voimalla ohjaaja vasten. Kiilapää on kuin keihäs, joka syöksyy ilman halki valmiina haukkaamaan maukkaimman palan minua. Väistän. Olen pelkuri. Esa ei pelkää. Esa vastaa pottuihin pottuina.

On sairaan hauskaa seurata, mitä tästä tulee,
Sanna

Melkein mies

2010-11-16T16:36:00.004+02:00

Huomenna Krum täyttää kahdeksan kuukautta. Otin miehestä mittaa, ja sain tulokseksi 39,5–40 senttimetriä. Passeli, meille.

Poistimme sunnuntaina liimat Krumin korvista. Virhe. Ne nousivat heti pystyyn. Liimasimme korvat uudelleen. Minna-parturi tulee viikonloppuna Tampereelle, ja Krumppa saanee ensimmäisen korvatrimminsä. Ehkä.

Noin muutoin Krumin elämä rullaa painollaan eteenpäin. Lähestyimme paikallista agility-yrittäjää sähköpostitse mahdollisesta kurssituksesta. Toiveenamme oli päästä viikoittaiseen agilitykoulutukseen tammi–helmikuussa. Katsotaan. Jos emme pääse, ei se mitään. Kehitytään myö ilmankin. Hiljakseen.

Ryhdyin vihdoin ja viimein opettamaan Krumille istumista ja paikallejääntiä. Se saattaisi olla hyvä juttu handlata, kun treenaus lisääntyy. Vaikka ei minulla mitään lentäviä lähtöjä vastaan ole.

Koulu pitää kiireisenä. Sekä minut että Sannan. Radiota, hoitotyötä, radiota, hoitotyötä. Sitä se arki on.

Rrr,
Esa

Rajaton

2010-10-31T18:29:00.002+02:00

Meillä koirien ei pitänyt tulla sohvalle koskaan. Ikinä.

Mutta kun se näyttää ihan ketunpojalta. Ja se ei tahdo kenellekään pahaa. Vaikea sanoa "ei".

Lellien,
Esa

Kolme vuodenaikaa

2010-10-27T16:07:00.005+03:00

Merkkipäivä

2010-10-25T21:21:00.005+03:00

Olemme olleet jo jonkin aikaa vakuuttuneita siitä, että Krum onkin Dare Missy. Siksi seuraava tapahtuma on tuotava julki aivan tuoreeltaan – tänään 25. lokakuuta Krum on nostanut ensimmäisen kerran jalkaansa.

Miten kaikki tapahtuikaan?

Krum ei ole enää kiertolainen. Krumilla on nyt oma koti. Krumin koti on niin nasta mesta, että siellä voi juosta: eteisestä makuuhuoneeseen tai olohuoneesta keittiöön. Uudessa kodissa on hyvä olla.

Ensi alkuun Krumiin iski ujous. Krumin tarpeiden tekoa jouduttiin odottamaan. Ja odottamaan. Pihalla. Kylmässä. Onneksi häkellys meni ohi muutamassa päivässä, ja Krum tuli takaisin. Krum tuli takaisin entistä krotiilimäisempänä. Krum riehaantui. Totaalisesti.

Missä tapahtuu, siellä Krum. Monta kertaa Krum. Välillä tuntuu, että Krumeja on monta. Yksi roikkuu hihassa, toinen lahkeessa, ja kolmas vie sukan, jonka parin neljäs on piilottanut. Krum on kiinnittynyt kaulaliinaan, hanskaan, takkiin ja ulkoiluhousuihin. Mitä Krumilla suussaan, siellä pysyy. Taistelun voi vain hävitä. Mihin Krum purkaisi kaikkea leikkimieltään?

Krum ei saa olla sohvalla. Krum ei tiedä sitä. Krum ei kerta kaikkiaan ymmärrä, että jokin voi olla kiellettyä. Kiellettyä ei ole olemassa Krumin maailmassa. Krum tekee, mitä Krum haluaa. Sängyllekään ei saa tulla. Silti Krum aina tulee. Krum kaivaa ja riemuitsee. Ei Krum tajua. Krum on päättänyt taantua ja on kakannut lattialle. Kahdesti. Krum ei saa lupaa olla sohvalla. Ei nyt, ei koskaan.

Aamulla Krum niiasi syvään ja lirutti kohmeiselle nurmelle. Iltapäivällä Krum nojasi pajuun, ja jalka nousi. Juoksin katsomaan. Katsoin oikein tarkasti. Kyllä, se oli ylhäällä. Pitkään. Illalla Krum niiasi. Häntä oli komea.

Siinäpä se.

Annalassa,
Sanna

Nallet

2010-10-10T21:33:00.007+03:00

Toukokuussa:

Lokakuussa:

Rimatonta riemua

2010-10-09T17:12:00.005+03:00

Kävimme isolla porukalla TamSKin Tallilla. Mummoille piti keksiä mukavaa tekemistä. Krumsin vauvaharjoitus kävi tarkoitukseen hyvin. Leikkimielisissä ajatuksissamme syntyi pieni skaba. Onko lännen nopein nousukkaamme Jente, vai jättääkö pitkärunkoinen Krumi suoralla muut taakseen? Millaisen panoksen kokeneimmat konkarimme, doping-koiran kohtaloon sisuuntunut Opri ja eläköitymisestä kieltäytyvä Neleh, iskevät pöytään?

Kellotimme kierrokset ensimmäisen putken alusta neljännen putken loppuun. Niin pitkälle Pumsi hallitsi vastapäivän. Veikko osaa painattaa totuttuun itsenäiseen tapaansa ainoastaan myötäpäivään, ohjaaja oikealla puolellaan.

Enivei. Riemurallailut ovat nyt heissulivei. Pojan aksafilkkoja ei nähdä vähään aikaan. Krum on jo iso mies. Alamme opettaa oikeita asioita – esteitä ja sitä, mitä niiden suorittamiseen liittyy. Agilityssa pitää osata vipeltää moniin suuntiin. Ranteessa roikkuva krokotiilinleuka ei ole tavoitteemme. Se on ihan omaksi parhaaksemme.

Pelkääjän paikalta,
Sanna

Yhdeksän kertaa Krum

2010-10-08T19:55:00.012+03:00

Juoksee kuin jänis

2010-10-03T20:41:00.020+03:00

Krumilla oli tehoviikonloppu. Lauantaina se tanssi, ja sunnuntaina se agiloi ja juoksi.

Eli. Osallistuimme eilen lauantaina aamupäivällä TamSKin järjestämälle koiratanssikurssille. Saimme peruutuspaikan, josta olimme kovasti mielissämme. Kurssikerran veti koiratanssituomari Hannele Parviainen. Parviainen kertoi minulle ja Sannalle siitä, mitä koiratanssissa arvostellaan ja siitä, kuinka koiratanssissa kilpaillaan. Parviainen opetti meille kurssilaisille vatitempun, jonka pikku-Rumsi osasi jo etukäteen.

Parviaisen mukaan koiratanssin alokasluokkaan voi osallistua heti, kun niksivarastossa on täytettä muutaman tempun verran. Alokkailta ei vaadita paljon. Joten, of coors, päätimme Sannan kanssa, että tähtäämme virallisiin koiratanssikilpailuihin. Tavoitteenamme on ensi kevät. Sanna kisaa Nelehin kanssa ja meikäpoika Krumin kanssa. Tästä ei voi seurata muuta kuin hyvää.

Koiratanssikurssikerta sujui Krumilta leikiten. Se tuntuu olevan luonnonlahjakkuus kyseisessä lajissa. Krum jaksaa tehdä töitä ihmiselle. Olin hyvin, hyvin ylpeä sinapinvärisestä toveristani. Kolme varttia yhtä temppuilua on pitkä aika. Minun mielestäni liian pitkä aika.

