18 kuukautta myöhemmin

"Tyttö ja kaksi poikaa." Suurin piirtein tällaisen tekstiviestin saimme rapiat 18 kuukautta sitten. Se oli onnellinen päivä, meille. Hyvin onnellinen.

Muistan, kun näin Iisan agilityradalla ensimmäisen kerran. Paikka oli Kuopion Sorsasalo, syyskuussa vuonna 2009. Kyseessä oli Päivikki Partisen koulutus, johon Jaana ja Iisa osallistuivat. Siinä koirassa oli sitä jotain. Hulluutta, röyhkeyttä, tekemisen halua, mitä tahansa. Jotain siinä oli.

Välihuomio: meille ei koskaan pitänyt tulla A) selttiä, B) urosselttiä, C) soopelinväristä urosselttiä. Minkäs teet. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Parhaat hetket tulevat yllättäen, sattumalta.

Kaduttanut ei ole kertaakaan. Krum on kaikkea sitä, mitä toivoimme. Tai siis – se ei ole lainkaan sitä, mitä pelkäsimme. Se ei ole arka, säpsy, räksyttävä. Ne olivat suurimmat kauhukuvamme, kun selttiä harkitsimme.

Turhamaista, kai.

Olen yhä ihmeissäni siitä, että Jaana päätti myydä Krumin juuri meille. Emmehän me edes tunteneet toisiamme. Iisa on sellainen superyksilö, että otaksuimme pennunostajia olevan roppakaupalla. Puhumattakaan siitä, että uroksena oli niinkin upea seltti kuin Särö. Emme olleet uskoa, että toinen Iisan pojista oli varattu meille.

Krum oli hellyttävä pentu. Se ei tahtonut pahaa kenellekään. Se osasi olla yksin, opettamatta. Krum oli kaikkien kaveri. Se oli ihana.

Sellainen se on tänäkin päivänä. Hienointa on, että se on meidän.

Agilitya Krum rakastaa. Tämä tuli jälleen todettua viime perjantaina, kun ajoimme Tampereelta Kuopioon ja kävimme koko koiraperheen kesken treenaamassa Hukka-Putken hallilla.

Krum sekosi, täysin. Parasta.

Viikonloppu Pohjois-Savossa Jaanan ja Janin luona oli kerrassaan mukava. Erityisen mukavaa oli se, ettei Into nähnyt enää aiheelliseksi löylyttää veljeään. Pihalla Krum jopa haastoi Intoa leikkimään, kuin nuorina pentuina konsanaan. Hauskaa.

Oma kamerani oli laukussa koko visiitin ajan. Onneksi Jaana oli viisaampi:

Lauantaina lenkkeilimme vanhoilla huudeillamme Neulamäessä. Kuopio on sellainen kaupunki, jossa voisimme molemmat kuvitella asuvamme sitten isoina. Sitten, kun on tutkinto, työpaikka ja asunto. Kaikkea sitä.

Sunnuntaina kello soi aamuvarhain ja huristelimme Acen kisoihin Kurkimäkeen. Ensimmäinen hyppyrata meni löysäillen. Ei Krumin kanssa voi olla ponneton. Paha, pahempi, minä:

Toiselle hyppyradalle keräsin asennetta. Päätin, etten anna langan katketa vielä kakkosesteellä. Ei se katkennutkaan. Se katkesi vasta kolmannen jälkeen, mutta who cares, koska rata jatkui valssien jälkeen melko sujuvasti:

Tulos oli viisi virhepistettä ja sijoitus ykkönen. Viitonen tuli riman putoamisesta. Luulin, että kiellosta olisi tullut samanmoinen, mutta nähtävästi ei.

Pari viikkoa sitten oletin, että ykkösluokissa radat ovat helppoja ja suoria. Näistä kahdesta ainakaan jälkimmäinen ei ollut sellainen. On ikävää, että ykkösissäkin pitää vääntää ja kääntää. Mieluummin kasvattaisin siellä koiran este- ja itsevarmuutta. Tekniikkaa voinee hioa vaikka läpi kolmosluokkien, jos niikseen tulee.

Pahoitteluni, jos teksti vaikuttaa epäloogiselta ja poukkoilevalta. Vähän niin kuin Krum, kun ohjaan huonosti.

