Matkalla: Vain haava jäi

Kemissä saimme luvan seurata Krumin kivesten poistoa aitiopaikalta. Sannan mukaan Krum kastroitiin sissimeiningillä. Tiedä sitten, mitä kommentillaan tarkoitti. Lopputulos oli vakio: Krum on nyt vapaa mies.

Kamalinta koko operaatiossa oli tötterö, ainakin, jos Krumilta kysytään. Ensimmäisenä iltana Tupsukka veti sellaiset hepulit tötsästään, että katsoimme parhaaksi pukea pojalle vauvakalsarit jalkoihin. Seuraavana aamuna kartio oli saatava päähän. Ei Krum tainnut tarvita kuin yhden ärähdyksen, ja heti se taipui tahtoomme. Mieltä piti tosin osoittaa siten, ettei liikkua voinut kahteen päivään mihinkään. Seisoi, kunnes voimat ehtyivät ja oli käytävä maate. Kolmantena tötsäpäivänä Rumi tohti kävellä kypärä mukanaan. Se oli suuri myönnytys. Tötterö vain oli niin nolo juttu:


Eläinlääkäri totesi Krumilla olevan nollan polvet. Lonkat ja kyynärät lähetettiin Kennelliittoon. Kuulemma nekin näyttivät siisteiltä.

Piilokives oli ilmeisesti niin syvällä, ettei sitä olisi millään hilavitkuttelulla saanut pulautettua takaisin pussiin. Surkastunutkin oli. Jos tämä jää Krumin ainoaksi moitteeksi, meillä on hyvä ja _täysin_ tarpeitamme vastannut koira.

Minä lähden huomenna Poriin. Sannalla on iso vastuu Krumin koulutuksen kanssa. Eivätköhän pärjää.

Semmoinen loma,
Esa

Matkalla: Ensiaskeleet

Kaikki sai alkunsa siitä, kun helmikuun lopussa aloimme suunnitella sekä kilpa- että lomamatkaa Pohjois-Norjaan. Koirillamme kun sattuu olemaan vasta-ainetestit tehtynnä, ja Ruotsin Lappi on jo kertaalleen nähty. Kisakalenterin lukkoonlyömisen jälkeen Nappulavaaran blogissa oli juttua siitä, kuinka Norjassa saa kilpailla 12-kuisella koiralla.

No, ei siihen muuta sitten tarvittu.

Oman agilityfilosofiani mukaan kisoihin mennään vasta silloin, kun osaaminen on kohdillaan. Krum oli maaliskuussa ja on edelleen alkutekijöissään. Rimat olemme nostaneet 35:een ja 40:een huhti–toukokuun vaihteessa. Pituutta ei ole harjoiteltu lainkaan. Mutta eihän tällaista tilaisuutta olisi voinut jättää käyttämättä.

Etukäteen jännitti hieman se, millainen ykkösluokkien hyppyrata on profiililtaan, ja se, löytyykö radalta keppejä. Kävi ilmi, että rata oli suora ja kaartava, eikä pujottelua ollut. Meidän onnemme. Ei Krum olisi vielä kepittää osannut.

Ikää Krumilla on 14 kuukautta. Se on aivan liian vähän minun makuuni, mutta kamoon – kisaavathan ihmiset alle vuosikkaillaankin möllikilpailuissa. Vaikka Narvikissa järjestettiin viralliset agilitykilvat virallisilla säännöillä, itse yritin suhtautua kisaan epävirallisena koitoksena ja harjoittelumahdollisuutena.

(Oli muuten kallein juoksemani rata. Nimittäin liki 20 euroa. Sillä hinnalla tohtikin pari rimaa tiputtaa.)

Seuraava parsi on klisee, mutta sanotaan se silti: tästä on hyvä jatkaa. Krumin kisa-asenne oli hyvä, vaikka jouduimme radalle ensimmäisenä, eikä Krum siten ehtinyt hoksata, että edessä on ihan totta agilityesteitä. Radan loppusuora heijasteli kokemattomuuttamme. Krum ei hakenut viimeisiä hyppyjä, koska se ei ole tavallisesti mennyt radalla viittä estettä enempää ilman palkkaa. Lisäksi tyhjyyteen on paha edetä. Ei se mitään. Krumi juoksee yhtä lujaa, tai yhtä hitaasti, kuin minäkin.

Videolta on sensuroitu riman alitus, tovi räyhäämistä ja ainakin kymmenen epäonnistunutta rengassuoritusta. Silti. Tässä se on. Tuomari Oddgeir Nergaard ei liiemmin putkista piitannut, mikä rauhoitti asteen pari Krumin menoa:

Hinnasta huolimatta kyseessä olivat komeimmat puitteet, joissa olen kuunaan kisannut. Vuoria oli kentän molemmin puolin.

