keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

E-V-V-K

Esan suusta: Ikävän työillan ikävää loppua piristää pieni poika nimeltä Krum.

Krum on ollut toistaiseksi helppokoira. Kun olen marssinut työpaikalleni, olen jättänyt Krumin omaan huoneeseeni. Kaiken varalta, eroon Quita-kooikerista, sillä en tahdo ottaa sitä riskiä, että Quita höykyttää Krumpea poissa ollessani.

Noh. Palasin työpaikaltani tänään kello 23.30. Olin iltavuorossa. Opri ja Quita huusivat sisällä kurkku suorana, mutta mitä tekee Krum omassa huoneessaan – on hiiren hiljaa. Ei päästä äännähdystäkään. Ei protestoi, ei hauku, eikä mekasta. En arvannut, että koiranpentu voi olla näin helppo, tasainen ja itsenäinen. Krumin asenne on e-v-v-k, vaikka se olisi yksin, mihin kellonaikaan tahansa.

Toisinaan mietin, voiko iisistä ja rauhallisesta kotikoirasta tulla hyvää ja räjähtävää agilitykoiraa. Sitten muistan Quitan, joka on ollut kaikkea muuta kuin iisi kotikoira ja joka on kaikkea muuta kuin räjähtävä agilitykoira.

Eli tuli Krumista miten hidas aksakoira tahansa, se on jo nyt palauttanut uskoni maltilliseen koiraelämään, jossa ei vaani uusi ongelma entisen ongelman takana.

Krum on helppokoira. Minä nautin siitä. Onneksi meillä on Krum.

5 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Mutta Esa. Sä et voi tietää millaista meteliä ja elämää se on pitänyt ENNENKUIN tulit kotiin=)...se on niin viisas, että hiljeni ovenaukaisusta...
Jospa Krum onkin villinnyt muut huutamaan;)

-Jaana-

Esa kirjoitti...

Totta. Voihan se olla myös niin. :-)

Miira kirjoitti...

Voi tulla. Siis rähäjtävä agikoira. Krun sattuu näemmä "vaan olemaan isänsä poika". Semmosia ne on. Ja siks just parhaita... :)

Mukavaa jussia!!

Esa kirjoitti...

Okei. Kaikki on vain niin kovin erilaista, kun Krumpe on loppujen lopuksi meidän ensimmäinen selttimme. :-) Mutta toisaalta – olen minä nähnyt lössykömpiäkin selttejä, joista on tullut kelpo agilitykoiria.

Meidät muuten bongattiin Hailuodossa... Vissiin teidän tuttuja? Kun kysyivät heti, onko Krum Särön pentu. Ehkä Krume on perinyt joitain piirteitä komialta isältään. :-D

Miira kirjoitti...

Joo: meidän tuttuja. :) Seura- ja muutenkinkavereita. Hauska kuulla, että olivat nähneet teidät: Essi soittikin mulle heti sit samantien ja kertoi, että Krum on siellä.. ;D