Puolitoista vuotta sitten päätimme, että Krum, Krum! kertoo Krumin "arjesta, kasvusta ja kouluttautumisesta". Blogilla oli päätepisteensä, ja, koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, sen päätepisteen aika on nyt.

Surullista, hölmöä, itsekästä; ei oikeastaan. Elämä jatkuu. Ensi kevät pitää siitä huolen.

(Uskokaa pois.)

Krumin pentublogin voi lopettaa vain yhteen valokuvaan. Siihen kuvaan, joka kielii Krumin elämänasenteesta kaiken oleellisen.

Sumo-Krum:


Kiitos Krumilusta seuranneille,
Esa (ja Sanna)

Tänään pelkäsin radalla

Nyt se on virallista. Krum on medi. Tuomari Anne Viitasta mukaillen: mineihin se ei pääse, ja makseihin se ei joudu. Tulos oli 39–40–jotain senttiä. Sinne päin.

Jokin muukin on virallista. Krumin kisakorkkaus nimittäin. Sen tulos oli viisi ja sijoitus kolmas.

Paljon voisin kirjoittaa, mutta jätän sanomatta. Tyydyn vain toteamaan, että kyllä, Krum on ihana, upea, hieno, mahtava. Kiitos, Jaana ja Jani. Kiitos, Miira ja Tony. Kiitos, Iisa ja Särö. Kiitos, Krum.

Vielä yksi teksti, ja tämän blogin tarina on pistettä vaille valmis.

Kiire!
Esa

Parasta maailmassa

Me mitään Koirakuvia tarvita. Meillä on oma Hanna Karjalaisemme, jonka käsissä Canonin kalusto on silkkaa kultaa.

Hanna, eli Sannan pikkusisko, kävi Tampereella ja pääsi seuraamaan agilitytreenejämme. Luonnollisesti:

Räkää!

Rakastan noita korvia

Arki on alkanut. Ennen sitä vierailimme Maksniemessä Meri-Lapissa. Viikonloppuna sain jälleen kerran muistutuksen siitä, miksi arvostan Krumin menohaluja niin paljon.

Rumpe on nyt ilmoitettu hyppyradoille Tampereelle (18.9. TAKUT) ja Kuopioon (25.9. ACE). Ainakin se osaa kepit. Ohjaus tulee sitten joskus perässä. (Oletan, että Krum käy kisoissa kuumana, eikä aina ota mielipiteitäni radan jatkumisesta todesta. Mutta hällä väliä.)

Opiskellen,
Esa

Krumin alter egot

Sanna: Yhteisen taipaleemme aikana olemme oppineet huomaamaan, ettei Krum ole yksioikoinen tapaus. Krumista on moneksi. Koostin Krumin monista mielistä yleisimmät:

Sohva-Tupsu

pitää löhöilloista takkatulen loimussa. Perunamies hautautuu Esan kainaloon, heittää päänsä takakenoon ja suuntaa hörökorvansa eri suuntiin. Se lipoo isäntänsä kaulaa hartain nuolaisuin ja tuijottaa tätä itseriittoisesti palvoen: ”Enkö olekin mussukka?”

On se. Esa on liian helppo. Molemmat ovat sulaa vahaa keskenään. Ällöä.

Vaikka-kuun-taivaalta-Rumpe

Bong, bong, bong.

Se on sirkuspallo tippuessaan lattialle. Yhä uudestaan. Jos kukaan ei vieläkään tajunnut, pallo lentää päin otollisinta kädellistä. Yhä uudestaan. Aina voi kääntää selkänsä. Heitto osuu takaraivoon. Kuolainen pallo vierii kasvoilleni. Äh!

Tämä Krumin alatyyppi on paimenen koulutuksen kulmakivi ja riemuvoitto. Krum ei lusmua tai kyseenalaista, eikä se kertaa virheitä. Krumille on maailman hienoin asia toteuttaa kaikki ohjeet tarkasti ja täydellisesti.

Mitäpä Krumi ei Esan vuoksi tekisi. Vain taivas on rajana.