Tänään sunnuntaina läksimme Sannan, Jenten, Quitan ja Krumin kera Tampereen Niihamaan. Harkkasimme Jenteä ja Quitaa. Siinä sivussa esteille pääsi myös Krum. Rumin rata koostui puominlankusta ja putkesta. Treeni oli passeli. Tahdomme, että Krum osaa irrota tarvittaessa. Seltille irtoamisen ei luulisi olevan mikään pulma.

Vielä emme menneet viittätoista estettä. Ei se mitään.

Illan hämärtyessä kävimme reilun tunnin lenkillä. Krumilla on metsässä aivan omat touhunsa. Se viilettää pitkin mättäitä ja männyn runkoja. Rumi on hauska veikko. Se ei ole hienohelma. Ei todellakaan.

Vrum,
Esa

Jotain uutta ja hienoa

2010-09-25T12:46:00.003+03:00

Kohta on lokakuu. Se tarkoittaa Krumin aksaharjoittelun alkamista kunnon puitteissa. Hirveyksiin ei ole aikomusta ryhtyä. Kunhan varmistamme, että itsevarmuus ja asenne ovat kohdillaan. Siitä on hyvä rakentaa koiraa hiljalleen. Kaiken muun ehtii kyllä aikanaan. Krum on niin fiksu.

Myönnetään, ettemme ole malttaneet mieltämme: Krumi on jo vieraillut TamSKin Tallilla. Alku on ollut lupaava. Rum ei häiriinny millään tavalla muista treenaavista koirista, hallin ohi metelöivästä junaliikenteestä tai sateen aiheuttamasta pauhasta. Krum tahtoo vain touhuta.

Seltti on kummallinen, koska se tarvitsee aina käskyn toimia. Muutoin koira vain kyttää ohjaajaa menemisen paloa tulvillaan. Spanielit painattavat junan lailla tasan sinne, mihin haluavat. Seltti näyttäisi myös peruvan iisisti lukitsemansa esteen. Spanielit puolestaan rynnivät suoraan kohti iäisyyttä. Ihmettelen, miten helppoa tuollaisen koiran kääntäminen voikaan olla. (Esa: Krhm.)

Krum tuntuu vetävän riemurallia Jenteä nopeammin. Niin sen kuuluu mennäkin. Krum kilpailee aivan toisessa sarjassa kuin Jente. Kahden sekopäisen harjoituskerran jälkeen voin ennustaa Krumista kehkeytyvän jotain lapasesta lipeävää. Sille ei ole muutenkaan opetettu kuria ja nuhdetta. Kotona se kuvittelee kirjaimellisesti olevansa vitaaliosa ihan kaikkea. Minusta tuntuu, että joudun jakamaan kaiken Krumin kanssa. Mihin ikinä menenkin, tapaan Krumin toiveikkaat lapsensilmät. Kuparimies kierii, kantaa lelua tai hilluu muuten vain. Edes cavalierit eivät rohkene kiipeillä päälläni, kuten Krum. Se siitä seltin pidättyväisyydestä.

Agility näyttäisi olevan Krumilla verissä. Kaikki muu katoaa. Siinä, missä Jente tarraa kiinni kaniiniin kuin hullu puuroon, Krum suorastaan masentuu palkastaan, koska harjoitus päättyy. Krum voisi vain jatkaa, jatkaa ja jatkaa.

Me olemme kovin tyytyväisiä.

Tallilta eli hallilta,
Sanna

Numero nimeltä kuusi

2010-09-17T06:59:00.002+03:00

Esa: Krumsi on nyt puoli vuotta. Se näyttää aikuisemmalta kuin koskaan aiemmin.

(Daa.)

Krum on yyber-makea pentu. Minä en ole huomannut, että sille olisi kehkeytynyt minkäänmoista mörköikää. Se tulee edelleen luoksemme, eikä väistä meitä missään tilanteessa. Krum ei hauku kotona. Tai siis, ainakaan emme ole narauttaneet sitä itse teosta.

Seltti on jännä koira. Krum tuntuu tottelevan meitä pelkästä tottelemisen ilosta. Cavalier odottaa aina palkkiota. Opri ei hievahdakaan, jos en vilauta sille postilaatikon kokoista nakkipakettia. Krum sen sijaan tekee temppujaan ilmatteeksi. Outoa. Niin outoa.

Ne, joita Krumpen kasvutaulukko kiinnostaa, saavat tietonsa tässä:

Kolme kuukautta, 29 senttimetriä.
Neljä kuukautta, 33 senttimetriä.
Viisi kuukautta, 36,5 senttimetriä.
Kuusi kuukautta 38,3 senttimetriä. Kompromissi 38:n ja 38,5 senttimetrin välillä.

Alan hiljalleen kallistua siihen suuntaan, että Krumin säkäkorkeus jää nelikolmosen paremmalle puolelle. Hope sou. Koska, kuinka todennäköistä on, että koira kasvaa kuuden kuukauden etapin jälkeen viisi senttimetriä? Not.

Krumin turkki on ihana. Se näyttää siltä, kuin se hulmuaisi tuulessa.

... Mutta Krumin korvat. Tarvitsemme kipeästi trimmiapua. Minna Karjalaisen kotikampaamo – kai palvelette meitä joululomallamme?

Puolivuotisjuttuja

2010-09-11T13:23:00.006+03:00

Krum ei osaa istua, tai mennä maate. Se ei osaa odottaa omaa vuoroaan, eikä käyttäytyä hihnassa. Sillä ei ole seiso-käskyä. Krum ei osaa antaa tassua.

Jotain se osaa. Temppuja, joita ei kaiketi opeteta ensimmäisenä koiranpennulle. Paitsi Sloveniassa.

Emme murehdi tai märehdi Krumin temppurepertuaaria. Koiran koulutus ei ole kilpailua. Onneksi meitä on kaksi. Useimmat niksit olemme opettaneet Krumille yhdessä.

Mutta – laatikkojiposta minä omin pisteet itselleni. Sanna saakoon paikka-tempun!

Heko heko,
Esa

Krum ja karmea keskiviikko

2010-09-10T22:40:00.002+03:00

Tavanomainen aamukierros oravametsässä sujui tavanomaisesti. Krum oli iloa täynnä. Se kantoi suussaan kaikkea mahdollista ja iloitsi elämää. Kääntäessäni avainta kotiovessa poikapentu sinkosi päistikkaa hihnan mitan verran satunnaiseen suuntaan. Jopa cavalierit tajusivat pälyillä kauempaa. Laatoituksella hoiperteli ampiainen.

Miehekkyys karisi sen sileän tien: Krum vain seisoi paikoillaan ja toljotti lasittunein silmin lattiaa. En tiennyt, että seltin korvat voivat laskea päälaen alapuolelle. Voivat ne. Alkutsekkaus varmisti kosketusherkkyyden suun alueella ja vasen huuli irvisteli. Pistos oli osunut suuhun.

Kyytabu maistui hyvin. Jäin tarkkailemaan tilannetta. Amppariepisodin ainekset olivat otolliset suurta draamaa varten, mutta sitä ei syntynyt. Turpa ei turvonnut, korvat nousivat pystyyn, minä myöhästyin bussista, ja tunnin päästä surkea nallekarhu oli leluja kantava, iloinen veijari. End of story.