Ja joo-o. Tuntuu vähintään yhtä mukavalta kuin Oprin kanssa aikoinaan. Enempää ei voisi toivoa.

Esa

Matkalla: Niin kovin kaunista

Kuvat ovat Hanna Karjalaisen käsialaa.

Matkalla: Synnyinkoti

Kuten muutkin kertomukset, myös meidän kertomuksemme alkaa alusta.

Viikko sitten perjantaina pakkasimme kimpsut autoomme ja kaasutimme kohti Kuopiota. Pohjois-Savossa tapasimme Jaanan ja Janin sekä Iisan ja Inton. Koirat tulivat toimeen loistavasti. Jopa Quita-kooikerimme oli lempeää pataa uusien selttituttavuuksiensa kanssa. Sanotaanko vaikka niin, että Quita heitteli verkkoja veteen tulevan juoksunsa merkeissä. Se on semmoinen romantikko. Into oli mielin kielin.

Kuuro ei kuullut vapautuskäskyä. Iisa ei totellut vierasta.

Perjantai-iltana harjuuttelimme selttiperheen kesken Hukka-Putken hallilla. Ei mennyt niin kuin kotikonnuilla. Krum kävi kuumana, ja meno oli kuin Mouhiksella aikoinaan. Suihki eteen ja taakse. Vaan kunhan saamme suihkinnan kulkemaan oikeaan suuntaan, on Krumi aika kiva agilitykoira.

Lauantaina ja sunnuntaina Sanna kisaili Jenten ja Nelehin kanssa. Varkaudessa Neleh taisteli itselleen ja Sannalle tuplanollan kesän arvokisoja varten. Jente sai toisen agilitysertinsä kakkossijoituksella. Sunnuntaina Kuopiossa rallateltiin putkesta putkeen.

Matka jatkui illansuussa Oulun kautta Maksniemeen ja aamulla kultajuhlien jälkeen Maksniemestä Narvikiin. Se onkin jo toinen tarina.

Isäntäväkeä kiittäen ja heinäkuista jälleennäkemistä odottaen,
Esa ja Sanna ja Sanna ja Esa

P.S. Jos meiltä kysyttäisiin sitä, missä tahtoisimme asua kymmenen vuoden kuluttua, olisi vastauksemme Kuopio. Ah niitä lenkkimaastoja.

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä (tai sitten voi)

Tokkopa tätä blogia tuntemattomat tai puolituntemattomat lukevat, mutta yrittänyttä ei laiteta, vai mites se meni:

Meidän Agirotu-joukkueestamme puuttuu yksi koirakko. Meidän, eli minun ja Krumin tai Sannan ja Krumin sekä Jaanan, Iisan ja Inton. Koska Iisa kilpailee agilityssa 2-luokassa, on hakusessa möllitason pari. Ja koska kyseessä on rotukisa, on hakusessa seltti. Krum, Iisa ja Into ovat medikokoisia, joten neljäs liitäjä saa olla joko mini-, medi- tai maksikorkuinen.

Emme lupaa mitalia, mutta rentoa kisamieltä senkin edestä.

Agirotu järjestetään Lappeenrannassa 8.–10. heinäkuuta, ja itse joukkuekilpailut käydään sunnuntaina 10. heinäkuuta. Alo-joukkueviesti on yhtä kuin hyppyrata, joten kontaktiesteitä ei ole. Kepit siellä todennäköisesti on, joskin ne ainakin viimekesäisillä säännöillä sai ohittaa hylkäystä, eli kymmenen lisäsekunnin sakkoa, vastaan. Krumi todennäköisesti ohittelee muitakin esteitä aivan tarkoituksetta, joten ei pujottelun väliinjättäminen niin vakavaa ole.

Että miten olisi? Jos joukkuepaikka kiinnostaa, nakkaa sähköpostia osoitteeseen ejko(at)netti.fi, karjasanna(at)gmail.com tai rautio.jaana1973(at)gmail.com.

Ranttuja emme ole, joten ensimmäinen halukas pääsee taatusti messiin!
Esa

On aika

Sanna teki eläintenhoitajana sen, mitä minä en tohtinut tehdä. Soitti ajan eläinlääkärille, ja myös sai sellaisen tältä. Krum kuohitaan Kemissä perjantaina 20. toukokuuta. Samalla tarkastetaan lonkat, kyynärät ja polvet. Turha kai sanoa, mitä minä edellisistä murehdin.

Kastraatio hoidetaan kesälomaturneemme yhteydessä. Krum saa käydä miehenpuolikkaana treffaamassa vielä Jaana-kasvattajaansa. Kuopiosta jatkamme Norjaan Narvikiin, josta kurvailemme päiväseltään Lofooteille. Luvassa on hauska reissu. Reissun päättymisen kivuudesta en ole kuitenkaan varma.