Raivo-Rumi

on edellisen Krumin ylikiehunut versio, joka haukkuu ja paukkuu. Kun ohjeita ei tule, tai ne tulevat liian hitaasti, Krum on kuin minä keittiössä: aina jotain sihisee liedelle.

Agility itsessään on herättänyt Krumissa kuumia tunteita natiaisesta saakka. Mouhiksella emme saaneet käyttää lelua. Krum oli kaikkialla paitsi oikeilla esteillä. Se ei käy laatuun.

Raivo-Rumi ei ota uusia asioita vastaan. Ei, Raivo-Rumi kuvittelee jo osaavansa kaiken. Krumin todellinen osaaminen on sangen ohutta, joten lopputulos ei ole järin hääppöinen.

Mutta on se vaan niin hieno työskennellessään raivomoodissaan. Ihan paras.

Uimaan-vaan-Tume

Muut ovat jo ilakoineet, kun Krumilla vasta välähtää. Krum osuu ja uppoaa aina vaan. Ehkä ajatus veteen syöksyvästä suihkukoneesta on metka. Mutta miksi suun pitää olla auki? Luulisi, ettei ole innoittavaa röhiä uppovedessä, kun puoli järveä on väärässä röörissä. Voin toki olla väärässä.

Krumilla jää kela päälle. Se pyörii ympäri ja ympäri.

Kalifiksi-kalifin-paikalle-Krumi

Ketun viekas pilke vilkahtaa silmäkulmassa. Krum tietää olevansa kultapoikamme. Se fuulaa ja pelaa niin paljon kuin ehtii. Näen, miten Krum pyörittää Esaa pikkusormensa ympärille. Mutta en puutu. Hyvä agilitykoira ei orjaile liikaa.

Krum on johtaja-ainesta. Eihän se mikään ihme ole, kun on sellaisen emän kuin Iisan kasvatti. Merkit ovat alusta saakka olleet selkeät. Krum koetteli kooikerhermoja jo ennen kuin lirautti ensimmäistäkään lätäkköään laminaatillemme. Turpaansakin on ottanut, monesti.

Taannoin Krum ylitti kaikki valtuutensa haastamalla laumamme vanhan ja viisaan alfanaaraan. En mennyt väliin. Tiedän, kuinka cavalieri taistelee elämästä ja kuolemasta. Tässä oli kyse valtapunteista. Rähinän voitti Neleh. Niin kuin kuuluukin. Rauha on jälleen maassa.

---

Siihen, miksi Krumi ei missään nimessä saanut olla narttu, on syynsä. Ainoalla uroksella (Eoa ei lasketa) on lukuisia etuoikeuksia laumahierakiassa. Meidän laumamme on siitä aivan huippu, että Krum saa kukkia juuri sellaisena kuin on. Se ottaa Jenteä päähän, mutta Jenten mustaa mieltä kismittää moni muukin asia, jolle se ei mahda yhtään mitään.

Kaksi kaaosta

Esa: Lähdimme hetken mielijohteesta Raumalle epävirallisiin agilitykisoihin. Reissu alkoi hyvin. Kisat starttasivat kello 18:lta, ja viittä minuuttia myöhemmin etsimme vielä kilpailupaikkaa. Lopulta sellainen löytyi teollisuusalueelta montun pohjalta. Ehdittiin.

Ilmoitin Krumin sekä mölli- että ykkösluokan radalle. Ohitimme kontaktit. Ohitimme monia muitakin esteitä.

Krum käyttäytyi kisa-alueella huonommin kuin Opri. Siis räyhäsi häntä pystyssä kaikille ja kaikelle. Vähät välitti minusta. Kun kävelimme starttilinjalle, epäröin hetken, ryntääkö Rumi suoraan radalle riehumaan. Ei rynnännyt, vaan seisoa tapitti paimenmaisen matalana paikoillaan ja odotti lähtölupaa.

Hieman jännitti. Ei pahasti, mutta jonkin verran. Rataan tutustuminen kesti suurin piirtein neljä ja puoli minuuttia, mikä on itseltäni paljon, sillä yleensä olen tutustunut rataan jo kolmessa minuutissa. Lopun ajan haahuilen silmät kiinni radan reunalla ja harjoittelen linjoja mielikuvissani. Nyt oli vaikeaa, koska en vain osannut arvioida sitä, miten Krum liikkuu.

