tiistai 21. joulukuuta 2010

Vierailla mailla



Kävimme Mouhijärvellä Marko Mäkelän agilityopissa. Pääsimme Krumin kanssa Pro Caniksen ensikeväiseen valmennusryhmään. Joo-o... Huomaa, että olemme painottaneet suoraa. Vaan eiköhän se tästä.

Tammikuun kakkosviikolla agiloimme uudemman kerran. Cool!

E

torstai 9. joulukuuta 2010

Batman

Krumin korvat 2-kuisena:


Krumin korvat puoli vuotta myöhemmin:


Hmph,

Sanna

perjantai 3. joulukuuta 2010

Suihkii



Ei näytä Jytkyltä. Eihän?

Kävimme tänään talleilemassa. Krum harjoitteli paikallapysymistä toista kertaa elämässään. Agilityhallilla, siis. Ihme koira. Ei rynnistävän lähdön opettamisen pitäisi olla näin helppoa.

Välillä Krumin kanssa rallaillessa tulee Jente-olo. Sellainen, että "nyt se tulee, nyt se menee, ja nyt se liihottaa". Hassua. Pidän Krumin liikkeistä todella paljon silloin, kun Krum tietää, mihin suuntaan olemme menossa. Jos se ei tiedä, vauhti ja säpäkkyys kärsivät, mutta eivät hälyttävästi.

Ja, ihan oikeasti. Krum on vasta 8,5 kuukautta. Minun mielestäni se on aika kiva.

Perjantaitunnelmissa,
Esa

tiistai 30. marraskuuta 2010

Agilityperkele

Krum on kotioloissa oikea kultapoika. Elämä koiran kanssa ei ole koskaan ollut helpompi. Krum purkaa energiaansa Jenteen. Jente suostuu nykyisin telmimään Krumin kanssa päivittäin. Jos Jenteä ei leikitytä, Krum roikkuu siskon korvassa, kunnes tämä muuttaa mielensä. Krum ei ole enää pentu, ja Jente tietää sen. Aikaisemmin Quita omi leikkioikeuden Krumiin yksin itselleen. Nyt neiti Q on niin tiineenä, etteivät pojanklopit mieltä hetkauta. Ilo on Jenten ja meidän puolellamme. Säilymme vahingoittumattomina ärsyenergian voimalta.

Koti-Krum on harhaanjohtava peiterooli. Krum istuu, odottaa ja järkeilee. Krumia täytyy rapsuttaa. "Ai, ihanaa! Ota vielä mahasta", huokaa Krum. Iltaisin tapaamme saunoa yhdessä leppoisasti ainakin siihen asti, kun karvakasa on komennettava pesuhuoneen puolelle.

Vieraileva juoksutar ei ole kietonut Krumia pikkusormensa ympärille. Ehei. Naikkosen lopullinenkin kiinnostus karahtaa kivikkoon viimeistään siinä vaiheessa, kun Krum kellahtaa selälleen yhteisen leikkituokion merkiksi. Kovin lapsi se vielä on.

Kun kurvaamme TamSKin Tallille, kullankeltaisesta Krumista tulee agilityperkele. Agilityperkele nielee esteitä silmittömän raivon vallassa. Agilityperkele pyörii, haukkuu ja pomppii. Onneksi agilityperkele on ehdollistunut pyörimiseen. Muutoin se vain haukkuisi.

Krum on pelottavan nokkela. Vapaan kasvatuksen tuloksena Krum ei ole tossun alla. Vapaana kasvamisen koukku on se, että Krumilla on mielipide. Monista asioista. Krum osaa päättää itse, mitä haluaa. Kotona koira saattaa osoittaa vastalauseen kehoitukseeni. Silloin Krum vain möllöttää kuin ei olisi koskaan moisesta kuullutkaan. Agilityhallissa motivaatiotaso on niin korkealla, että Krum toimii kehoittamattakin – nopeasti ja monta kertaa perätysten. Pelottavinta on, että Krum tottelee jo ennen käskyä, kuin ajatukseni lukien.