Emme me oikeasti elä kurjuudessa. Ihan totta. Pumsilla on Tampereella oikein hauskaa. Esa on kantanut koulutusvastuuta aktiivisesti. Olemme jopa löytäneet kolkan koirien vapauttamiseksi. Krum ei ole vielä aivan yhtä ketterä tai nopea kuin Eo ja Jente, mutta se revittää kaksikon kintereillä sellaisella tarmolla, että katoaa jo metsään pidemmäksi aikaa - ja palaa takaisin samassa porukassa.

Krum on takakorkea, mutta komistuu viikko viikolta. Minusta se on edelleen kaunokainen. Siitäkin huolimatta, että sen taulapää näyttää pienten söpöstelyselttien rinnalla oven alle työnnettävältä kiilalta. Jostain syystä kohtaamme vain siroista siroimpia miniatyyrinarttuja. Krum ei ole mikään linnunluinen hyttynen vaan skrode jätkä, joka on tottunut spanielimaiseen, reiluun käsittelyyn. Niin meidän tyyliämme. Sitä paitsi Krumilla on edelleen kauniit suuret silmät, noin niin kuin seltiksi, ja ne ovat aina viattoman innostuneet. Se on herttaista kuin mikä.

Jentellä on juoksu. Krum ei tajua. Jente tajuaa. Krumista on hauskaa, kun Jente leikkii sen kanssa niin paljon.

Kaikessa karmeudessaan,
Sanna

Ihan hulluna

2010-09-05T22:27:00.003+03:00

Krumilla on intohimo. Minun alushousuni, sukkani, jalkineeni. Minun hikeni. Intohimossa on jotain ällöttävää. Krum nimittäin nuuhkii, nuolee ja sibeltää, eli pirstaloi. Sanna ei ole Krumin mieleen. Sanna ei tuoksu (haise) yhtä hullaannuttavalta kuin minä.

Ei siinä mitään. Mutta se napostelee myös omaa kakkaansa. Mitä intohimosta pitäisi ajatella? En tiedä.

Enkä välitä. Niin kauan kuin Krumin voi palkita temppuilun yhteydessä minun vanhoilla, pesemättömillä boksereillani, olen tyytyväinen.

Snif,
Esa

Onnistuu, tai ei onnistu

2010-09-03T00:22:00.004+03:00

Aloitimme eilen Operaatio Toivottoman, also known as Krum opettelee juoksemaan eteenpäin puomin alastulokontaktilla -projektin. Ensimmäiset askeleet olivat tietokoneen ruudulta katseltuna varsin onnistuneita. Krumin takajalat olivat erillään, mikä lienee Silvia Trkmanin mielestä juoksareiden tärkein seikka. Jeah!

Jaa. Miksi juoksukontaktit? Koska tahdomme kokeilla ja oppia uutta. Krum on paimenkoira, ja uskomme sen taipuvan moneen temppuun. Emme ota paineita Krumin koulutuksesta. Jos epäonnistumme, opetamme Krumille toimivat, luotettavat 2on2offit. Kuten Jente ja Quita todistavat, pysäytyskontaktit ovat loppujen lopuksi melko iisiä kauraa. Olennaista on oikea-aikainen vapautuskäsky.

Palkitsimme Krumin aluksi nappulalla. Muutaman toiston jälkeen vaihdoimme makupalan narupalloon, joka nosti Krumin virettä selvästi.

Juoksukontakteissa on se huono puoli, että naksuttaminen on halvatun hankalaa. Onneksi meitä on kaksi.

Tuomareiden kauhuksi,
Esa

Maailmankansalainen

2010-08-30T22:26:00.001+03:00

Kävimme viikonloppuna Vehmersalmistossa Jaanan ja Janin luona. Viivyimme mökkisaaressa perjantai-illan ja lauantaipäivän ajan. Kivaa oli – kiitos.

Krum läks sunnuntaina maailmalle. Hauesta tuli tripin myötä tamperelainen. Toistaiseksi manselaisuus ei ole ollut pahasta, sillä poika on yhtä vekkuli kuin aina ennenkin. Krum on nyt viisi ja puoli kuukautta, ja oli ilo todeta Kuopiossa, ettei Pumpeliina ole vielä pessyt mutsiaan säkäottelussa.

Joo-o. Jos emme olisi ottaneet Krumia, olisimme monta kokemusta ja ihmistuttavuutta köyhempiä. Krumilla on todella mukava kasvattaja, ja varromme jo innolla ensi kevään kasvattajapäiviä. Vink, vink.

Terveisin,
Esa, joka tuskastui suunnattomasti ladatessaan alla olevia fotoja Bloggeriin megasuperhyperjättikerroshitaalla mokkulallaan

Eo/Iisa/Into/Jente/Krum/Neleh/Opri

2010-08-30T22:24:00.001+03:00

Kameerasi,
Esa

Kiilapää eskarissa

2010-08-14T17:12:00.011+03:00

Yhyy, Rumpe ei ole enää mikään pikkuinen pentu. Paitsi, että Krumin säkäkorkeus on 36 senttimetriä, viimeinenkin kulmahammas irtosi eilen illalla kannonkierto-riehuharjoituksen yhteydessä. Siinä kymmenen aikaan. Krum on nyt iso mies isojen hampaidensa kanssa.

Iso mies sijaitsee Kuopiossa. Sanna lomailee ja Esa ei. Sannalla on aikaa puuhastella. Koska nuoresta on vitsa väännettävä emmekä käy syyskuussa esteillä, harjoittelemme agilitya nyt. Putkea ja aitaa ilman hyppyä. Ja muita riehakkuutta tukevia asioita kotioloissa. Naksulla ja ilman. Sisällä ja ulkona. Pääpaino on aivojumpassa - koiralle temppuja, kouluttajille motivointipähkäilyä. Paimenpojan maailma on meille ihan vieras, koulutuksellisesti. Motivointi on kuitenkin agilityn peruspylväitä emmekä halua ryssiä hommaa heti alkuun.

Koulutuksen ensimmäinen vaihe on visio siitä, miten haluaisimme Krumin toimivan. Tämä kohta on hyvin selkeä. Toisena tulee suunnittelu ja kolmantena toteutus. Hienoista ajatuksista, toimintamalleista ja suunnitelmista huolimatta viimeinen kohta aiheuttaa tietenkin eniten päänvaivaa. Useimmat dilemmat liittyvät ikään, pohjatyön määrään ja laatuun sekä maksimaaliseen suoritukseen.

Krum on seltti. Hyvä sellainen. Emme aio vaatia koiralta keskinkertaisuutta, koska sillä on rahkeita parempaan. Krum vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, joka antaa itsestään enemmän, jos minäkin annan. Agility on perustasolla simppeli laji. Mediluokan vaatimukset ovat kuitenkin jo korkealla ja tulevaisuudessa niitä hilataan ainoastaan ylöspäin. Kunpa riittäsi, että koira vain osaisi ja tekisi, mutta kun ei.

Makkara toimii, ja targetti, mutta emme halua käyttää sitä muuhun kuin pakolliseen, eli keskittymistä vaativiin juttuihin. Panostamme leluun, joka ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Olen viikon verraan hionut yhteistä juttuamme Krumin kanssa. Voisin vaikka kehaista, että nyt meillä on se, yhteinen juttu. Siihen kuuluu lelu. Tästä se lähtee.

Ei meillä mitään oikeaa ongelmaa ole. Krum on hullunua agiin, vaikkei se edes tiedä, mitä se on. Riehuu, huutaa, kiljuu ja öykkäröi. Ja me kannustamme. Krum myös syttyy ikään kuin käskystä. Sen kanssa on helppo toimia. Ei siltä voisi enempää vaatia. Koirassa lepää niin paljon potentiaalia, että iho nousee kananlihalle.