Rataprofiilit olivat meidän taidoillemme haastavia. Kakkoshyppy oli ykköseen nähden 90 asteen kulmassa. Juu, spurttasi suoraan sen ohi. Räkä lensi matkalla.

Oikeastaan ihan hyvä, ettei suorituksiamme saatu videolle. Möllien jälkeen sanoin puhelimessa Sannalle, että tämä oli hirvein henkilökohtainen ratani ikinä. Koomailin, ja niin edelleen.

Olin väärässä. Ykkösten rata oli vieläkin hirveämpi.

Emme tainneet juosta edes kahta estettä putkeen. Tai, Krum juoksi kyllä putkeen, mutta silloin, kun ei olisi pitänyt. Se myös loikkasi jokaisen hypyn väärältä puolelta ja räyhäsi vähän lisää. Kävi erittäin kuumana. Jos olette katsoneet tämän videon, saatte kenties lievän käsityksen siitä, kuinka Raumalla meni.

Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että Krum hyppäsi renkaan oikein ja kepitti loppuun asti. Ne ovat oikein hyviä onnistumisia.

Ja en minä totta puhuen osannut ratojen jälkeen olla edes harmissani. Jos Krum olisi jonkun muun, olisin siitä kateellinen. Mutta me nyt vain olemme tällä hetkellä yksi hyörivä pyörivä katastrofi. Kyllä se tästä. Monin verroin kurjempaa olisi koira, joka ei yrityksistä huolimatta liikkuisi minnekään, vaikka rahkeita riittäisi. Siitäkin on kokemusta. Käyttäytyykin kisa-alueella kauniisti.

Heinäsirkka

On–off

Koska kirjoittaminen on aikaavievää puuhaa, jatkakaamme kinolinjalla.

Sanna löysi Krumista hiljattain off-nappulan. Niin, Krumilla on sittenkin sellainen. Sen nimi on Vuh. Kun sen sanoo Rumpelle, tämä lopettaa kaiken toimintansa ja kävelee korvat luimussa huoneennurkkaan.

Se on oikeastaan aika hauskaa. Vaikka koiralleen ei saisikaan nauraa:

Viime päivät Tupe on harjoitellut keppejä. Täsmällisemmin kerrottuna, keppikulmia. Minä luulin, että kooikeri on fiksu. No, seltti se vasta fiksu onkin. Spanielin, etenkin cavalierin, kanssa saa tehdä monin verroin enemmän töitä kuin paimenen. Niin se vain on:

Krum on ollut luonani Porissa. Kuulemma siitä on tullut varjoni. Kulkee perässäni joka paikkaan. Nukkuu sänkyni alla. Puree aamulla korviani.

Kivaa.


Kohta on syyskuu ja Krum täyttää 18 kuukautta. Kohta.

Satuili ja valokuvasi Esa. Videokuvasi Sanna.

NARVIK (NOR)

Käski huutaa, vaikka flunssa on

Jos joku luulee, että me uskomme aktiiviseen treenaamiseen, niin ehei, me emme usko sellaiseen. Nelehkin, siis cavalier, oli SM-kolmonen, vaikka ei ollut vuoteen harjoitellut yhtikäs mitään. Eli ei. Meidän harkkaamisemme ei ole systemaattista.

Joo. Että niin.

Tänään kumminkin katkaisimme kolmen viikon löhöputkemme ja kävimme Niihamassa. Krum on ollut tauolla, koska se sai taannoin uimarannalla haavan jalkaansa, lasinsirun vuoksi. Jalka oli siteissä pari päivää, mutta nyt kaikki näyttää jo ookoolta.

Todettua tuli se, että nelivitoset on pikkuhiljaa kohdattava silmästä silmään. Tähän saakka olemme pitäneet rimoja 35:ssä tai korkeintaan 40:ssä. No, tästä eteenpäin harkoissa on aina vähintään yksi rima, joka killuu medimaksimissaan. Pakko.

Krum tuntuu oppineen renkaan kuin itsestään. Se ei tehnyt nimittäin ainoatakaan virhettä. Ei, vaikka kulma oli haastava, eli ei-suora. Toki tilanne on toisenlainen vierailla esteillä. Rumpehan on mennyt rengasta vapaana vain Niihaman kentällä.