Ei piilokives ole meille mikään iso juttu. Cavalierien kanssa on oppinut sen, että koiralla voi olla asiat paljon huonomminkin. Koira voi olla oikeasti sairas. Mutta niin vain on, että Dare Dudesta tulee kuin tuleekin Dare Missy. Ei olisi kannattanut vitsailla viime kesänä Krumin kuullen.

Voi, Krum. Elämä narttulaumassa on helpompaa, kun vietit eivät vie.

Kertovat ainakin,
Esa

Backyard Dog

Sitten iloisempiin tunnelmiin, eli nimittäin piha-aksaan. Olemme jo hyvän tovin saaneet osaksemme pahaa silmää naapureiltamme. Syy on seuraava: keksimme pokkana pystyttää Ruotsin-tuliaiset takapihallemme ja reenata Rumpea kotioloissa. Edistyminen on ollut hurjaa. Paljon työtä on vielä jäljellä, mutta siitä viis, kun kepityksen idea on alkanut hahmottua.



Kulmia täytyy hinkata jonkin aikaa hihnassa. Eikä Krum kestä kierroksiakaan, saati sitten keppejä edeltävää estettä. Vaan pikkuhiljaa ja hiljalleen.

Editoiva paparatsi bongas meitin,
Esa

Team work

Hienoimmillaan yhteispeli on sitä, että Krum puree virtapiirissä olevan puhelimen laturin johdon poikki ja silppuaa sen pieniksi palasiksi. Sitten Opri syö johdon palaset ja oksentaa ne myöhemmin makuuhuoneen matolle. Joskus tuntuu siltä, että koirat ovat jopa liian tyhmiä kuollakseen.

Krumin kevät on on pyörähtänyt käyntiin aktiivisissa merkeissä. Tekevälle sattuu – Krumin poskessa on punkin tekemä lommo ja leuasta metsä riipi irti melkoisen siivun. Maa on jälleen avoin pienille cavaliereille. Kuntokuuri koettelee Krumin kantokykyä. Nopeutensa puolesta poika periaatteessa pysyy Jenten vauhdissa, mutta kääntyminen, korkeuserojen hallinta ja yleisesti askelien sovittaminen maastoon on vielä lapsenkengissä, kömpelöäkin.

Kaiken kevätkiireen keskellä olemme joutuneet tinkimään useista asioista, mutta koirien vähintään tunnin päivittäisestä vapaanaolosta olemme pitäneet tiukasti kiinni. Parannusta lumiajasta on jo selkeästi nähtävissä: Krumi heittää laajaakin keikkaa Jenten peesissä. Eiköhän meillä syksyllä asu kesän koulima ketterä shetlantilainen.

Viime kesänä Krumi oppi arvostamaan vesielementtiä. Se ei tajunnut, että veteen menemiseen on oltava syy. Luppakorvat jäävät rannalle ihmettelemään, kun Krum painelee järveen, ojaan, lätäkköön, kuravelliin. Krumissa ei piile hienohelmaa. Ei pätkääkään.


Olemme saaneet esimakua tulevien kuukausien ohjelmistosta. Krumin ensimmäinen jahtihaukku ei ollut yhtä veretseisauttava kokemus kuin Jenten aikanaan. Nyt tiedän, että sinappimies on vain jäniksen perässä, eikä sillä ole mitään hätää, vaikka kiljahteleekin tavalla, jota emme ole koskaan ennen kuulleet. Lisäksi saamme tietoa siitä, millä suunnalla ja kovinko kaukana kaksikko rynnistää.

Krumin metsästysominaisuuksista en mene vakuuteen, mutta ainakin jänön nähdessään se sekoaa hihnassa kuten Nelehiä lukuunottamatta kaikki muutkin koiramme tekevät. Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa meillä on kauden jälkeen yksi paimen, joka reagoi pienimpäänkin visuaaliseen ärsykkeeseen, ja neljä spanielia valmiina rynnistämään osoitettuun suuntaan.

Onneksi lelukoiramme eivät hallitse metsästyksen hienoimpia saloja. Ne eivät ole koskaan saaneet mitään kiinni. En ihmettele sitä yhtään sen jälkeen, kun olen nähnyt Jenten juoksevan vimmoissaan pientä ympyrää saaliin vilistäessä horisontin taa.

Quitakin saatiin kotiin. Olemme epäilleet mittausmenetelmäämme. Mutta niin se vain on, ettei Krumi ole enää samankorkuinen kuin 41,5-senttinen isosiskonsa. Miten koirasta voi hävitä sentti, ja mihin se on mennyt? Toinen jännä kysymys on se, kuinka yksi ainoa seltti voi tuoda sisälle enemmän neulasia kuin viisi spanielia yhteensä. Kaiken lisäksi roskat pitää sibeltää mahdollisimman laajalle alueelle. Lattialle, matolle, sohvalle.

Onneksi on Miele,
Sanna