Melkein kansikuvapoika

Niin lensivät vaaleanpunaiset pikkarit ja keltainen suppilo kaapin pohjalle. Toivottavasti niitä ei enää tarvita. Krum oppi jo elämään kartionsa kanssa turhankin hyvin. Arki helpottui, sillä kypärä ei todellakaan pysynyt Krumin takaraivottomassa kiilapäässä, jos se ei sitä tahtonut. Tietysti poika halusi nyhertää tikkausta, kun se oli mahdollista.

Ahdistuessani viime viikolla koulutöiden parissa Esa päästi sisäisen nikkarinsa valloilleen. Koska kerran viikossa kentällä ei riitä, Esa helpotti kolmivuorotyöläisen tulevaisuutta nakuttelemalla siivekkeitä. Ovat muuten kätevät. Opiskelijasiivekkeiden kuuluu olla kevyet, pienet ja helposti rappusissa edestakaisin kannettavat. Minisiivekkeemme täyttävät oivasti kaikki nämä kriteerit. Kolo keskellä osoittautui tarpeelliseksi, sillä sain Jenten jo sulloutumaan siitä läpi. Rimanpidikeratkaisu aiheutti eniten pähkäilyä. Lopputulos on vähintään kyseenalainen, mutta taatusti turvallinen.

Olen jälleen täynnä kunnianhimoisia ajatuksia. Tiedä, mitä tästä taas tulee. Onhan meillä koko kesä aikaa. Kahden päivän harjoittelun jälkeen Krum ei enää mahdu sisälle treenaamaan. Viretaso on vaikea pitää niin alhaalla, ettei koira hypi pitkin pöytiä ja häiriköi naapureita.

Kennelliiton posti ei tuonut tullessaan mitään ylläreitä: lonkista lausuntona A/B ja kyynäristä 0/0. Näillä me pärjäämme. Tupsu on niin hieno otus, että sen loistavuuden tiellä seisoo vain kaksi kaiffaria, minä ja Esa.

By the way, yksi tuttu hörökorva ja pari talttakuonoa pääsivät siskoni uusimpaan filkkaan. Menossa on mukana myös tulevaisuuden haaverotuni. Tsek!

Melkein julkkis siis,
Sanna