Taas, taas, taas

Esa: Taas sitä tulee. Ripulia. Oksennusta.

Minä en ymmärrä, miten koiran vatsa voi olla näin herkkänä koko ajan. Oprin ja Quitan ripulit voi laskea yhden käden sormilla, mutta Krum-herran laskumittariksi riittää se tieto, että Krumpe on ripuloinut abauttiarallaa kerran viikossa siitä lähtien, kun se muutti meidän luoksemme. Ripulointimäärä on suuntaa antava, mutta kuitenkin. Löysäilyä on riittänyt.

Tutkailin tänä aamuna Kainuun Sanomien sisarlehteä, eli Lapin Kansaa. Silmiini tarttui tällainen kiva artikkeli. Joo-o. Myönnän, että minussa on vainoharhailijan vikaa. Krumilla on ollut Scalibor-panta 9-viikkoisesta saakka. Mukavaa, että apteekissa kuin apteekissa on asiantunteva henkilökunta, joka varoittaa juuri tällaisista asioista. Niinpä.

Krum ei ole ranttu koira. Se syö oikeasti mitä tahansa, jopa lohta. Sen maha ei valitettavasti kulje mielen kanssa yhtä matkaa.

Jestas sentään. Spontaani purkaukseni johtuu siitä seikasta, että jynssäsin yläkertamme tasannetta puolen tunnin ajan unihiekka silmissäni. Missasin aamupalani. Blaah.

Krumpe meni eilen putkea. Leikimme narupallolla. Opetin Krumille vatijuttuja. Se on fiksu koira.

P.S. En kirjoittanut tätä tekstiä työajallani. En ole nopea kirjoittaja. En.

Muoks, muoks. Kello 17.27.

Krum ei ollut ripuloinut työpäiväni aikana ollenkaan. Ehkä kyseessä oli jokin äkkipöpö, tai jotain. Niin tai näin, otin Krumilta Scalibor-pannan poikkeen. Let's see.

Otin punkkipannan pois myös Oprilta, joka jäänyt alakynteen Krumin kanssa kokoasiassa. Jätin pannan Quitalle, sillä en ole havainnut Kuussa nuutumisen merkkejä. Päinvastoin, meitin agilitymme kulkee nyt paremmin kuin koskaan. Ainakin treeneissä!

Toinen asia. Jokaisen koiranpennun elämässä koittaa se suuri hetki, jolloin maailma avautuu avarana lintuperspektiivistä. Krumin elämässä se hetki koitti tänään. Krumpe hyppäsi huomaamattaan sohvalle ja totesi, että "Kas, tämähän oli kiva juttu".

Great. Onneksi meillä on matot laminaattilattiallamme.