Krumen arki ei ole pelkkää työtä. Ehei, otamme aika rennosti. Pieniä harjoituksia ja siinä se. Krum, 5 kuukautta, on teinipoika, joka etsii itseään. Välillä Krum päättää asioista, jotka ovat sen oman edun mukaisia. Silloin se ei tottelekaan kauniisti. Teinihäröilyjen pahaksi onneksi meillä koirien kanssa ei ikinä neuvotella ja asiat hoidetaan suorasukaisesti. Krum on jätetty rappukäytävään, pihalle ja muuhun huoneeseen, kun se ei ole halunnut liikkua tilasta toiseen. Olemme jopa kaahanneet autolla tiehemme. Ja Krum on tullut luoksemme joka kerta. Krum ei tee asioista turhan vaikeaa, jos mekään emme tee.

Vapaa-ajan rientoihin kuuluu spurttailu metsässä spanielikaksikon kanssa. Nyt Krum pysyy mukana. Ne menevät lujaa. Lisäksi Krum hyppii paljon. Ylös ja alas.

Pakkaamisiin,
Sanna

Water fun

2010-08-10T17:54:00.000+03:00

Hyvältä näyttää

2010-08-09T11:34:00.000+03:00

Rumi on kauhean kaunis. Minun mielestäni.

Nuoret selttipojat ovat ylipäätään syötävän söpöjä. Auringonsäteiden kujeillessa vaaleilla kutreillaan Krum on kuin enkeli. Vatsapuoli kimmeltää jo kultaa. Hiusrajasta poika nappaa täydet tyylipisteet. Silmät ovat valtavan kauniit. Eivät lainkaan tihrut.

Hienovarainen herkkäliikkeisyys on lintumaisen terävyyden ansiota. Kaikki yksityiskohdat näyttävät tarkkaan hiotuilta. Henkeäsalpaavan täsmällinen kokonaisuus ainoastaan korostuu spanieleiden rinnalla. Koira on hienostunut alpakka kumarien kamelien joukossa. Jokainen liike on hellävaroen harkittu - koreografian voi toistaa leikiten uudestaan.

Pitkä kuono ympättynä lelupalloon saa aikaan hämmentävän iisamaisen kokonaisuuden. Kakan syönnistä huolimatta koira tuoksuu miellyttävälle: pumpulille ja sadepisaroille.

Se on meidän Krum.

Sanna

Näyttelykärpänen

2010-08-07T20:15:00.017+03:00

Ei purrut vieläkään.

Krumella on valtavasti ylimääräistä puuhaenergiaa. Koska Sawo Show on pentuystävällinen koiratapahtuma, Krume lähti messiin Jente-siskon H:n metsästyksen kannatusjoukkoihin. Purkamaan kyltymätöntä tarmoaan. Oikeasti Krum oli eniten haitaksi roikkuessaan Jenten korvissa koko aamun. Piti ihan kieltää. Näyttelytoiminta pakottaa minut tekemään asioita, joita en muuten tekisi.

Näyttelyissä ihmiset päästävät koiriaan toisten naamalle ja ajavat kernaasti kärryillään pentujen päälle. Tämä kummastutti selttipoikaa. Häntäkin laski alas. Cavalierkehän alettua tuttu pystishäntäinen Krum oli back, edistämässä suunapäänä. Markkinakadulla se piehtaroi poron luissa. Löysimme monta leikin arvoista tavaraa. Jente-systerin siivellä on helppo tutustua ihmisiin, jotka hurttahäppeningeissä mielellään kyhnyttävät pellavaisia hurmureita. Muutoin oli tylsää ja lämpöä ihan liikaa varjottomuuteen suhteutettuna.

Neljän tunnin pakkopullan jälkeen kaahattiin hymy herkässä sinisen narun pätkän kanssa kotiin ja edelleen rantsuun. Krum oli järvessä jopa ennen minua. Minä olen aika nopea. Krum veti Esan kertoman tavoin pulikointikierroksia ihan itsekseen ja monta kertaa. Sää oli suosiollinen. Se on sitä uimisen riemua.

Väsyttikö? Noup. Vuorossa naudan sääriluu. Jonka jälkeen jokailtainen (ja aamuinen) hauskanpito, jossa Krum heittelee pallukkaa itselleen. Se on sitä ärsyenergiaa. In finnish, tarmo purkautuu kohti omistajan ranteita. Painitaan, taistellaan ja heitellään.

Seitsemältä pallura putosi lattialle, kun selttipentu kupsahti ällistyttävän yhtäkkisesti lähes suorilta jaloilta sängylle. Nyt se nukkuu. Sikeästi. Vähitellen se aloittaa keimailun ja käy jyrsimässä leukaa. Odotan kello yhtätoista. Silloin ärsyenergia ottaa jälleen vallan. Niin se aina tekee.

Näytteli,
Sanna

Meillä on missio

2010-08-02T18:23:00.007+03:00

Krumista tulee lopullisesti sisäsiisti syyskuun alkuun mennessä. Näin tapahtuu villeissä kuvitelmissani. Olosuhteet ovat vertaansa vailla: enää neljä aamua, ja tämä tytsy saa lomalaisen puhtaalla omallatunnolla keskittyä pentuhubaan täysipäiväisesti.

Krumsi on heittänyt haasteen kehiin. Ensimmäinen kerta sujui ihmetellessä, toinen paljasti syyllisen, ja kolmas oli enemmän tapaturma kuin vahinko – jätkä liruttaa sänkyyn.

Poikaparka ei tiedä, kenen kanssa on tekemisissä. Miten lapsiraukka, joka ei ole edes vuodenajan vaihteluja kokenut, voisi tietää vuosien rottaharrastuksestani? Rotta toimii parhaimmillaan koiraa nokkelammin, pahimmillaan se on yksi helvetin termiitti. Ne tihulaiset, jos jotkin, ovat opettaneet kaikki hiljaisen sodankäynnin hienoudet. Jos Krum luulee olevansa kovin fiksu, se erehtyy pahemman kerran. Päihitän yhden älypääseltin ennen kuin koira on edes huomannut.

Olen hyvilläni, että Rumpesta löytyy ilkikurisuutta. Tahra virheettömässä tekee paketista entistä täydellisemmän.

Last man standing,
Sanna

Iso musta, pieni ruskea

2010-08-01T16:32:00.014+03:00

Kävimme mustanpuhuvan ystävämme Hunka-briardin luona. Krum muisti Hunksin edelliskerralta, ja poikien leikit alkoivat välittömästi. Suomeksi: Krum hillui ympäri Hunka-miehen etupihaa. Juoksi. Ja juoksi.

Omasta mielestäni kattava rotukirjo on suuri rikkaus pennun sosiaalistamisessa. "Koirani on roturasisti" -lohkaisut ovat täyttä puppua. Koira on roturasisti, jos se tapaa ainoastaan omia rotukumppaneitaan. Opin läksyni Oprin kohdalla. Opri treffasi nuoruusaikanaan pelkästään cavaliereja, ja, kas kummaa, se pelkää kaikkia muita koiria paitsi cavaliereja. Krum on kohdannut rotuyksilöitä laidasta laitaan. Toistaiseksi se ei ole pelännyt yhtään mitään tai ketään.

Arvatkaa, mikä on suorastaan ihanaa? Se, että Rumpe on vihdoin tiputtamaisillaan pentukarvansa. Kylkiröllöt ovat kohta historiaa, toivottavasti.

