Krumin kevät on on pyörähtänyt käyntiin aktiivisissa merkeissä. Tekevälle sattuu – Krumin poskessa on punkin tekemä lommo ja leuasta metsä riipi irti melkoisen siivun. Maa on jälleen avoin pienille cavaliereille. Kuntokuuri koettelee Krumin kantokykyä. Nopeutensa puolesta poika periaatteessa pysyy Jenten vauhdissa, mutta kääntyminen, korkeuserojen hallinta ja yleisesti askelien sovittaminen maastoon on vielä lapsenkengissä, kömpelöäkin.
Kaiken kevätkiireen keskellä olemme joutuneet tinkimään useista asioista, mutta koirien vähintään tunnin päivittäisestä vapaanaolosta olemme pitäneet tiukasti kiinni. Parannusta lumiajasta on jo selkeästi nähtävissä: Krumi heittää laajaakin keikkaa Jenten peesissä. Eiköhän meillä syksyllä asu kesän koulima ketterä shetlantilainen.
Viime kesänä Krumi oppi arvostamaan vesielementtiä. Se ei tajunnut, että veteen menemiseen on oltava syy. Luppakorvat jäävät rannalle ihmettelemään, kun Krum painelee järveen, ojaan, lätäkköön, kuravelliin. Krumissa ei piile hienohelmaa. Ei pätkääkään.
Olemme saaneet esimakua tulevien kuukausien ohjelmistosta. Krumin ensimmäinen jahtihaukku ei ollut yhtä veretseisauttava kokemus kuin Jenten aikanaan. Nyt tiedän, että sinappimies on vain jäniksen perässä, eikä sillä ole mitään hätää, vaikka kiljahteleekin tavalla, jota emme ole koskaan ennen kuulleet. Lisäksi saamme tietoa siitä, millä suunnalla ja kovinko kaukana kaksikko rynnistää.
Krumin metsästysominaisuuksista en mene vakuuteen, mutta ainakin jänön nähdessään se sekoaa hihnassa kuten Nelehiä lukuunottamatta kaikki muutkin koiramme tekevät. Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa meillä on kauden jälkeen yksi paimen, joka reagoi pienimpäänkin visuaaliseen ärsykkeeseen, ja neljä spanielia valmiina rynnistämään osoitettuun suuntaan.
Onneksi lelukoiramme eivät hallitse metsästyksen hienoimpia saloja. Ne eivät ole koskaan saaneet mitään kiinni. En ihmettele sitä yhtään sen jälkeen, kun olen nähnyt Jenten juoksevan vimmoissaan pientä ympyrää saaliin vilistäessä horisontin taa.
Quitakin saatiin kotiin. Olemme epäilleet mittausmenetelmäämme. Mutta niin se vain on, ettei Krumi ole enää samankorkuinen kuin 41,5-senttinen isosiskonsa. Miten koirasta voi hävitä sentti, ja mihin se on mennyt? Toinen jännä kysymys on se, kuinka yksi ainoa seltti voi tuoda sisälle enemmän neulasia kuin viisi spanielia yhteensä. Kaiken lisäksi roskat pitää sibeltää mahdollisimman laajalle alueelle. Lattialle, matolle, sohvalle.
Onneksi on Miele,
Sanna
2 kommenttia:
Mun on pakko kommentoida heti. Jos en tietäisi Iisaa ja sen hulluuttaa juosta jänisten, lintujen yms. perään, en voisi kuvitella shelttien sitä tekevän...ja lisäksi se ääni; Iisa päästää sellaisen ihme (kai sitä voi haukahdukseksi sanoa) äännähdyksen, se ei ole haukkumista eikä ulahdus vaan jotain ihmeellistä. Että on siinä poika perinyt paljon äidiltään...jostain olen lukenut että sheltti ei ole riistaviettinen...mutta kai näitä poikkeuksia sitten mukaan mahtuu:-) Toki Krumilla on vielä siellä opettajat, mutta kun toi Iisa ei edes keneltäkään saanut siihen esimerkkiä...
Nyt ois enää pari viikkoa ja tulette tänne, jipii!!! Me ollaan tehty tänään agilityesteitä kotipihalle (hyppyjä) ja mennään vielä jatkamaan sitä!
Hyvää (loppu) vappua!
-Jaana&Jani&Iisa&Into-
Kun Jente ensimmäisen kerran rääkäisi metässä, luulin, että se oli vähintään katkaissut koipensa. Muiden koiriemme eriskummalliset kiihtymysäänet tunnistan jo kaukaa, mutta Krumin en vielä ole oppinut.
Krum ei (toistaiseksi) lähde esimerkiksi lintujen perään juoksemaan tai uimaan, mutta Jenten kanssa se jahtaa jäniksiä kieli pitkällä. Kun sillä ei ole jahtauspartiota mukanaan lenkillä, se pysyy hyvin lähellä. Kavereiden kesken tehdään sitten isompaa lenkkiä. Veikkaanpa, että asiaan tulee vähitellen muutos vallattomampaan suuntaan. Pian saadaan Eo remmiin ja joukossa älyttömyys tunnetusti tiivistyy entisestään.
Jee, odotan todellakin innoissani, että päästään kunnolla irtautumaan tästä oravanpyörästä täällä!
Vaput!
Lähetä kommentti