Kepitkin sujuivat. Ei fuskannut lainkaan, mikä oli outoa. Suoritusnopeus paranee varmasti syksyllä, jos ja kun pääsemme harrastamaan agilitya ihan viikoittain.

Pahoittelen videolla esiintyvää äänenkäyttöä. Sanna käski mennä aggresti. Laittakaa vaikka volyymit pienelle, tai olkaa laittamatta. Miten päin vain.

Eikä bytheway kannata välittää noista "taka"- ja "vasta"-käskyistä. En muista itsekään sitä, kummalla puolella niitä piti käyttää.

Kurkku kuin kaktus,
Esa

Niin joo – uusi kamera!

Joskus elämä on yhtä huutomerkkiä

Niin siinä sitten kävi, että kaikki oli vähän hyrskyn myrskyn. Mutta semmoinenhan ei meitä lannista! Möllijoukkueessa oli mukavaa, Lappeenrannassa oli mukavaa, ja Poriinkin on mukava palata, kun vesihanasta saa halutessaan juoda ruskeaa vettä! Elämä hymyilee ja niin myös minä. Naama hiukan palaneena, tosin.

Selttijoukkue Shekavat sijoittui lopulta 11:nneksi. Se on tavallaan ykkössija, jos luvusta miinustaa ensin kymmenen. Heh, heh!

Ja nyt, näillä sanoilla, kohti Tampereen linja-autoasemaa,
Esa

P.S.1. Kiitokset tiimikavereille! Ensi vuonna uudestaan!

P.S.2. Senni, hei: Merri on Caprin poika. :-)

Vielä viikko

Jos hyvä kenraali povaa huonoa ensi-iltaa, meillä menee viikon kuluttua Agirodussa tosi, tosi huonosti. Eilisillan treenimme olivat nimittäin sen verran hyvät. Että niin.

Harkkainkulku:

• Pujottelu. Otimme keppejä ensimmäistä kertaa osana rataa. Sujui hyvin. Suoristi itsensä oikeaan aloitukseen.
• Rengas. Ei yhtään virhettä! Kerran tömähti kunnolla renkaan sivuun, kun oli rynnimässä välistä, mutta päättikin viime tingassa hypätä oikeasta kohtaa. Ei jäänyt kammoa tai lommoa.
• Suora. Sujuu... Ihmeellistä kyllä, edistystä on tapahtunut kuukauden aikana valtavasti.
• Hyppy tuntemattomaan ja täyskäännös. Ei voisi tiukemmin kurvata. Yksi rima tippui.
  
• Vauhti. Putkissa askellus on vipeltävä. Jään jälkeen, jos en jo juokse.
  
• Ekstraa: vinkui radalla. Ennen ei ole päästänyt inahdustakaan. Krum kun on sellainen hiljainen soturi. Mutta nyt äännähteli kiihtymyksestä, mikä oli uutta ja omituista ja hauskaa.
  

On se aika epeli. Meikä on iloinen.

Esa

Meri! Merivettä!

Krumin korvat = "Kaverit, hei! Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä!"

Tänään eivät rimat lennelleet

Katsoin sitten mediagilitya Royal Caninin verkkosivustolla. Virhe. Iski paniikki. Siellä mennään niin kamalaa kyytiä, että saa olla tyytyväinen, jos edes kolmenkymmenen sakkiin pääsee.

Voisin kirjoittaa tähän rivitolkulla ajatuksia siitä, kuinka agilityssa on kyse itsensä voittamisesta ja omien vahvuuksiensa kehittämisestä, mutta en jaksa. Pahoittelen.

Linkitän vain videon. Tästä blogista ei ollut koskaan tarkoitus tehdä mielenkiintoista tai viihdyttävää. Tavoite oli seurata yhden pörröisen koirapojan kasvua, ja sitä saamanne pitää:

Ei tiputtanut rimoja. Hyppäsi renkaan lävitse, ilman ainoatakaan virhettä. Kepit ovat edelleen kesken, mutta niin niiden kuuluukin olla.

Jos jostain on napistava, niin siitä, että kääntyi peräti kuuden metrin kaarroksilla. Mutta, tänään harjoiteltiin suoraa.

