Kety pääsi töihin

On melkein ironista, että Mouhis-treenien käynnistyttyä tiistai-iltaisin on alkanut sattua ja tapahtua. Esa on ollut kaksi viikkoa kiinni kouluhommissa, ja viime viikolla harkat oli pakko unohtaa, koska en illan harvennetuilla bussivuoroilla päässyt Kalevasta kotiin ajoissa. Kyllä sapetti. Me emme ole ihmisiä, jotka jättävät treenejä väliin. Koskaan.

Mutta tällä viikolla olin täydessä valmiudessa, kun Esa ilmoitti loppupäivänsä kuluvan naputellessa. Vallan riemastuneena suuntasimme Krumin kanssa Mouhijärvelle. Vain minä ja Krum. Krumillehan on yksi ja sama, kuka sen kanssa menee. Viime viikolla missasimme ratatreenin, joten tällä kertaa oli vuorossa tekniikkasessio, aiheena saksalainen. On jännää, miten Krumin saa paineistamallakin kääntymään nätisti. Jente olisi jo viilettänyt ties minne.

Herra Krum oli miellyttävä treenikumppani. Se ei haukkunut eikä paukkunut muiden menolle. Saatoimme köllötellä hallin lämmössä kaiken aikaa. Krum on ärsyttävän hyvä agilitykoira, koska se kestää toistoja ja tunarointia. Joka kerta sillä on sata lasissa, kun aloitamme saman harjoituksen alusta. Uudestaan ja uudestaan. Krum ei myöskään kyllästy valkoiseen tupsukkaan. Ei, vaikka teimme väliajalla keppejä namipalkalla. Ilohan tuommoisen kanssa on tehdä. Itsekin voi keskittyä oppimaan, kun ei tarvitse koiran vireestä huolehtia.

Kuvakulmat ovat mielenkiintoisia, mutta tulipahan tallennettua:



Tschüss,
Sanna

Namu setä

Krum saa kerrankin olla juuri sitä, mitä eniten toivoo – huomion keskipisteenä. Tume on loistava lapsenvahti ja -väsyttäjä. Krum jaksaa kaitsea niin kauan kuin on tarvis. Leikki loppuu heti, kun mikrokooikereista loppuu virta. Yllätyin, miten hellästi Tume käsittelee pienempiään. Kertaakaan ei ole mopo karannut käsistä. Krum painautuu pentutasolle. Se ei rynni, jyrää tai läimi. Leijonanharjaan on useammankin maitohammasleukaparin helppo tarttua. Tumen paras kaveri on Jyrä. Parivaljakolla on paljon yhteistä. Kumpikin on ollut pesueensa jättiläinen.

Tumen alla piilevä Krume on ihmiskielellä ilmaistuna mustasukkainen, huomiosta. Ei tarvitse kauaa pennulle leperrellä, kun saa pallon jalkoihinsa. Tai sitten villiintynyt heinäkasa juoksee luu suussaan ympäri huushollia.

Seuraa liian pitkä pätkä pentukyllästettyä kuvamateriaalia:



Krumin harmiksi ja meidän onneksemme whitiöt lastataan perjantaina kohti Kemiä. Seitsemän kertaa kooikerkiljuminen ei ole hyvä yhtälö kerrostaloasunnon kanssa. Jotain hyvää on tiedossa Krumillekin. Paimenpoika pääsee taas pitkästä aikaa reissuun.

Pänttää kokeisiin, kyllä,
Sanna

"Käskytys on turhaa", sanovat

Viikkotreenimme ProCaniksella alkoivat. Kouluttajanamme on edelleen Marko. Ryhmässämme on meidän lisäksemme kolme koirakkoa, joista vain yksi oli eilisiltana paikalla.

Opettelimme päällejuoksua ja välistävetoja. Ei, en tiennyt sitä, mikä on päällejuoksu. Nyt tiedän – se on se vastainen käsi, jolla koira poimitaan hypyn takaa. Daa. Markon koulutustyyli on täsmällinen, eikä hän anna lupaa lusmuilla. Jouduin ohjaamaan Krumia ääneti. Kuulemma miehet eivät osaa keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaisesti. Oh well.

Mukavaa, että pääsimme omaan valmennusryhmään. Ei meillä muuten tulisi opeteltua käsienkäyttöä. Eläisimme vain omassa, pienessä, eteenpäin paahtavassa agilitymaailmassamme.