Krum on intohimoinen menijä, joten sitä on kunnia ohjata. Ohjauksen päävastuu on Esan heiniä. Esalla on monia tarpeellisia apuja, kuten korkea runko, joten Rumen hyppy ja haukkaus osuvat matalammalle. Pitkät kädet yltävät parhaiten pitämään lelua pennun ulottumattomissa. Rynnistysnopeuttakin Esalta löytyy. Minä en ehdi ohjata Krumia. Yritin kyllä, täysillä, mutta Krum suihki mihin sattui.

Minun rohkeuteni ei riitä. Krum vetää korvat luimuun ja painautuu eteenpäin nopeimpaan mahdolliseen laukkaansa. Suu irvistää ilkikurisesti, jonka jälkeen Krum-kuula heittäytyy täydellä voimalla ohjaaja vasten. Kiilapää on kuin keihäs, joka syöksyy ilman halki valmiina haukkaamaan maukkaimman palan minua. Väistän. Olen pelkuri. Esa ei pelkää. Esa vastaa pottuihin pottuina.

On sairaan hauskaa seurata, mitä tästä tulee,
Sanna

tiistai 16. marraskuuta 2010

Melkein mies

Huomenna Krum täyttää kahdeksan kuukautta. Otin miehestä mittaa, ja sain tulokseksi 39,5–40 senttimetriä. Passeli, meille.

Poistimme sunnuntaina liimat Krumin korvista. Virhe. Ne nousivat heti pystyyn. Liimasimme korvat uudelleen. Minna-parturi tulee viikonloppuna Tampereelle, ja Krumppa saanee ensimmäisen korvatrimminsä. Ehkä.

Noin muutoin Krumin elämä rullaa painollaan eteenpäin. Lähestyimme paikallista agility-yrittäjää sähköpostitse mahdollisesta kurssituksesta. Toiveenamme oli päästä viikoittaiseen agilitykoulutukseen tammi–helmikuussa. Katsotaan. Jos emme pääse, ei se mitään. Kehitytään myö ilmankin. Hiljakseen.

Ryhdyin vihdoin ja viimein opettamaan Krumille istumista ja paikallejääntiä. Se saattaisi olla hyvä juttu handlata, kun treenaus lisääntyy. Vaikka ei minulla mitään lentäviä lähtöjä vastaan ole.

Koulu pitää kiireisenä. Sekä minut että Sannan. Radiota, hoitotyötä, radiota, hoitotyötä. Sitä se arki on.

Rrr,
Esa

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Rajaton

Meillä koirien ei pitänyt tulla sohvalle koskaan. Ikinä.

Mutta kun se näyttää ihan ketunpojalta. Ja se ei tahdo kenellekään pahaa. Vaikea sanoa "ei".

Lellien,
Esa

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

maanantai 25. lokakuuta 2010

Merkkipäivä

Olemme olleet jo jonkin aikaa vakuuttuneita siitä, että Krum onkin Dare Missy. Siksi seuraava tapahtuma on tuotava julki aivan tuoreeltaan – tänään 25. lokakuuta Krum on nostanut ensimmäisen kerran jalkaansa.

Miten kaikki tapahtuikaan?

Krum ei ole enää kiertolainen. Krumilla on nyt oma koti. Krumin koti on niin nasta mesta, että siellä voi juosta: eteisestä makuuhuoneeseen tai olohuoneesta keittiöön. Uudessa kodissa on hyvä olla.

Ensi alkuun Krumiin iski ujous. Krumin tarpeiden tekoa jouduttiin odottamaan. Ja odottamaan. Pihalla. Kylmässä. Onneksi häkellys meni ohi muutamassa päivässä, ja Krum tuli takaisin. Krum tuli takaisin entistä krotiilimäisempänä. Krum riehaantui. Totaalisesti.

Missä tapahtuu, siellä Krum. Monta kertaa Krum. Välillä tuntuu, että Krumeja on monta. Yksi roikkuu hihassa, toinen lahkeessa, ja kolmas vie sukan, jonka parin neljäs on piilottanut. Krum on kiinnittynyt kaulaliinaan, hanskaan, takkiin ja ulkoiluhousuihin. Mitä Krumilla suussaan, siellä pysyy. Taistelun voi vain hävitä. Mihin Krum purkaisi kaikkea leikkimieltään?