Vaikka, täytyy myöntää, röllöt ovat myös jonkinmoista ylipainoa. Krum dippasi kuononsa toissapäivänä isojen koirien nappulasäkkiin. Parin tunnin kuluttua Krum muistutti ilmapalloa. Ahne?

Ugh,
Esa

Puikkokuono

2010-07-26T19:42:00.006+03:00

Krum täytti päivänä eräänä neljä kuukautta. Saimme sen säkäkorkeudeksi semmoiset 33 senttimetriä. Krum on tällä haavaa porukamme kolmanneksi tai neljänneksi korkein. Eo on 35,1 senttimetrillään seuraava virstanpylväs. Quita, eli 41,5 senttimetriä, on viimeinen. Toivon, ettei Krum pistä Quitaa paremmaksi.

Krumilla ei ole vielä mörköikää. Se on yhtä reipas kuin aina ennenkin. En ole huomannut sen käytöksessä mitään muutosta – luoksetulo toimii edelleen opettamatta, eikä kotiinjääminen aiheuta haukkurituaaleja. Se on sama höntti kaveri.

Kävimme eilisiltana tervehtimässä Jaanaa ja Jania sekä Iisaa ja Intoa. Krumin ja Inton leikit sujuivat pentupainin merkeissä. Into oli hauska tapaus. Meikäpoika luuli, että veljeksistä kiusanhenkisempi muutti toukokuussa meidän luoksemme, mutta vaikuttaa siltä, että Jaana veti pidemmän korren. Heh, heh.

Olen opettanut Krumille tikunkiertoa. Se oppi tempun valehtelematta neljännellä toistolla.

Joo. Jos minä jotain venailen, niin sitä, että Krum tiputtaa pentukarvansa piakkoin. Teddyturkki voi nääs olla aika kuuma kuosi kuumalla ilmalla.

Piste,
Esa

Krumin ensimmäinen aksavideo

2010-07-13T18:20:00.001+03:00

Punkkipannat sucks

2010-07-11T23:11:00.005+03:00

Esa: Kirjoitin taannoin tarinan ripuloivasta Krumista. Uskoo ken tahtoo, mutta sen koommin, kun heitin Rumelta Scalibor-pannan veks, ripulia ei ole puskenut ilmoille tippaakaan. Niin, että tähän loppuivat meikäläisen punkkipanta-traditiot. Hei, hei.

Sanna, NEJ-trio ja Krum kävivät Kajaanissa kuluneen viikonlopun aikana. Käytimme koiriamme uimassa ja agiloimassa. Krum pääsi putkensuulle kolmatta tai neljättä kertaa. Se on hauska veikko. Siitä saattaa tulla sähäkkä soopeli.

Krum lähti Sannan mukana Kuopioon. Se tullee Kajaaniin viikon kuluttua, who knows. Krum täyttää ensi lauantaina neljä kuukautta. Se ei ole vielä 36:ta senttimetriä säkäkorkeudeltaan.

Harvinainen vieras

2010-07-05T20:03:00.027+03:00

Helle. Sakkiimme ei enää törmää metsässä hikoilemassa. Rakastan lämpöä ja vettä, mistä voinee päätellä, missä kulutamme aikaa lämpöaallon kourissa. Ihanaa.

Vesipönttöilyjen kuvaaminen on nastaa puuhaa. Krum-hauki ei pure, mutta se ui. Lillumisen ohessa päiväjärjestykseen kuuluvat nyt säännölliset kropan hahmotusharjoitukset vatitreenillä. Siitä on hyvä aloittaa.

Yritti kuvailla,
Sanna

P.S. Korva sattui irtoamaan juuri uintireissulla. Oikeasti olemme pysyneet jämpteinä kauneuden suhteen – vaikka liimakorvainen Krum näyttääkin tytöltä.

Ghostbusters!

2010-07-03T23:02:00.012+03:00

Krumsi ennen neljää kuukautta on silmämääräisesti Jenten säkäluokkaa, palleroinen, yökuiva ja kauhean kiltti. Kasvupyrähdys tekee tepposensa: motoriikka ja pääkoppa puhaltavat eri hiileen. Silti se on vikkelä. Krum on ehkä maailman helpoin pentu. Pienet arkielämän viitteet ennakoivat kummituskauden lähestymistä.

Tänään lauantaina Krum lähti mukaan hurraamaan Jente-siskoa voittoon Varkauden kisoissa. Menestystä ei tullut, mutta Krum sai minut ymmälleni. Kisa-alueella tepasteli aivan toinen karvakasa kuin se, jonka nostin autoon kaksi ja puoli sataa kilometriä aikaisemmin. Tämä soopelipallo oli kaukana siitä kultapojasta, joka epäili Tuohitien kulmaan ilmaantuneen sienen todellista olemusta.

Krum oli pöyhkeä, itsevarma ja riehakas - rokkistara omissa bileissään. Musaveikko pystishäntineen oli valmis hurmaamaan kaikki ihmiset ja koirat. Meno oli varsin mälsää eivätkä tapahtumat johtaneet seuraavaan. Rataa tekeville saattoi sentään rähinöidä. Tunnustan, etten pahastu, jos Krum kuvittelee omistavansa agilitykentän. En todellakaan.

Krum on fiksu. Tarkoitan sitä, vaikka katsoessani koiraa juuri nyt, totean sen jahtaavan omaa häntäänsä.

Terkkuja,
Sanna

Jii niin kuin juhannus

2010-06-28T21:44:00.021+03:00

Kuvasi,
Esa

E-V-V-K

2010-06-23T00:24:00.007+03:00

Esan suusta: Ikävän työillan ikävää loppua piristää pieni poika nimeltä Krum.

Krum on ollut toistaiseksi helppokoira. Kun olen marssinut työpaikalleni, olen jättänyt Krumin omaan huoneeseeni. Kaiken varalta, eroon Quita-kooikerista, sillä en tahdo ottaa sitä riskiä, että Quita höykyttää Krumpea poissa ollessani.

Noh. Palasin työpaikaltani tänään kello 23.30. Olin iltavuorossa. Opri ja Quita huusivat sisällä kurkku suorana, mutta mitä tekee Krum omassa huoneessaan – on hiiren hiljaa. Ei päästä äännähdystäkään. Ei protestoi, ei hauku, eikä mekasta. En arvannut, että koiranpentu voi olla näin helppo, tasainen ja itsenäinen. Krumin asenne on e-v-v-k, vaikka se olisi yksin, mihin kellonaikaan tahansa.

Toisinaan mietin, voiko iisistä ja rauhallisesta kotikoirasta tulla hyvää ja räjähtävää agilitykoiraa. Sitten muistan Quitan, joka on ollut kaikkea muuta kuin iisi kotikoira ja joka on kaikkea muuta kuin räjähtävä agilitykoira.

Eli tuli Krumista miten hidas aksakoira tahansa, se on jo nyt palauttanut uskoni maltilliseen koiraelämään, jossa ei vaani uusi ongelma entisen ongelman takana.

Krum on helppokoira. Minä nautin siitä. Onneksi meillä on Krum.

Krum ja Hunka-ystävä

2010-06-19T16:21:00.014+03:00

Krumpe tapasi tänään edelliskesäisen työtoverini Minnan Hunka-briardin. Koska Hunka on iso, musta uros, ajattelin, että Krum olisi ollut edes hivenen varuillaan sitä kohtaan. Juu-u, olin väärässä. Ensitutustumisen jälkeen Krum, kolme kuukautta, ja Hunka, neljä vuotta, olisivat vedelleet rallia pitkin pihamaata. Olisivat, ellemme olisi pitäneet toista poikaa kerrallaan hihnan päässä. Hunks on jykevämpää tekoa kuin Krum, joten päätimme ottaa varman päälle, mahdollisten törmäysten vuoksi.