Oli hauskaa. Ei tullut haavoja käsiin, eikä ikeniin. (Viimeksi taisi tulla, mikä sattui.)

Juhannus on juhla, joka kuluu töissä. Kippis!

Keskikesän aurinko,
Esa

Helle on asennekysymys

Molskin, polskin

Krum kastautui ensi kerran tälle kesälle Norjan Bogenissa. Tuolloin meno näytti tältä:

Huomautan, että kyseisessä vedessä oli jääkimpaleita. Mutta ei kukaan Krumia uimaan pakottanut. Kuten ei tänäänkään:

On se hassu koira. Polski monta minuuttia itsekseen ja meidän kanssamme. Hervantajärven väriä ei voi muuten kehua. Tai voi, jos tykkää ruskeasta.

Vaan olihan mukava tulla kotiin Tampereelle. Enää kaksi ja puoli kuukautta Björneborgia. Se menee nopsaan. Töissä ajankulua ei edes huomaa.

Niin, ja pahoittelen jälkimmäisen filmin äänimaailmaa. Opri nyt vain on tuollainen.

Kirjoitteli Esa

Melkein kansikuvapoika

Niin lensivät vaaleanpunaiset pikkarit ja keltainen suppilo kaapin pohjalle. Toivottavasti niitä ei enää tarvita. Krum oppi jo elämään kartionsa kanssa turhankin hyvin. Arki helpottui, sillä kypärä ei todellakaan pysynyt Krumin takaraivottomassa kiilapäässä, jos se ei sitä tahtonut. Tietysti poika halusi nyhertää tikkausta, kun se oli mahdollista.

Ahdistuessani viime viikolla koulutöiden parissa Esa päästi sisäisen nikkarinsa valloilleen. Koska kerran viikossa kentällä ei riitä, Esa helpotti kolmivuorotyöläisen tulevaisuutta nakuttelemalla siivekkeitä. Ovat muuten kätevät. Opiskelijasiivekkeiden kuuluu olla kevyet, pienet ja helposti rappusissa edestakaisin kannettavat. Minisiivekkeemme täyttävät oivasti kaikki nämä kriteerit. Kolo keskellä osoittautui tarpeelliseksi, sillä sain Jenten jo sulloutumaan siitä läpi. Rimanpidikeratkaisu aiheutti eniten pähkäilyä. Lopputulos on vähintään kyseenalainen, mutta taatusti turvallinen.

Olen jälleen täynnä kunnianhimoisia ajatuksia. Tiedä, mitä tästä taas tulee. Onhan meillä koko kesä aikaa. Kahden päivän harjoittelun jälkeen Krum ei enää mahdu sisälle treenaamaan. Viretaso on vaikea pitää niin alhaalla, ettei koira hypi pitkin pöytiä ja häiriköi naapureita.

Kennelliiton posti ei tuonut tullessaan mitään ylläreitä: lonkista lausuntona A/B ja kyynäristä 0/0. Näillä me pärjäämme. Tupsu on niin hieno otus, että sen loistavuuden tiellä seisoo vain kaksi kaiffaria, minä ja Esa.

By the way, yksi tuttu hörökorva ja pari talttakuonoa pääsivät siskoni uusimpaan filkkaan. Menossa on mukana myös tulevaisuuden haaverotuni. Tsek!

Melkein julkkis siis,
Sanna

Matkalla: Vain haava jäi

Kemissä saimme luvan seurata Krumin kivesten poistoa aitiopaikalta. Sannan mukaan Krum kastroitiin sissimeiningillä. Tiedä sitten, mitä kommentillaan tarkoitti. Lopputulos oli vakio: Krum on nyt vapaa mies.

Kamalinta koko operaatiossa oli tötterö, ainakin, jos Krumilta kysytään. Ensimmäisenä iltana Tupsukka veti sellaiset hepulit tötsästään, että katsoimme parhaaksi pukea pojalle vauvakalsarit jalkoihin. Seuraavana aamuna kartio oli saatava päähän. Ei Krum tainnut tarvita kuin yhden ärähdyksen, ja heti se taipui tahtoomme. Mieltä piti tosin osoittaa siten, ettei liikkua voinut kahteen päivään mihinkään. Seisoi, kunnes voimat ehtyivät ja oli käytävä maate. Kolmantena tötsäpäivänä Rumi tohti kävellä kypärä mukanaan. Se oli suuri myönnytys. Tötterö vain oli niin nolo juttu:


Eläinlääkäri totesi Krumilla olevan nollan polvet. Lonkat ja kyynärät lähetettiin Kennelliittoon. Kuulemma nekin näyttivät siisteiltä.

