Juoksee kuin jänis

Krumilla oli tehoviikonloppu. Lauantaina se tanssi, ja sunnuntaina se agiloi ja juoksi.

Eli. Osallistuimme eilen lauantaina aamupäivällä TamSKin järjestämälle koiratanssikurssille. Saimme peruutuspaikan, josta olimme kovasti mielissämme. Kurssikerran veti koiratanssituomari Hannele Parviainen. Parviainen kertoi minulle ja Sannalle siitä, mitä koiratanssissa arvostellaan ja siitä, kuinka koiratanssissa kilpaillaan. Parviainen opetti meille kurssilaisille vatitempun, jonka pikku-Rumsi osasi jo etukäteen.

Parviaisen mukaan koiratanssin alokasluokkaan voi osallistua heti, kun niksivarastossa on täytettä muutaman tempun verran. Alokkailta ei vaadita paljon. Joten, of coors, päätimme Sannan kanssa, että tähtäämme virallisiin koiratanssikilpailuihin. Tavoitteenamme on ensi kevät. Sanna kisaa Nelehin kanssa ja meikäpoika Krumin kanssa. Tästä ei voi seurata muuta kuin hyvää.

Koiratanssikurssikerta sujui Krumilta leikiten. Se tuntuu olevan luonnonlahjakkuus kyseisessä lajissa. Krum jaksaa tehdä töitä ihmiselle. Olin hyvin, hyvin ylpeä sinapinvärisestä toveristani. Kolme varttia yhtä temppuilua on pitkä aika. Minun mielestäni liian pitkä aika.

Tänään sunnuntaina läksimme Sannan, Jenten, Quitan ja Krumin kera Tampereen Niihamaan. Harkkasimme Jenteä ja Quitaa. Siinä sivussa esteille pääsi myös Krum. Rumin rata koostui puominlankusta ja putkesta. Treeni oli passeli. Tahdomme, että Krum osaa irrota tarvittaessa. Seltille irtoamisen ei luulisi olevan mikään pulma.



Vielä emme menneet viittätoista estettä. Ei se mitään.

Illan hämärtyessä kävimme reilun tunnin lenkillä. Krumilla on metsässä aivan omat touhunsa. Se viilettää pitkin mättäitä ja männyn runkoja. Rumi on hauska veikko. Se ei ole hienohelma. Ei todellakaan.

Vrum,
Esa