Krum ei saa olla sohvalla. Krum ei tiedä sitä. Krum ei kerta kaikkiaan ymmärrä, että jokin voi olla kiellettyä. Kiellettyä ei ole olemassa Krumin maailmassa. Krum tekee, mitä Krum haluaa. Sängyllekään ei saa tulla. Silti Krum aina tulee. Krum kaivaa ja riemuitsee. Ei Krum tajua. Krum on päättänyt taantua ja on kakannut lattialle. Kahdesti. Krum ei saa lupaa olla sohvalla. Ei nyt, ei koskaan.

Aamulla Krum niiasi syvään ja lirutti kohmeiselle nurmelle. Iltapäivällä Krum nojasi pajuun, ja jalka nousi. Juoksin katsomaan. Katsoin oikein tarkasti. Kyllä, se oli ylhäällä. Pitkään. Illalla Krum niiasi. Häntä oli komea.

Siinäpä se.

Annalassa,
Sanna

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Nallet

Toukokuussa:

Lokakuussa:

lauantai 9. lokakuuta 2010

Rimatonta riemua

Kävimme isolla porukalla TamSKin Tallilla. Mummoille piti keksiä mukavaa tekemistä. Krumsin vauvaharjoitus kävi tarkoitukseen hyvin. Leikkimielisissä ajatuksissamme syntyi pieni skaba. Onko lännen nopein nousukkaamme Jente, vai jättääkö pitkärunkoinen Krumi suoralla muut taakseen? Millaisen panoksen kokeneimmat konkarimme, doping-koiran kohtaloon sisuuntunut Opri ja eläköitymisestä kieltäytyvä Neleh, iskevät pöytään?



Kellotimme kierrokset ensimmäisen putken alusta neljännen putken loppuun. Niin pitkälle Pumsi hallitsi vastapäivän. Veikko osaa painattaa totuttuun itsenäiseen tapaansa ainoastaan myötäpäivään, ohjaaja oikealla puolellaan.

Enivei. Riemurallailut ovat nyt heissulivei. Pojan aksafilkkoja ei nähdä vähään aikaan. Krum on jo iso mies. Alamme opettaa oikeita asioita – esteitä ja sitä, mitä niiden suorittamiseen liittyy. Agilityssa pitää osata vipeltää moniin suuntiin. Ranteessa roikkuva krokotiilinleuka ei ole tavoitteemme. Se on ihan omaksi parhaaksemme.

Pelkääjän paikalta,
Sanna

perjantai 8. lokakuuta 2010

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Juoksee kuin jänis

Krumilla oli tehoviikonloppu. Lauantaina se tanssi, ja sunnuntaina se agiloi ja juoksi.

Eli. Osallistuimme eilen lauantaina aamupäivällä TamSKin järjestämälle koiratanssikurssille. Saimme peruutuspaikan, josta olimme kovasti mielissämme. Kurssikerran veti koiratanssituomari Hannele Parviainen. Parviainen kertoi minulle ja Sannalle siitä, mitä koiratanssissa arvostellaan ja siitä, kuinka koiratanssissa kilpaillaan. Parviainen opetti meille kurssilaisille vatitempun, jonka pikku-Rumsi osasi jo etukäteen.

Parviaisen mukaan koiratanssin alokasluokkaan voi osallistua heti, kun niksivarastossa on täytettä muutaman tempun verran. Alokkailta ei vaadita paljon. Joten, of coors, päätimme Sannan kanssa, että tähtäämme virallisiin koiratanssikilpailuihin. Tavoitteenamme on ensi kevät. Sanna kisaa Nelehin kanssa ja meikäpoika Krumin kanssa. Tästä ei voi seurata muuta kuin hyvää.

Koiratanssikurssikerta sujui Krumilta leikiten. Se tuntuu olevan luonnonlahjakkuus kyseisessä lajissa. Krum jaksaa tehdä töitä ihmiselle. Olin hyvin, hyvin ylpeä sinapinvärisestä toveristani. Kolme varttia yhtä temppuilua on pitkä aika. Minun mielestäni liian pitkä aika.