Piilokives oli ilmeisesti niin syvällä, ettei sitä olisi millään hilavitkuttelulla saanut pulautettua takaisin pussiin. Surkastunutkin oli. Jos tämä jää Krumin ainoaksi moitteeksi, meillä on hyvä ja _täysin_ tarpeitamme vastannut koira.

Minä lähden huomenna Poriin. Sannalla on iso vastuu Krumin koulutuksen kanssa. Eivätköhän pärjää.

Semmoinen loma,
Esa

Matkalla: Ensiaskeleet

Kaikki sai alkunsa siitä, kun helmikuun lopussa aloimme suunnitella sekä kilpa- että lomamatkaa Pohjois-Norjaan. Koirillamme kun sattuu olemaan vasta-ainetestit tehtynnä, ja Ruotsin Lappi on jo kertaalleen nähty. Kisakalenterin lukkoonlyömisen jälkeen Nappulavaaran blogissa oli juttua siitä, kuinka Norjassa saa kilpailla 12-kuisella koiralla.

No, ei siihen muuta sitten tarvittu.

Oman agilityfilosofiani mukaan kisoihin mennään vasta silloin, kun osaaminen on kohdillaan. Krum oli maaliskuussa ja on edelleen alkutekijöissään. Rimat olemme nostaneet 35:een ja 40:een huhti–toukokuun vaihteessa. Pituutta ei ole harjoiteltu lainkaan. Mutta eihän tällaista tilaisuutta olisi voinut jättää käyttämättä.

Etukäteen jännitti hieman se, millainen ykkösluokkien hyppyrata on profiililtaan, ja se, löytyykö radalta keppejä. Kävi ilmi, että rata oli suora ja kaartava, eikä pujottelua ollut. Meidän onnemme. Ei Krum olisi vielä kepittää osannut.

Ikää Krumilla on 14 kuukautta. Se on aivan liian vähän minun makuuni, mutta kamoon – kisaavathan ihmiset alle vuosikkaillaankin möllikilpailuissa. Vaikka Narvikissa järjestettiin viralliset agilitykilvat virallisilla säännöillä, itse yritin suhtautua kisaan epävirallisena koitoksena ja harjoittelumahdollisuutena.

(Oli muuten kallein juoksemani rata. Nimittäin liki 20 euroa. Sillä hinnalla tohtikin pari rimaa tiputtaa.)

Seuraava parsi on klisee, mutta sanotaan se silti: tästä on hyvä jatkaa. Krumin kisa-asenne oli hyvä, vaikka jouduimme radalle ensimmäisenä, eikä Krum siten ehtinyt hoksata, että edessä on ihan totta agilityesteitä. Radan loppusuora heijasteli kokemattomuuttamme. Krum ei hakenut viimeisiä hyppyjä, koska se ei ole tavallisesti mennyt radalla viittä estettä enempää ilman palkkaa. Lisäksi tyhjyyteen on paha edetä. Ei se mitään. Krumi juoksee yhtä lujaa, tai yhtä hitaasti, kuin minäkin.

Videolta on sensuroitu riman alitus, tovi räyhäämistä ja ainakin kymmenen epäonnistunutta rengassuoritusta. Silti. Tässä se on. Tuomari Oddgeir Nergaard ei liiemmin putkista piitannut, mikä rauhoitti asteen pari Krumin menoa:

Hinnasta huolimatta kyseessä olivat komeimmat puitteet, joissa olen kuunaan kisannut. Vuoria oli kentän molemmin puolin.

Ja joo-o. Tuntuu vähintään yhtä mukavalta kuin Oprin kanssa aikoinaan. Enempää ei voisi toivoa.

Esa

Matkalla: Niin kovin kaunista

Kuvat ovat Hanna Karjalaisen käsialaa.