Minna, joka inhoaa selttejä, tuntui tykästyvän Krumiin. Krum karisti Minnan ennakkoluulot haukkuvasta seltistä. Niin, Krum ei hauku, eikä se säpsyile. Arvostan Minnan mielipidettä melko paljon, joten kyllä, olin iloinen.

Pidän Krumista entistä enemmän jokaisen uuden kokemuksemme jälkeen. Yllätyn joka kerta, kuinka se suhtautuu uusiin asioihin, koiriin ja ihmisiin. Krum lukee todella hyvin vieraita koiria. Se alistuu, kun siihen on tarvis. Se leikkii, kun se huomaa, että tilanne on otollinen leikkiä varten.

Krum on hauska koira. Se on rohkea luonnostaan.

Otin Minnan ja Hannun avustuksella muutaman seisomafoton Krumpesta. Sanna ja Jaana tietävät, että kammoan näyttelyposevalokuvia sydämeni pohjasta. Mutta saamanne pitää, tällä kertaa:

Adios. Meikäpoika lähtee hölkkälenkille. ... Esa.

Taas, taas, taas

2010-06-18T14:52:00.009+03:00

Esa: Taas sitä tulee. Ripulia. Oksennusta.

Minä en ymmärrä, miten koiran vatsa voi olla näin herkkänä koko ajan. Oprin ja Quitan ripulit voi laskea yhden käden sormilla, mutta Krum-herran laskumittariksi riittää se tieto, että Krumpe on ripuloinut abauttiarallaa kerran viikossa siitä lähtien, kun se muutti meidän luoksemme. Ripulointimäärä on suuntaa antava, mutta kuitenkin. Löysäilyä on riittänyt.

Tutkailin tänä aamuna Kainuun Sanomien sisarlehteä, eli Lapin Kansaa. Silmiini tarttui tällainen kiva artikkeli. Joo-o. Myönnän, että minussa on vainoharhailijan vikaa. Krumilla on ollut Scalibor-panta 9-viikkoisesta saakka. Mukavaa, että apteekissa kuin apteekissa on asiantunteva henkilökunta, joka varoittaa juuri tällaisista asioista. Niinpä.

Krum ei ole ranttu koira. Se syö oikeasti mitä tahansa, jopa lohta. Sen maha ei valitettavasti kulje mielen kanssa yhtä matkaa.

Jestas sentään. Spontaani purkaukseni johtuu siitä seikasta, että jynssäsin yläkertamme tasannetta puolen tunnin ajan unihiekka silmissäni. Missasin aamupalani. Blaah.

Krumpe meni eilen putkea. Leikimme narupallolla. Opetin Krumille vatijuttuja. Se on fiksu koira.

P.S. En kirjoittanut tätä tekstiä työajallani. En ole nopea kirjoittaja. En.

Muoks, muoks. Kello 17.27.

Krum ei ollut ripuloinut työpäiväni aikana ollenkaan. Ehkä kyseessä oli jokin äkkipöpö, tai jotain. Niin tai näin, otin Krumilta Scalibor-pannan poikkeen. Let's see.

Otin punkkipannan pois myös Oprilta, joka jäänyt alakynteen Krumin kanssa kokoasiassa. Jätin pannan Quitalle, sillä en ole havainnut Kuussa nuutumisen merkkejä. Päinvastoin, meitin agilitymme kulkee nyt paremmin kuin koskaan. Ainakin treeneissä!

Toinen asia. Jokaisen koiranpennun elämässä koittaa se suuri hetki, jolloin maailma avautuu avarana lintuperspektiivistä. Krumin elämässä se hetki koitti tänään. Krumpe hyppäsi huomaamattaan sohvalle ja totesi, että "Kas, tämähän oli kiva juttu".

Great. Onneksi meillä on matot laminaattilattiallamme.

Kolme kuukautta, huomenna

2010-06-16T18:07:00.005+03:00

© Jaana Rautio

Esa: Krum täyttää huomenna kolme kuukautta ja tänään kolmetoista viikkoa. Mittasin Krumin, vaikka toitotin itselleni kuukausi sitten, etten sitä tee. No, Krumin säkäkorkeus pyöri kolmenkymmenen senttimetrin tienoilla. Ehkä vähän alle. Ei ainakaan yhtään päälle.

Luvusta voinee itse kukanen päätellä sitä, mitä tahtoo. Minä en jaksa. Meikäläisen ennustukset ovat aina puutaheinää. Huokaus.

Krum käväisi eilen Paavolan agilitykentällä. Se tapasi Tino-seltin, Domi-bordercollien ja Ronja-kooikerin. Ainoa koira, jota Krum pelkäsi, oli Muru-partacollie. Mikä on sangen ymmärrettävää, sillä Muru hulmuaa rehellisesti sanottuna kaikkialla. Myös Jente pelkää Murua. Ja kaikkia muitakin partiksia, Murun ja Murun pentujen vuoksi.

Krum katsoi muutaman villiksen menoa. Se kiihtyi. Leikimme lelulla. Ilta oli mukava.

Niin joo, Krum on nyt Kajaanissa.

Rouskis ja maiskis!

2010-06-14T10:35:00.001+03:00

Krumin ruokahalu on kasvanut potreisiin mittoihin. Päätös on hyvä, sillä tässä porukassa nirpistely jätetään armottomasti huomioimatta. Kurjinkin sapuska katoaa kyllä helposti makoisampiin suihin. Että se siitä kulinarismista.

Krum on lihansyöjä, omasta mielestään. Lohi ja pötsi ovat yletöntä herkkua. Jauhelihan kohdalla kirsu tuhisee vain hetken. Taannoinen ripuliepisoidi lienee syypää kasvaneeseen lihan himoon. Riisi on täysin out. Kiitos uroksen putkiaivojen lihaan sekoitettu sörsseli uppoaa erittelemättömänä.

Inhokkeihin kuuluu maksa, joka on yhtälailla yök sekä raakana että kuivattuna. Nappulasta olemme Krumen kanssa harvinaisen samaa mieltä: paremman puutteessa. Luupolitiikkaa Krum ei heti pureksimatta niellyt. Ensin oli varmistuttava siitä, että muut ovat varmasti tosissaan asian suhteen. Olivat ne, joten myös Krum-pallo päätyi jyrskyttämään omaa aarrettaan.

Krum on kunnostautunut jyrsijänä toisessakin suhteessa. Koprofagia on aivan pojan oman pääkopan tuotoksia. Jopa cavalierit katsovat hilpeää kakkasuuta halveksuen - eivät nekään sentään kaikkeen alentuisi. Olemme kokeilleet pippureita, jotka aluksi toimivatkin. Ensiaivastusten jälkeen Krum huomasi, että kipakka lisämauste tekee kokonaisuudesta entistä toimivamman. Taloudessamme kierrätetään intohimoisesti. Toivomme silti Krumin lopulta hyväksyvän olemuksensa koirana. Ja lakkaavan syömästä hiekkaa.

Hmm,
Sanna

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

2010-06-13T18:05:00.003+03:00

Niin myös kesäloma. Toimeen siirtyminen tarkoittaa pienen koiraperheemme haarautumista kahtia ja Krumin itsenäistymisen viimeistä vaihetta. Sain kunnian nauttia Krumin seurasta ensimmäisen työviikkoni ajan. Kämppä on edelleen ollut pystyssä. En voi kieltää jännittäneeni asiaa pyöräillessäni iltapäivällä kotiin. Koska kello kahdeksasta neljään on yhtäkkiä leikattu pois rakkaasta päivästäni, olemme pitäneet matalaa profiilia. Krum käväisi Huppeleissa ja Sorsasalossa tiiraamassa kisoja, sekä Savisaaressa moikkaamassa biologista perhettään agilityharkkojen lomassa.