Tänään sunnuntaina läksimme Sannan, Jenten, Quitan ja Krumin kera Tampereen Niihamaan. Harkkasimme Jenteä ja Quitaa. Siinä sivussa esteille pääsi myös Krum. Rumin rata koostui puominlankusta ja putkesta. Treeni oli passeli. Tahdomme, että Krum osaa irrota tarvittaessa. Seltille irtoamisen ei luulisi olevan mikään pulma.



Vielä emme menneet viittätoista estettä. Ei se mitään.

Illan hämärtyessä kävimme reilun tunnin lenkillä. Krumilla on metsässä aivan omat touhunsa. Se viilettää pitkin mättäitä ja männyn runkoja. Rumi on hauska veikko. Se ei ole hienohelma. Ei todellakaan.

Vrum,
Esa

lauantai 25. syyskuuta 2010

Jotain uutta ja hienoa

Kohta on lokakuu. Se tarkoittaa Krumin aksaharjoittelun alkamista kunnon puitteissa. Hirveyksiin ei ole aikomusta ryhtyä. Kunhan varmistamme, että itsevarmuus ja asenne ovat kohdillaan. Siitä on hyvä rakentaa koiraa hiljalleen. Kaiken muun ehtii kyllä aikanaan. Krum on niin fiksu.

Myönnetään, ettemme ole malttaneet mieltämme: Krumi on jo vieraillut TamSKin Tallilla. Alku on ollut lupaava. Rum ei häiriinny millään tavalla muista treenaavista koirista, hallin ohi metelöivästä junaliikenteestä tai sateen aiheuttamasta pauhasta. Krum tahtoo vain touhuta.

Seltti on kummallinen, koska se tarvitsee aina käskyn toimia. Muutoin koira vain kyttää ohjaajaa menemisen paloa tulvillaan. Spanielit painattavat junan lailla tasan sinne, mihin haluavat. Seltti näyttäisi myös peruvan iisisti lukitsemansa esteen. Spanielit puolestaan rynnivät suoraan kohti iäisyyttä. Ihmettelen, miten helppoa tuollaisen koiran kääntäminen voikaan olla. (Esa: Krhm.)

Krum tuntuu vetävän riemurallia Jenteä nopeammin. Niin sen kuuluu mennäkin. Krum kilpailee aivan toisessa sarjassa kuin Jente. Kahden sekopäisen harjoituskerran jälkeen voin ennustaa Krumista kehkeytyvän jotain lapasesta lipeävää. Sille ei ole muutenkaan opetettu kuria ja nuhdetta. Kotona se kuvittelee kirjaimellisesti olevansa vitaaliosa ihan kaikkea. Minusta tuntuu, että joudun jakamaan kaiken Krumin kanssa. Mihin ikinä menenkin, tapaan Krumin toiveikkaat lapsensilmät. Kuparimies kierii, kantaa lelua tai hilluu muuten vain. Edes cavalierit eivät rohkene kiipeillä päälläni, kuten Krum. Se siitä seltin pidättyväisyydestä.

Agility näyttäisi olevan Krumilla verissä. Kaikki muu katoaa. Siinä, missä Jente tarraa kiinni kaniiniin kuin hullu puuroon, Krum suorastaan masentuu palkastaan, koska harjoitus päättyy. Krum voisi vain jatkaa, jatkaa ja jatkaa.

Me olemme kovin tyytyväisiä.

Tallilta eli hallilta,
Sanna

perjantai 17. syyskuuta 2010

Numero nimeltä kuusi

Esa: Krumsi on nyt puoli vuotta. Se näyttää aikuisemmalta kuin koskaan aiemmin.

(Daa.)

Krum on yyber-makea pentu. Minä en ole huomannut, että sille olisi kehkeytynyt minkäänmoista mörköikää. Se tulee edelleen luoksemme, eikä väistä meitä missään tilanteessa. Krum ei hauku kotona. Tai siis, ainakaan emme ole narauttaneet sitä itse teosta.