Aiheesta toiseen. Lukeeko tätä blogia kukaan? Kukaan muu kuin Jaana-kasvattaja, siis. ;-) Kiinnostaa tietää.

Naputteli Esa

P.S. Videon koosti tuttuun tapaan Sanna.

Miksi meidän ei olisi kannattanut lähteä lenkille?

1. Vaikka voisi luulla, että järvi keskellä taajamaa olisi kierrettävissä, se ei vain ole.
2. Siitä huolimatta, että karttaan on merkitty tie, tavallinen lenkkeilijä ei ehkä saa käyttää sitä.
3. Kiertoteitä, oikoteitä, tai edes kinttupolkuja, jotka johtaisivat muualle kuin ei-minnekään, ei ole.
4. Karttaan ei tietenkään ole eritelty latuja pyöräteistä.
5. Kartasta olisi myös ollut keskeistä voida tulkita, ettei Kangasalalla ylipäätään ole pyöräteitä.
6. Ulkona satoi lunta. Paljon lunta. 

Kaikesta huolimatta selvisimme. Joku-kahdeksan-kilsan-makoisa-ja-tervehdyttävä-hölkkä perjantai-illan ratoksi kesti kaikkine käänteineen puolitoista tuntia. Mitä pienistä. Ainakin meillä oli hauskaa. Tai no, ainakin minulla oli.

Onneksi menemme ensi viikolla kouluun. Jää vähemmän aikaa tyhmille päähänpistoille. Yksi Tampereen kevyen liikenteen väylät osoittava kartta kelpaisi tähän osoitteeseen, kiitos.

Kuntoillessa,
Sanna

P.S. Seuraavat kuusi viikkoa vietetään Krume-timea tiistaisin kello 20.30–21.30, jeah!

Harjoituksen jälkeen

Krum on Esan sydänkäpynen.

Opettelee Esan kameraa,
Sanna

Meillä on keinoimettäjä!

Juhlahumua

Mitäpä Krum jouluna?

Meillä laukkaa porukkaa. Ensimmäisinä yövieraina olivat vuorossa Ritva ja nelivuotias Mico. Joulun vietimme kuitenkin rauhallisesti omalla porukalla. Pakkanen oli kova. Ei silloin liioin lenkkeillä eikä liidellä. Krumille ei tee tiukkaa leikkiä ja telmiä sisällä. Onneksi Krumilla on Jente, ja Jentellä on Krum. Yhdessä on näin hauskaa:

Entäpä vuodenvaihde?

Krum juhli tyngän vuotensa vaihtumista toiseen. Raketit Krum otti vastaan ihmetellen. Pysyimme sisätiloissa, kaiken varalta. Esa vähän temputtikin. Saimme Sennin ja Hannan kylään, joten Krumilla oli useampi lämmin kylki, jota vasten painautua. Krumista on ihanaa, kun tulee vieraita, joiden kanssa voi nukkua vuodesohvalla. Ja joita voi aamulla kaivaa peiton alta. Hanna sanoi, että Krumin kuonosta on vaikea saada otetta. Siksi, että se on niin paksu, ja koska krokotiilinleuat ovat koko ajan auki.

Kotioloissa selttimies esiintyy mukavuuden- ja rapsutustenhaluisena sohvapumpuli-Tumena. Itse Krume esiintyy lähinnä lelujen yhteydessä. Krume-osan voimakkuus on suoraan verrannollinen ärsyenergian määrään. Aksahallilla hellyydenkaipuu karisee lopullisesti ja Tume muuttuu kokonaan Krumeksi.

Vuoden viimeisiksi päiviksi sää lauhtui. Hyödynsimme leudot päivät varaamalla TamSKin Tallin käyttöömme. Sormet alkavat syyhytä pienen aksailijan kanssa – ihan kuin ainesosat olisi nyt sekoitettu ja agilitytaikinan muovaaminen voisi alkaa. Hyödynnämme vatia ja opettelemme uusia kujeita namin avulla. Lelupalkalla kierrokset nousevat kovasti ja oppiminen tahtoo jäädä toisarvoiseksi. Tällä kertaa hihnan perästä löytyi tällainen tapaus:

Olenko oikeassa, jos sanon, että Krumin meno ja meininki alkaa jo muistuttaa agilitya?

S