Neljää kiloa kolkutteleva Krumi saavutti männä viikolla 12-viikkoisuuden. Minä sain vasta-aineita jäykkäkouristuksen ja kurkkumädän varalta. Krum pisti paremmaksi rokotteellaan neljää eri vitsausta vastaan. Turkki on runsas ja, mikäli mahdollista, entistä palleroisempi. Housuvillasten alueella tie iholle on vaikeakulkuista ja tiheää risukkoa. Poju on seltistynyt kovasti, liikkeet ovat tulleet riuskoiksi. Kaveri on kasvanut nokkavammaksi - kuono ei ole enää kuin ampiaisen piston jäljiltä. Takaraajat ja -liikeet muistuttavat kanin pennun vastaavia. Believe me, I know.

Krum on sopeutunut hienosti spanieleiden outoon ajatusmaailmaan. Pienen pojan elämään näyttäisi astuneen uusi sosiaalisten taitojen kehittymisen kausi: Krum matkii jatkuvasti luppakorvaista väkeä. Krum hyppii ja poukkoilee innostuksesta, kuten cavalieri, Krum hotkii ruokansa, kuten cavalieri, Krum intoilee ihmisistä, kuten cavalieri. Krum tahtoo selvästi olla koira ja tehdä koirien juttuja.

Kaikesta huolimatta en usko Krumista kehkeytyvän shetlanninspanielia. Krum vaanii, kaartaa ja kantaa. Avarakatseisuutensa ansiosta Krum oli koirista ainoa, joka hoksasi nuijapäiden kansanvaelluksen Vuorilammen rantavesissä. Herra Shelier lienee vanhaa kamaa jo muutaman viikon kuluttua. Voimme toki toivoa, että Krum omaksuisi muutaman positiivisen cavalierpiirteen myöhempää käyttöä varten.

Krum ja ihmiset -yhtälö todellakin toimii. Naapurin häiskän tapaaminen oli ratkiriemukasta, vaikka muutama viikko sitten veikkoa ei tohtinut lähestyä lainkaan. Koska olen tottunut yltiöpäisen ihmisrakkaisiin koiriin, koen jopa enemmän ylpeyden aihetta Krumin koirasuopeudesta. Pentu tulee hienosti toimeen erimerkkisten karvakorvien kanssa. Koirankielen taitojen ollessa vertaansa vailla Krum osaa härppiä toista koiraa juuri sopivasti. Krumpen on jopa onnistunut puraista Eoa kuonoon, ilman sanktiota.

Sosiaalisen maailman avarruttua Krumin suhdetta ihmisperheeseensä on syytä vahvistaa. Emme jaksa turhaan niuhottaa liikaa, mutta seikka on noteerattu. Pumpe saa kasvaa villinä ja vapaana.

Skriivaili,
Sanna

Don Quijote elementissään

2010-06-10T20:57:00.003+03:00

Krum on solminut kaverisuhteita oikein urakalla viimeisen parin viikon aikana. Oman perheemme nuoriso on tajunnut, että Krumppu on aivan jees: Quita painii natiaisen kanssa, ja isäntäväki säästyy iltavillin vaurioilta. Jenten töpselikuonolla ei laadukkaita puremisleikkejä harrasteta. Sen sijaan juostaan ympyrää niin kovaa kuin jaksetaan -pelit sujuvat riehakkaasti.

Krum tykkää taistella tuulimyllyä vastaan. Kun Krum poistuu tilanteesta voittajana, kiinnostus taistelukappaleeseen loppuu nopeasti. Jenten hihnaa pentu ei mitenkään voi voittaa, joten siinä roikkuminen on tällä hetkellä lenkkeilyn kovin juttu.

Viikonlopuksi Krumsi pääsi tutustumaan Kainuun kesäkotiinsa. Ennen kaikkea Krum pääsi telmimään amstaffien kanssa. Kajaanissa vallitsi poikkeustila - 14 koiraa ja 4 ihmistä valtasivat alan. Kamuja oli joka lähtöön, mutta amstaffipenskat ovat lunastaneet paikkansa Krumin ykkössuosikkeina. Kun vanhempi polvi aksaili toisaalla, Krume pentuili kotioloissa. Melskettä seuratessa huomaa nopeasti, että vikkelä Krum vetää aina pisimmän korren itseään väkevämmiltä pennuilta. Krum oli nimenomaan se, jonka toimia piti rajoittaa, koska kaveri ei olisi antanut lapsosten torkkua. Kun muut paholaiset läksivät uusiin koteihinsa lauantaina, yksi pieni jäi kaipaamaan tukea ja turvaa kylmässä maailmassa. Krumi astui isovelun saappaisiin.

Ei voimalla vaan viekkaudella:

Selttipentuystävyyksiin emme ole vielä päätyneet, muihin senkin edestä. Rotutoveribeibet tuppaavat kammoksumaan Krumin röyhkeää asennetta. Lieneekö vika amstaffipainista opitussa kovakouraisuudessa vai cavalierperäisessä hulvattomassa läheisyydessä. Iisalmessa aistittiin kisatunnelmaa. 9-viikkoinen, ihanasilmäinen aussie Sissi lämpeni Krumin yrityksille. Kokoisensa kaverin kanssa olikin hyvä pitää paimenkivaa, rynniä ja painia.

Reissussa Krum esiintyi hurmaavana riiviönä, joka näytti parhaat puolensa. Jälleen.

Raportoi,
Sanna

Miksi Krum?

2010-06-03T11:45:00.003+03:00

Krumista ei pitänyt tulla Krum. Siitä piti tulla Lars, Gogo tai Gogh, as in Vincent van Gogh, se maailmankuulu, edesmennyt, korvaansa tuunannut, kreisi taiteilija. Mutta ei tullut. Krumista tuli Krum.

Sannan mielestä 'Krum' oli minun ideani. Tahdoimme Krumille lyhyen, helposti lausuttavan nimen. Sellaisen, jota ei ollut kenelläkään muulla suomalaisella koiralla. Minä kannatin Gingaa, eli Hopeanuolta, mutta koska Krum oli kaikkea muuta kuin hopeinen, nimi hylättiin varhain. Krum. Krum on Harry Potterin maailmassa esiintyvä hahmo. Potterwikin mukaan "Viktor Krum on Bulgarian huispausmaajoukkueen etsijä, jota pidetään yleisesti maailman parhaana etsijänä". Minun maailmassani Krum on maailman nopein huispaaja. Siksi 'Krum'.

Kun nimi oli heitetty ilmoille, aloimme tutkia 'Krumin' historiaa tarkemmin. Googlen löytöartikkelit paljastivat, että Krum oli 800-luvulla Bulgariaa hallinnut kaani. Krumia pidetään edelleen Bulgarian kammottavimpana kaanina. Krumin aikakaudella Bulgarian valtio kaksinkertaisti pinta-alansa. Krum osallistui taisteluun Bysantin keisari Nikephorosta vastaan – Krum voitti ja teetti Nikephoroksen kallosta hopeisen viiniastian. Yliampuvaa, sanoisin minä.

Krumin työnimi oli Seppo. Seppo as in selttipoika. Krumin työnimi Jaanalla ja Janilla oli Jytky. Kukaan tuskin ihmettelee, miksi Krumia kutsuttiin kaikella rakkaudella Jytkyksi. No, Krumista ei tullut Seppoa tai Jytkyä, turhamaisten makumieltymystemme vuoksi.