Seltti on jännä koira. Krum tuntuu tottelevan meitä pelkästä tottelemisen ilosta. Cavalier odottaa aina palkkiota. Opri ei hievahdakaan, jos en vilauta sille postilaatikon kokoista nakkipakettia. Krum sen sijaan tekee temppujaan ilmatteeksi. Outoa. Niin outoa.


Ne, joita Krumpen kasvutaulukko kiinnostaa, saavat tietonsa tässä:

Kolme kuukautta, 29 senttimetriä.
Neljä kuukautta, 33 senttimetriä.
Viisi kuukautta, 36,5 senttimetriä.
Kuusi kuukautta 38,3 senttimetriä. Kompromissi 38:n ja 38,5 senttimetrin välillä.

Alan hiljalleen kallistua siihen suuntaan, että Krumin säkäkorkeus jää nelikolmosen paremmalle puolelle. Hope sou. Koska, kuinka todennäköistä on, että koira kasvaa kuuden kuukauden etapin jälkeen viisi senttimetriä? Not.

Krumin turkki on ihana. Se näyttää siltä, kuin se hulmuaisi tuulessa.


... Mutta Krumin korvat. Tarvitsemme kipeästi trimmiapua. Minna Karjalaisen kotikampaamo – kai palvelette meitä joululomallamme?

lauantai 11. syyskuuta 2010

Puolivuotisjuttuja

Krum ei osaa istua, tai mennä maate. Se ei osaa odottaa omaa vuoroaan, eikä käyttäytyä hihnassa. Sillä ei ole seiso-käskyä. Krum ei osaa antaa tassua.

Jotain se osaa. Temppuja, joita ei kaiketi opeteta ensimmäisenä koiranpennulle. Paitsi Sloveniassa.



Emme murehdi tai märehdi Krumin temppurepertuaaria. Koiran koulutus ei ole kilpailua. Onneksi meitä on kaksi. Useimmat niksit olemme opettaneet Krumille yhdessä.

Mutta – laatikkojiposta minä omin pisteet itselleni. Sanna saakoon paikka-tempun!

Heko heko,
Esa

perjantai 10. syyskuuta 2010

Krum ja karmea keskiviikko

Tavanomainen aamukierros oravametsässä sujui tavanomaisesti. Krum oli iloa täynnä. Se kantoi suussaan kaikkea mahdollista ja iloitsi elämää. Kääntäessäni avainta kotiovessa poikapentu sinkosi päistikkaa hihnan mitan verran satunnaiseen suuntaan. Jopa cavalierit tajusivat pälyillä kauempaa. Laatoituksella hoiperteli ampiainen.

Miehekkyys karisi sen sileän tien: Krum vain seisoi paikoillaan ja toljotti lasittunein silmin lattiaa. En tiennyt, että seltin korvat voivat laskea päälaen alapuolelle. Voivat ne. Alkutsekkaus varmisti kosketusherkkyyden suun alueella ja vasen huuli irvisteli. Pistos oli osunut suuhun.

Kyytabu maistui hyvin. Jäin tarkkailemaan tilannetta. Amppariepisodin ainekset olivat otolliset suurta draamaa varten, mutta sitä ei syntynyt. Turpa ei turvonnut, korvat nousivat pystyyn, minä myöhästyin bussista, ja tunnin päästä surkea nallekarhu oli leluja kantava, iloinen veijari. End of story.

Emme me oikeasti elä kurjuudessa. Ihan totta. Pumsilla on Tampereella oikein hauskaa. Esa on kantanut koulutusvastuuta aktiivisesti. Olemme jopa löytäneet kolkan koirien vapauttamiseksi. Krum ei ole vielä aivan yhtä ketterä tai nopea kuin Eo ja Jente, mutta se revittää kaksikon kintereillä sellaisella tarmolla, että katoaa jo metsään pidemmäksi aikaa - ja palaa takaisin samassa porukassa.

Krum on takakorkea, mutta komistuu viikko viikolta. Minusta se on edelleen kaunokainen. Siitäkin huolimatta, että sen taulapää näyttää pienten söpöstelyselttien rinnalla oven alle työnnettävältä kiilalta. Jostain syystä kohtaamme vain siroista siroimpia miniatyyrinarttuja. Krum ei ole mikään linnunluinen hyttynen vaan skrode jätkä, joka on tottunut spanielimaiseen, reiluun käsittelyyn. Niin meidän tyyliämme. Sitä paitsi Krumilla on edelleen kauniit suuret silmät, noin niin kuin seltiksi, ja ne ovat aina viattoman innostuneet. Se on herttaista kuin mikä.

Jentellä on juoksu. Krum ei tajua. Jente tajuaa. Krumista on hauskaa, kun Jente leikkii sen kanssa niin paljon.

Kaikessa karmeudessaan,
Sanna

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Ihan hulluna

Krumilla on intohimo. Minun alushousuni, sukkani, jalkineeni. Minun hikeni. Intohimossa on jotain ällöttävää. Krum nimittäin nuuhkii, nuolee ja sibeltää, eli pirstaloi. Sanna ei ole Krumin mieleen. Sanna ei tuoksu (haise) yhtä hullaannuttavalta kuin minä.

Ei siinä mitään. Mutta se napostelee myös omaa kakkaansa. Mitä intohimosta pitäisi ajatella? En tiedä.

Enkä välitä. Niin kauan kuin Krumin voi palkita temppuilun yhteydessä minun vanhoilla, pesemättömillä boksereillani, olen tyytyväinen.

Snif,
Esa

perjantai 3. syyskuuta 2010

Onnistuu, tai ei onnistu



Aloitimme eilen Operaatio Toivottoman, also known as Krum opettelee juoksemaan eteenpäin puomin alastulokontaktilla -projektin. Ensimmäiset askeleet olivat tietokoneen ruudulta katseltuna varsin onnistuneita. Krumin takajalat olivat erillään, mikä lienee Silvia Trkmanin mielestä juoksareiden tärkein seikka. Jeah!

Jaa. Miksi juoksukontaktit? Koska tahdomme kokeilla ja oppia uutta. Krum on paimenkoira, ja uskomme sen taipuvan moneen temppuun. Emme ota paineita Krumin koulutuksesta. Jos epäonnistumme, opetamme Krumille toimivat, luotettavat 2on2offit. Kuten Jente ja Quita todistavat, pysäytyskontaktit ovat loppujen lopuksi melko iisiä kauraa. Olennaista on oikea-aikainen vapautuskäsky.

Palkitsimme Krumin aluksi nappulalla. Muutaman toiston jälkeen vaihdoimme makupalan narupalloon, joka nosti Krumin virettä selvästi.

Juoksukontakteissa on se huono puoli, että naksuttaminen on halvatun hankalaa. Onneksi meitä on kaksi.

Tuomareiden kauhuksi,
Esa

maanantai 30. elokuuta 2010

Maailmankansalainen

Kävimme viikonloppuna Vehmersalmistossa Jaanan ja Janin luona. Viivyimme mökkisaaressa perjantai-illan ja lauantaipäivän ajan. Kivaa oli – kiitos.

Krum läks sunnuntaina maailmalle. Hauesta tuli tripin myötä tamperelainen. Toistaiseksi manselaisuus ei ole ollut pahasta, sillä poika on yhtä vekkuli kuin aina ennenkin. Krum on nyt viisi ja puoli kuukautta, ja oli ilo todeta Kuopiossa, ettei Pumpeliina ole vielä pessyt mutsiaan säkäottelussa.

Joo-o. Jos emme olisi ottaneet Krumia, olisimme monta kokemusta ja ihmistuttavuutta köyhempiä. Krumilla on todella mukava kasvattaja, ja varromme jo innolla ensi kevään kasvattajapäiviä. Vink, vink.

Terveisin,
Esa, joka tuskastui suunnattomasti ladatessaan alla olevia fotoja Bloggeriin megasuperhyperjättikerroshitaalla mokkulallaan

Eo/Iisa/Into/Jente/Krum/Neleh/Opri

Kameerasi,
Esa