Krum on ymmärtääkseni yksitavuinen nimi. Sen voi lausua varsin nopeasti. Krum ei sekoitu muiden koiriemme nimien kanssa. Se on ainutlaatuinen. Ja Sannan toivetta kunnioittaen, Krum muodostuu kotoperäisistä aakkosista. Siinä ei ole quuta, geetä tai weetä.

Uskon vakaasti, että nimi on enne. Toistaiseksi en ole ollut väärässä. Krum on sekä Krum että Dare Dude. Joka tavalla.

Siksi Krum.

Kirjoitti,
Esa

Ja tie vie

2010-06-02T07:35:00.004+03:00

Sunnuntaina Krumster otti äkkilähdön Ouluun. Koska viikonloppu oli äksöniä täynnä, aprikoimme lepotauon tekevän Krumille hyvää. Väärin. Lauantai-iltana Dare Devil oli taas valloillaan. Pentu roikkui riuskalla otteellaan pöydän jaloissa, pakastimessa, kaikkialla. Kartonkilaatikot silppuuntuivat alle vartissa, ja koiranpeti kirkui apua. Muutin mieleni relailun suhteen.

Oulussa oli leppoisaa. Reissumies rellesti monenkirjavassa koiralaumassa, teki uusia ihmistuttavuuksia ja tutustui maailmankaikkeuden kilteimpään kissaan. Kaikkein mieluiten Krumppa olisi leikkinyt viisiviikkoisilla pennuilla, mutta se ei käynyt päinsä.

Palasimme Kuopioon bussilla. Krumputin kellahti välittömästi kumoon auton hyrähtäessä käyntiin. Puolivälissä matkaa heitettiin lirut Ahokylän nurtsille. Viisi tuntia on pitkä aika torkkua. Puolituntisen verran Krum jytkyili, eli kieriskeli selällään hihnaansa jyrskyttäen. Taivaallisen ihana pentu.

Krumpe on suorittanut matkustamisen peruskurssin kiitettävin arvosanoin.

Jente oli matkassa seuraneitinä. Kas kummaa, maanantaina ikuistin materiaalia, joka kielii, ettei 10-viikkoinen ehkä olekaan liian lapsellinen himoteinin makuun.

Reissusi,
Sanna

Se sukukokous

2010-06-01T16:37:00.006+03:00

Krum tapasi sukulaisensa viime perjantaina ja lauantaina Hukka-Putken kentällä Sorsasalossa. Menossa olivat mukana Into-veli, Iisa-emä, Särö-isä, Oodi- ja Myrtti-tädit, Carro-isoäiti, Jaana-kasvattaja sekä Särön omistajat–kasvattajat Miira ja Tony plus Oodi-tädin omistajat Mia ja Joni. Kivaa oli. Kiitos kaikille – meistä oli mukavaa tutustua Krumpen lähipiiriin!

Niin, ja myös itse agilitykoulutuksessa oli varsin hubaa. Täänks, Tony.

Sillä lailla,
Sanna ja Esa

P.S. Lisää pentukuvia löytyy Miiran ja Tonyn Picasa-albumista, tsek tsek.

Raiteilla

2010-05-27T15:16:00.012+03:00

Neljän vuorokauden minitrippimme on nyt ohitse. Reissaamme paraikaa VR:n kyydissä Kemistä Kuopioon, ja matka on toistaiseksi sujunut ilman sen suurempia ongelmia. Pikku-K nukkuu Oprin kanssa kevythäkissä. Sikeästi.

Krum on ollut todella reipas mies. Molemmat mummelit, eli Sannan äiti Minna ja meikän äiti Ritva, olivat sitä mieltä, että Krumpe on rohkea pentu. Minna totesi, ettei Krum ollut niin iso kuin hän oletti. Minun äitini totesi sulavaan tyyliinsä, että Krum on kuin collie... Vastasin kumpaisellekin, että "Ei niin" ja "Eikä ole". Hyvä minä!

Krum koki tien päällä p-a-l-j-o-n. Itse yllätyin eniten siitä, ettei poju ollut kummissaan juuri mistään. Neljän ja puolen tunnin autotaival eteni hienosti, eikä Krum vinkaissut matkahäkissään kertaakaan. Krum handlasi koirakontaktit mainiosti, ja se käytti kokoetuaan häikäilemättä hyödyksi amstaffitermiittien kanssa. Krumsu ja seitsemän pientä amerikanstaffordshirenterrieriä leikkivät poliisia ja roistoa aina, kun saivat mahdollisuuden.

Krum ei välitä ihmisistä. Kun se tapaa uuden kaksijalkaisen, se suhtautuu tähän välinpitämättömästi. Jos Krumpen nostaa kaksijalkaisen syliin, se taipuu ihmisten tahtoon mukisematta. Krum ei ole arka; se ei vain välitä. Mikä passaa ainakin minulle, sillä mikäli olisimme halunneet seurakoiran, olisimme ottaneet seurakoiran. Tycker jag.

Onko ennenaikaista puhua elämänsä koirasta, jos koira on ollut elämässään kahden viikon ajan? Ehkä. Kiinnyin Quitaan toden teolla vasta silloin, kun se täytti yhden vuoden. Krum on koukuttanut minut jo nyt. En vain voi vastustaa koiraa, joka leikkii, leikkii ja leikkii, ja hymyilee.

Että kasvoi Krumista minkä kokoinen tahansa, se on meidänlaisemme koira. Meidän koiramme.

... Ja blah, blah, blah. En minä oikeasti ole näin siirappinen.

Vakuutti,
Esa

P.S. Krumella on huomenna sukukokous. Hui!

Road trip

2010-05-27T12:04:00.041+03:00

Krum puhuu koiraa

2010-05-24T14:59:00.010+03:00

Olemme Kemissä, jossa Krum on tutustunut monennäköisiin kavereihin, sekä koiriin että ihmisiin. Koska aikatauluni on tulipaloinen, runoilen reissustamme myöhemmin kuvareportaasin muodossa. Julkaisen tässä yhteydessä kuitenkin filminpätkän, joka saattaa järkyttää karmaisevalla materiaalillaan.

Syy ja seuraus – minä laskin ne sittenkin yhteen. Krumin ja amstaffipiraijat.

Krum juttelee:

Ja Krum käskee:

Olen tiennyt, että Krum on rohkea poika. Mutta että noin rohkea, sitä en arvannut. Krum kaveerasi amstaffinaperoiden kanssa ensin ulkona, sitten pentuaitauksen vieressä ja lopulta pentuaitauksen sisällä. Krumin häntä sojotti joka vaiheessa ylös kuin pystiksellä konsanaan.

Jos uskoisin, että nöyrän ja kuuliaisen seltin kanssa voisi olla johtajuusongelmia, sanoisin, että Krum olisi juuri sellainen seltti.

Totesi Esa ja läks saman tien haastiksen kimppuun.

Niin joo. Mäkbookkini ei osannut käsitellä Nokialaiseni filmiainesta, joten editoinnin osuus on tällä kertaa pyöreä nolla. Valitan!

Teddyt

2010-05-22T13:12:00.002+03:00

Videoltakin tuttu jääkarhu on Jaana-kasvattajan tuliainen Krumille. Tarkoituksemme ei ole mittailla Krumia tuon tuosta, mutta tällä kertaa kiusaus oli liian suuri: Krumin ja nallukan yhdennäköisyys on ollut suorastaan huomattava ensisilmäyksestä lähtien. Ja kyllä vain, kummankin säkäkorkeus on 24 senttimetriä.

Vertasi,
Sanna